MIUT 115km 2023 

tausta

Olen juossut Trans Gran Canarialla kahdesti Classicin (raportit TGC 2020 ja TGC 2022). Numeroiden valossa MIUT (115km/7000m+) ja TGC Classic (125km/6500m) ovat melko vertailukelpoisia, joten minulla oli jonkinlainen ennakko-oletus, mitä olisi edessä. Vaikka MIUT on hiukan lyhyempi, nousumetrejä tulee enemmän. Yhtäjaksoiset nousut ja laskut ovat keskimäärin myös pidempiä MIUTilla. Kärkisijoitusta en kisasta hakenut, mutta halusin nähdä, miten tästä haasteesta suoriutuisin ja onnistuisinko paremmin kuin TGC Classicilla.

TGC 2020 oli ensimmäinen vuorikisani. Puoliväliin kisa kulki nousujohteisesti, sitten energiataso hiipui ja etureidet pettivät. Tulin kisan loppupuolen pitkät alamäet sauvojen kanssa askeltaen alas ja loppuaikani oli 19:16 (66./674). Uusinnassa vuonna 2022 yritin aloittaa hitaammin ja ottaa alamäkien iskutusta maltillisemmin. Jarruteho kuitenkin loppui taas etureisistä. Jouduin hidastamaan alamäissä vauhdin kävelyksi ja käyttämään sauvoja apuna. Tulin ainoastaan viimeisen tasaisen etapin joen pohjaa maaliin paremmin kuin 2020. Kisaan kului aikaa yli tunti enemmän (20:33 84./702), joten en kauhean tyytyväinen ollut suoritukseen. Kummallakin kerralla TGC:llä fokus ei ollut kisassa, vaan toteutin omanlaisen etelän treenileirin yhdistämällä kisaviikkoon pyöräilyä. Starttasin molempina kertoina kisaan yhden välipäivän jälkeen vanhaa treenikuormaa pohjalla.

Kisapaikan ja Madeiran reissun varasin loppuvuodesta. Madeiralla en ollut aiemmin käynyt, joten halusin käyttää kisareissua myös treenileirinä ja saareen tutustumiseen. Maisemat ovat ehdottomaisti sen arvoisia (yksi oma kuva treenilenkiltä alla). 

Madeiralle on Kanarian saariin verrattuna selvästi huonommin lentoyhteyksiä. Katsomillani halpalentoyhtiöillä matka-aika näytti koneen- ja kentänvaihtoineen yli 20 tuntia. Päädyin viikon pakettimatkaan Finnairin suorilla lennoilla.  Näin tuli kisan alle useampi mahdollinen treenipäivä ja saisin TGC-juoksuille hyvin vertailukelpoisen suorituksen pohjakuorman kanssa.  

Treenit ja valmistautuminen

Valmistauminen MIUTille sujui kaksijakoisesti. Arvelin, että onnistuneen kisan kannalta pitäisi treenata voimaa (painoilla ja ylämäessä) sekä hankkia riittävästi iskutusta, jotta alamäet sujuisivat kisan lopussakin. Jonkinlaista voimatreeniä teen ympäri vuoden. Koska olen huono tekemään itse mitään toistosarjoja salilla, käyn ohjatuilla ryhmäliikuntatunneilla. Pitkien toistosarjojen Les Mills BodyPumpissa tulee yhden tunnin aikana muutama sata kyykkyä ja askelkyykkyä sekä muita lihasryhmiä. Pumpissa kävin talvella 1-3 kertaa viikossa. Otin myös tavoitteeksi tehdä yhden 45min kahvakuulatreenin perjantaiaamuisin. 

Porras- ja mäkitreeni jäi loppuvuodesta vähäiseksi. Erittäin hyvä treenisetti tuli kuitenkin jouluna, kun olimme perhereissulla Gran Canarialla. Kahden viikon sporttilomalla keräsin yli 65 treenituntia. Tein peruskestävyystehoilla (’PK’) pitkiä pyöräilyjä ja erilaisia polkujuoksuja ja sauvakävelyjä. Tästä oli varmasti hyötyä MIUTin kannalta.

Suomeen palattuani fiilis oli oikein hyvä; reilu treenikuorma meni ongelmitta ja samoin Loppiaisrogaine kulki hyvin (juoksin 70km keräten kaikki rastit ja aikaakin jäi yli). Pian tämän jälkeen juoksin Esportin radalla (itselleni) uusilla Niken Vaporfly-tossuilla ensitestinä puolimaratonin. Kenkä tuntui jalassa oudon erilaiselta, mutta askel oli lennokas. Puolikas vei 1:23. Tämän juoksun lopulla sääri alkoi kuitenkin oireilla. Vaiva ei juoksua kokonaan estänyt, mutta korvasin juoksua kuitenkin spinningillä ja jätin yli 25km pitkikset pois. Testasin muutaman kerran juoksua Esportin radalla eri tossuilla, mutta lievä oireilu jatkui sääressä radalla juostessa. Olin vuoden lopulla harkinnut helmikuun lopun 24h rataultraa, mutta tammikuun lopulla Endurancen kisan osalta piti todeta, että se jää väliin. En olisi saanut mitenkään tarpeeksi kilsoja kerättyä Esport Arenan kovalla pohjalla. Yritin siirtää treeniä MIUTin suuntaan. 

Helmikuun treenit menivät hiukan ailahdellen. Ajattelemani pidemmät 5-6h PK-lenkit ja 2-3h tehotreenit mäessä jäivät viikosta toiseen tekemättä eri syistä. Hetkittäin oli paljon työkuormaa, jolloin keräsin tunteja pienissä paloissa pääosin Esportin ryhmäliikunnasta. Harrastamani retkiluistelu on sääherkkä laji, joten kun luonnonjäätä oli tarjolla, käytin näitä tilaisuuksia hyväkseni. Oikein kivaa kevyttä PK:ta, mutta ei siitä kuitenkaan tullut yhtään iskutusta jaloille. 

Maaliskuun puolella työkuorma hiukan helpotti ja sain tehtyä 25h ja 26h treeniviikot. Jälkimmäisen viikon lopussa Verttiä kertyi Jättärillä noin 2500 metriä. Siirtymien kanssa tästä tuli kunnollinen 8,5h treeni - kiitos tästä kuuluu Lehtosen Jussille - muutoin varmaan olisi jäänyt tekemättä pitkä treeni jalan (edellinen oli 6.1. Loparoga).

Sain lievän flunssan maaliskuun lopussa ja kohti keskiviikkoiltaa 29.3. nousi kuumetta. Seuraavana päivänä treenit jäivät kokonaan väliin. Perjantaina 31.3. olo oli parempi ja juoksin illalla reilun kahden tunnin kevyen lenkin, mutta taisin olla liian innokas. Flunssaoireilu palasi ja huhtikuun alku oli otettava kevyemmin. Monta päivää tuli vain lyhyitä ja kevyitä treenejä. Tein lopulta su 9.4. mäkitreenin Jättärillä, pyöräsiirtymineen 3,5h ja verttiä 1500 metriä.  Lyhyempi kuin ajattelin, mutta en halunnut ottaa riskejä kisan lähestyessä. 

Seuraavalla viikolla oli taas työkiirettä (yrittäjähän monesti tekee tunnit ennen ja jälkeen lomansa). Viimeiseen viikonloppuun tuli hyvä setti PK-treeniä, koska olin mukana Jola Trainingin polkujuoksuleirillä Solvallassa. Sitten olikin aika suunnata Madeiralle.

tavoite

Kisaan ilmoittautuessa ajattelin, että MIUT odotusarvo on 20 tuntia (skaalalla Jim Walmsleyn reittiennätys 12:55 ja maksimiaika 32 tuntia). Onnistunut oikein hyvin, jos aika on alle 19 tuntia. Tarkemman reitin ja kisasuorituksen pohdinnan jätin myöhemmäksi.

Viikko ennen kisaa aloin etsimään Youtube-videoita ja kisaraportteja. Lähdin miettimään, miten näillä treeneillä kisa voisi sujua. Kanarian treenisetti oli oikein hyvä pohja, mutta siitä eteenpäin treenailu meni vähän niin sun näin. Tunteja tuli suht hyvin, mutta en saanut tehtyä mitään hienosti tähän kisaan viritettyä viimeistelyjaksoa. Lähtisin ainakin liikkeelle odottamatta liikoja kisasuoritukselta.

Profiilia tutkimalla aloin hahmottamaan, että MIUTilla tulee paljon tiukempia nousuja ja laskuja kuin TGC:llä. Verttiä tulisi enemmän kuin missään aiemmassa polkukisassani: enemmän kuin Nuts300:lla yhteensä 2,5 päivässä. Raportteja tutkimalla sain paremman käsityksen, että polkujen ohella edessä on monenlaisia portaita. On betonisia, mukulakivisiä ja metallisia sekä maasta pyöreiden puiden varaan tasattuja. Päällystettyä tietä olisi hyvin vähän, lähinnä huoltojen ympärillä.

Tein parit väliaika-arviot 19h, 20h ja 21h loppuajoille olettaen, että eteneminen olisi koko ajan melko tasaista. Tuo mallinnus oli lähinnä mentaalinen harjoitus, millaisiin pätkiin kisareitti suunnilleen jakaantuisi ja paljonko niille tulisi nousu/laskumetrejä.

Päivät ennen kisaa

Maanantaina perille päästyäni juoksin illalla 12 kilsan lenkin Funchalin rantaa seuraillen. Verttiä tuli yli 200 metriä eli ei mitään Espoon rantaraittia, jolla saan nousua noin 20 metriä samalla matkalla. Kävi nopeasti selväksi, ettei saarella juuri ole tasaista. 

Vuokrapyörätarjonta on suppea Kanariaan verrattuna, sillä Madeiralla lähinnä harrastetaan maastopyöräilyä vuorilta alas. Koska sopivaa vuokrapyörää ei ollut heti saatavilla, ajattelin tiistaina suunnata vuorille jalan. Hoidettuani aamusta ensin etätöitä läppärillä laitoin jalkaan ihan uudet ja korkkaamattomat VJ MAXx't. Hölkkäsin hotellilta 2 km:iä bussille. Aloitin kisareittiin tutustumisen puolivälin dropbag-huollosta eli Curral das Freirasista (nunnien laakso). Ensin reilun tonnin sauvakävely ylös Pico Ruivon vierelle ja siitä harjannereittiä Pico de Areeirolle. Maisemat olivat todella upeat.

Kun juoksu tuntui hyvältä eikä kenkä hiertänyt mistään, jatkoin kisareittiä alas Portelaan asti. Yhteensä 5h/30km/2000m, sykkeet pääosin VK1:llä. En ollut katsonut etukäteen mitään aikatauluja, kun en edes tiennyt, mihin asti juoksen, joten odottelin bussia 45 minuuttia. Kuoritakki oli tarpeellinen, 680 metrin korkeudella oli pilvien takia melko viileä. Ehdin juuri hakemaan vuokrapyörän Funchalista. 

Keskiviikkona oli pyöräpäivä. Spessun alurunkoinen pyörä ei ollut uusi eikä järin kevyt, mutta onneksi sen kevyin välitys oli saarelle sopiva 34-32. Silti ensimmmäinen lyhyt ylämäki Funchalista vanhalle rantatielle meinasi viedä jalat alta, niin jyrkkä se oli. Ajoin saaren pohjoisrannalle (josta kuva yllä) ja takaisin eli profiilina päivä oli ylös-alas ja ylemmäs -jyrkemmin alas. Yhteensä sain mittariin 6h/84km ja 2500 verttimetriä eli ajoin keskimäärin noin 7 % kulmaa ylös tai alas (se on aika paljon). Päivän top speed oli 76 km/h alamäessä, mutta ylämäet ajoin hiljaa ja mahdollisimman paljon PK-alueella pysyen. Vähän lepoa ja pyörän palautus: iltacruisailuna rantaa toiseen suuntaan - taas tuli mäkiä vastaan (16km).

Torstaina pari palaveria aamulla, sitten 3 km alkuverra bussille, joka jurnutti 1,5 tuntia pohjoisrannalle kisareitin viimeiselle huoltopaikalle Porto da Cruziin. Juoksin sieltä Machicoon hakemaan kisanumeron. Tällä 15 kilsan loppupätkällä tulee vain 400 nousumetriä. Polku on pääosin helppoa ja hyvin juostavaa. Pidin sykkeet PK-alueella, vaikka olisi ollut kiva rallatella vauhdikkaammin. Edelliset päivät tuntuivat jaloissa, muttei liiaksi. Harmikseni vasta parilla lenkillä testatut Salomon Sense 8:t alkoivat hiertämään jalkapöydän päältä kesken matkan. En oikein voinut kuin säätää pikanauhoja. Iho meni hiukan rikki , mikä ei ollut kovin onnistunut veto juuri ennen kisaa. Machicosta tulin bussilla takaisin Funchaliin numerolapun ja kisapussukan kanssa, kävellen hotellille.   

Perjantaina taas vähän töitä ja kävin syömässä lounasta Kimmon ja Jannen kanssa. Muita suomalaisia ei ollut starttaamassa 115 km matkalle. Sitten arvoin sopivia kisavaatteita ja pakkailin varakenkiä ja -vaatteita dropbagiin. Ajattelin myös testata kisapuhelimen toiminnan, kevyt Nokian feature-phone. Ylläripylläri, sehän ei löydä verkkoa - googletusta, kunnes tajusin, ettei Telian prepaid-liittymä lainkaan toimi Portugalissa. Tein vielä vähän aikaa töitä, mutta ei se kovin tehokasta ollut. Rasvasin jalkaterät ja muita hiertymille arkoja paikkoja. Aiemmin tehdyn etappi-Excelin pohjalta pyöristelin muutamia lukuja ylös kisanumeroon (kuva alla, CP:t ja niiden cut-offit, oma 20h plan pyöristettynä ja muutama 19h planin luku yläpuolella). 

Kisan kulku

Starttipaikalle

Pääsimme Jannen vuokra-autolla Machicoon, jossa odottelimme jonkin aikaa järjestäjän bussia, jolla siirryttiin lähtöpaikalle Porto Moniziin. Torkuin bussissa muutaman 5 minuutin pätkän. Perillä odottelimme rannan kahvilassa puolen yön lähestymistä. Tulimme hiukan myöhään lähtökarsinaan, jossa suurin osa oli jo sisällä. Hakeuduin reuna-aidan yli loikkaamalla ensimmäisen kolmanneksen paikkeille. Vantage ja Edge päälle, sitten laskettiin minuutteja ja lopulta sekunteja keskiyöhön ja kisan starttiin.

Etappi 1: Porto Moniz - Fanal

Startista rynnistettiin kovaa, ei yllättänyt. Reitti nousee ensin yhden mäen päälle, pudottaa alas viereiseen kylään, josta sitten alkaa ensimmäinen varsinainen pitkä, tonnin nousu Fanaliin. Eka nousu näytti profiilina niin pieneltä, että ajattelin selvittää sen ilman sauvoja. Olisi kyllä kannattanut ottaa ne esiin. Mäki jatkui ja jatkui jyrkkiä teitä ylös. Alamäkeen siirryttiin polulle ja ensimmäisiin kapeisiin betoniportaisiin. Tässä oli hiukan ruuhkaa. Alas edettiin jonossa hitaimman vauhtia (kuvassa olen yhden jonon viimeisenä). 

Kärkimenijöiden valot etenivät jo alhaalla Ribiero da Janelan kylän kaduilla. Portaissa ja rinteessä edessä vilkkui punaisia takavaloja. Arvelin olevani jossain sijojen 150-200 paikkeilla. Yleisöä oli ihan mukavasti. Muutaman lapsen yläfemman saattelemana suuntasin ylös, ensin jyrkkiä teitä ja portaita, sitten vehreässä metsässä etenevään polkua.

Nousu Fanaliin oli pitkä. Etenin pitkässä letkassa. ympärillä moni puuskutti siihen tahtiin, että tuskin samoilla höyryillä koko matkaa painavat. Sauvakävelystä huolimatta omat sykkeet huitelivat hiukan VK2:n puolella eli turhan ylhäällä. En juuri juoksuaskelia ottanut, muutaman lyhyen pätkän, missä oli tasaista tai loivempaa. Kärki eteni jossain kaukana edellä. Ovat kyllä hurjia nousemaan mäkeä.

Fanaliin meni aikaa 2:12. Sijoituksesta ei ollut mitään tietoa, mutta arvelin edelleen olevani paljon sadan huonommalla puolella. Olin vartin perässä pyöristettyä tavoiteaika, mutta se olikin hiukan optimistinen. Taittelin sauvat kasaan. Juoksin suoraan huollon läpi ohittaen kerralla parikymmentä kisaajaa, jotka parveilivat teltassa. 

Tavoite (20h) 2:09 / Aika: 2:12 / Sijoitus: 164.

Etappi 2: Fanal - Chão de Ribeira

Seuraava huolto olisi pitkän teknisen alamäen jälkeen. Tämä oli arviolta tunnin etappi. Lyhyen tasaisemman polkupätkän jälkeen lasku alkoi loivempana ja hyvin juostavana, mutta jyrkkeni siitä mutkittelevaksi poluksi, jossa oli vaihtelevasti lyhyitä kaltevia pätkiä, pyöreän puun varaan tasattuja maasta tehtyjä portaita ja välillä kivisiä askelmia. Porukka edellä oli hajaantunut 3-6 juoksijan ryppäisiin.

Totesin pian, että lujempaa voisin loikkia. Pistin Lupinesta tehoa lisää eli ns. pitkät valot päälle. Hyvällä valolla näki hiukan kauemmaksi, mihin askeltaan voisi asettaa. Pyöreät puut olivat paikoin liukkaita. Vauhdilla voi hiukan paikata pientä askeleen lipsumista, kun paino siirtyy nopeasti eteenpäin. Tällä tekniikalla voi myös kaatua erittäin näyttävästi. Otin riskin. Oli siistiä rallatella alas hakien ohituspaikkoja. Sisäkurvista isolla loikalla 2-3 askelman yli oli paras ohitustaktiikka tai suoralla polun sivusta hiukan puskia viistäen. 

Laskua jatkui pitkään. Ehdin ohittaa useita kymmeniä juoksijoita. Takaraivossa kuitenkin arvelutti, mahtavatko jalat kestää moista kyytiä ja iskutusta. Jarruttelua tulee etureisille ehkä vähemmän, kun antaa vauhdin viedä. Näin kyllä ajattelin ekalla TGC:llä. Sen kisan loppu oli täyttä tuskaa. Toistanko nyt saman virheen? Olinkos minä kisaamassa vai hakemassa finisher-statusta.

Noin kolmen vartin rallattelun jälkeen tasaisemmalle päästyäni pudotin hiukan vauhtia sopivan letkan peesiin. Sykkeet eivät olleet alamäessä laskeneet, vaan huitelivat edelleen VK2:lla. Kaivoin marmeladeja, mutta käteen tarttui Snickers. No sama se - olin tullut keskittyneesti alas enkä ollut ottanut energiaa yhtään etapin aikana.  

Kisa-aika oli 3:05. Olin tullut kymmenisen minuuttia odotuksia nopeammin alas. Huoltoon saapuessa kuulin jonkun järjestäjän luettelevan numeroita. Sen verran ymmärsin portugalia, että kisaajien numeroiden sijasta kuulin järjestysnumeroita, olin lähellä sijoja kahdeksankymmentä jotain. Chão de Ribeiran huollossa täytin nopeasti molemmat lötköt urheilujuomalla ja ohitin tässä taas kymmenkunta kisaajaa. 

Tavoite (20h) 3:10 / Aika: 3:05 / Sijoitus: 91.

Etappi 3: Chão de Ribeira - Estanquinhos

Alkuun lyhyt pätkä tietä, sitten seuraavan nousun kimppuun. Tämä on jyrkempi ja vielä pidempi kuin nousu Fanaliin. Etenin taas sauvakävellen. Jonkin verran takaa tuli juoksijoita ohi. Omat sykkeet olivat edelleen VK1-VK2-rajalla ja turhan korkealla, joten päästin nopeampia ohi ja jatkoin omaa menoani. Sauvojen käytön takia marmeladien syönti jäi vähäiseksi ja pääasiassa nautin vain urheilujuomaa. Lupinessa oli pienin teho käytössä. Jyrkintä pätkää kesti tunnin ajan: reilun 4 kilometrin matkalla kerätään verttitonni. Se on suunnilleen 16 fasaaninousua jättärillä putkeen. 

Metsä muuttui harvemmaksi pusikoksi ja nousu hiukan loiveni. Muutaman pätkän pystyin juoksemaan, mutta muuten matka eteni sauvakävellen. Taivas oli tähtikirkas ja avoimilla alueilla ilma kävi kylmemmäksi. Kaivoin ensin Buffin liivistä. Tehoja ei olisi varaa yhtään nostaa, joten kipuilin siinä rajoilla, kaivanko takin päälleni. Vaihdoin muutaman sanan takaa tulleen argentiinalaisen Martinan kanssa. Pidin hänelle hetken valoa, kun hän vaihtoi paristoja otsalamppuunsa. Martina jatkoi mäkeä ylös minua reippaammalla tahdilla. Yhden minut aiemmin ohittaneen nuorehkon kaverin ja muutama muun ilmeisesti aivan liian kovaa aloittaneen juoksijan ohitin sauvakävellen.  

Katsoin kellosta, että viisi tuntia kisaa oli tullut täyteen. Ajallisesti kenties jo neljäsosa takana. Jos olisi reittijälki kellossa, olisi helpompi hahmottaa, missä reitillä on menossa, mutta nyt Polar osasi kertoa vain historiatietoja. Reittijälki oli Garmin Edgessä, mutta pidin sitä vyölaukussa. Omatekoinen ranneteline on hiukan löysä ja pyörii ranteessa, kun huiskii sauvoilla menemään. Sauvomista tosiaan riitti tällä etapilla.

Estanquinhosin huolto tuli lopulta vastaan. Täytin taas nopeasti lötköt ja nappasin jonkun etäisesti mokkapalalta näyttävän kakunpalan. Oli niin kylmä, etten halunnut jäädä ihmettelemään, mitä muuta olisi tarjolla. Ohitin taas useita juoksijoita, jotka olivat pysähtyneet huoltoon.

Tavoite (20h) 5:14 / Aika: 5:03 / Sijoitus: 82.

Etappi 4: Estanquinhos - Encumeada

Mäen huipun ylityksen jälkeen alkoi alamäki. Laitoin sauvat kasaan ja Lupinesta taas lisää valoa. Loikottelin rohkeasti alaspäin jonkinlaista maastojeepille kulkukelpoista uraa, jonka pohja oli kalliota ja irtonaista teräväsärmäistä kiveä. Ohitin muutaman juoksijan. Sitten tuli pidempi pätkä tasaista levadan eli kastelukanavan reunaa. Mitään valoja ei näkynyt edessä eikä takana. Yritin antaa sykkeiden laskea tasaisella, mutta eivät ne oikein tahtoneet pudota VK1:ltä PK:n puolelle. 

Reitti erkani levadalta ja lähti taas putoamaan melko jyrkästi alas metsän sisään. Kylmyys kaikkosi. Maltoin loikkia hiukan rauhallisemmin alas. Ennen laakson pohjaa ohitin Martinan ja jonkun muun juoksijan. Sitten jonkinlaisen puron jälkeen alkoikin heti jyrkähkö ylämäki. Kaivoin sauvat esiin. Martina tuli takaa ohi. Naureskelin, että hän taitaa olla ylämäkijuoksija ja minä olen alamäkijuoksija. Pieni siirtymä jonkun kylän läpi, lyhyt alamäki ja sitten lisää ylämäkeä. Juuri ennen huoltoa tuli lyhyt lasku. Huollossa sisätiloissa olisi ollut ruokaa, mutta en jäänyt syömään. Urheilujuomaa lötköihin. Työnsin suuhun muutaman kakkupalan ja yhden otin käteen ja lähdin jatkamaan. Martina ja muutama muu juoksija jäi taas taakse.

Tavoite (20h) 7:35 / Aika: 7:08 / Sijoitus: 65.

Etappi 5: Encumeada - Curral das Freiras

Encumeadasta alkoi matka kohti Dropbag-huoltoa ja kisan puoliväliä. Tällä välillä oli vastassa osin tuntematonta reittiä, koska polkujen huoltotöiden takia reitti ei olisi GPS-jäljen mukainen. Sen verran profiilista tiesin, että ensin ylös ja sitten pidempään nousuvoittoista ja pudotus alas Curraliin. 

Lähdin huollosta vauhdikkaasti laskettelemaan peltoja ja taloja kierteleviä portaita alas kakkupala kädessä. Jollain loikalla käsi osui muuriin ja sain mojovan iskun peukaloon. Kakkupala lensi heinikkoon. Kävelin hetken todeten, että sattuu, mutta peukalo on paikoillaan ja voin sitä liikuttaa edelleen, joten eteenpäin.

Päivä alkoi valjeta ja otsalampun saattoi laittaa pois päältä. Vain tiheimmissä metsiköissä oli hiukan hämärää. Nousu oli paikoin jyrkkää ja eteneminen tuntui hitaalta. Vilkuilin pari kertaa taakseni, mutta ei näkynyt Martinaa eikä huollon jälkeen alamäessä ohittamaani toista naisjuoksijaa.

Etappi tunti melko pitkältä ja hitaalta. Useamman kerran arvelin, että nyt tuon mutkan jälkeen polku lähtee putoamaan alas, mutta ei. Nousu jatkui ja näkyvät alkoivat aueta yhä komeampina. Lopulta polku eteni kapeaa tasannetta, jonka yläpuolella oli melkein pystysuora kiviseinä ja alapuolella pensaikkoinen jyrkkä rinne. Näin muutaman muun juoksijan edelläni ja saavutin heitä hitaasti. Takanani joku punapaitainen mies eteni hiukan kovempaa ja lähestyi. Hän ehti ohittamaan minut ja yhden edelläni menneen juoksijan ennen kuin lasku Curraliin alkoi.  

Alamäen Curraliin etenin suht vauhdikkaasti. Ohitin punapaitaisen miehen ja muutaman muun juoksijan. Silti takaa tuli ohi joku naisten elite-juoksija ohi vielä kovempaa – hänellä oli hieno, lennokas askel.

Katselin kelloa ja totesin olevani hyvin edellä plania noustessani lyhyitä kivettyjä portaita Curral das Freirasin kylään huoltoon (kuva alla treenilenkiltä). Tällä edestakaisella pätkällä tuli vastaan useampia elite-juoksijoita, joita olin noin 15-20 minuuttia perässä. 

Tavoite (20h) 10:11 / Aika: 9:31 / Sijoitus: 49.

Puolivälin huolto

Huolto oli sisätiloissa. Isossa salissa oli 10-15 kisaajaa. Jätin sauvat ja liivin yhdelle pöydistä ja kävin hakemassa dropbagin ja toiselta puolelta salia Pepsiä lötköön ja kourallisen sipsejä. Pieni tuumaustauko. Olin mukavasti omaa plania noin 40 minuuttia edellä huoltoon saapuessa.  Loppuosa reittiä olisi minulle pääosin tuttua. Toisaalta se hiukan pelotti, sillä kisan rasitus alkoi painamaan eikä se olotila muutaman minuutin istuskelulla mihinkään katoa. Tiesin edessä olevan kisan kolmannen suht yhtäjaksoisen yli verttitonnin nousun.

Liivissä oli edelleen kaksi pussia PowerGelin-karkkeja ja yksi pussi marmeladeja, joita olin kantanut lähdöstä saakka (yht. noin 200 g). Täytin liiviin dropbagista yhden ison minigrip-pussin marmeladeja. Laskin ehtiväni maaliin valoisalla, vaikka vauhti jonkin verran hidastuisi. Jätin Lupinen otsavalon pois, sillä minulle jäi pakolliset kaksi otsavaloa ja varaparisto. Aurinkorasvan lisäyksen unohdin, joten oli hyvä, etten vaihtanut lyhythihaista paitaa päälle. Jäi tekemättä sellainen check list, mitä pitää muistaa. Sellainen olisi aina hyvä olla, vaikka kuinka olisi kisarutiinia.

Lämmin ruoka oli eri salissa. En halunnut käyttää aikaa tähän, joten otin lötköihin urheilujuomaa ja vettä (erikseen sanottiin, että lötköjen täyttäminen oli pakollista). Otin pari kakkupalaa ja lisää sipsejä. Huoltoon meni arviolta 7 minuuttia. Näin, että juoksijoita edelläni lähti ja heitä myös ehti saapua. Arvelen silti ohittaneeni muutamia kisaajia, koska monet istuivat syömässä lämmintä ruokaa. Suuntasin takaisin reitille.

Etappi 6: Curral das Freiras – Pico Ruivo

Pitkä nousu alkoi hyvin. Saavutin muutaman kisaajan ja ohitin heidät eukalyptusmetsään tultaessa. Metsä antoi hiukan suojaa auringolta, joka oli jo kivunnut korkealla. Ilma tuntui kuumalta. Sykkeet olivat laskeneet PK/VK1-rajalle. Ei kuitenkaan tuntunut yhtään siltä, että olisi voimia kiristää vauhtia.

Treenilenkillä askel oli kevyt, ehdin ihailla maisemia ja ottaa kuvia, mutta nyt väsymys painoi ja keskityin vain askeltamaan ylös rinnettä. Muistin suunnilleen, paljonko vielä on edessä. Metsärajan yläpuolella aurinko porotti ja join molemmat lötköt tyhjäksi viimeistä tippaa myöten. Muutama aiemmin ohittamani kisaaja sai minut kiinni ennen Pico Ruivoa ja meni ohitseni. Odotin vain huoltoa ja että saan lisää nestettä. 

Ehkäpä 50-70 verttimetriä huollon alapuolella kivellä istui joku ulkomainen kisaaja, joka näytti täysin uuvahtaneelta. Kysyin, onko kaikki hyvin. Hän pyysi vettä, mutta jouduin sanomaan, ettei mitään ole jäljellä. Kannustin lähtemään perääni, sillä huolto oli jo todella lähellä. 

Treenilenkillä nousu Curralista Ruivolle kesti hiukan yli 2 tuntia ja kisassa 2h 20 min. Olin varautunut, että etappi veisi lähemmäs kolme tuntia, joten edelleen paransin etumatkaani suhteessa tavoitteeseen. Pico Ruivolla kisan kolme isoa verttitonnin nousua oli nyt takana. Edessä ei olisi enää yhtään loputtoman pitkältä tuntuvaa nousua. Tuntui kuitenkin, että oma akku vilkutti jo keltaista varoitusvaloa. Vaikka olin koko ajan edennyt plania nopeammin, tunsin, ettei sama jatku eikä 18 tunnin alituksesta kannata haaveilla. 

Matkaa oli jäljellä vielä melkein 40 kilometriä, mikä on aika paljon tyhjällä tankilla edettäväksi. Huollossa tuoli näytti houkuttelevalta, mutta en istunut alas. Join ensin yhden lötkön urheilujuomaa ja sitten täytin molemmat lötköt. 

Tavoite (20h) 13:03 / Aika: 12:01 / Sijoitus: 43.

Etappi 7: Pico Ruivo - Chão da Lagoa (Pico de Areeiron kautta)

Kastelin vaaleaharmaan putkihuivin vedellä ja kiedoin sen päähän. Saaren huipulla ei käynyt juurikaan tuulta. Toisinaan tuuli on mahdoton tai pilvet peittävät kaiken näkyvyyden. Nyt maisemia olisi ollut, mutta katseeni ei juuri noussut polusta ylös. 

Pico Ruivon jälkeen tulee lyhyt jyrkkä alamäki. Taittelin hetkeksi sauvat pois ennen kuin polku taas alkaisi nousemaan kohti Pico de Areeiroa. Tällä Madeiran yhdellä suosituimmista retkeilyreitistä oli paljon turisteja, mutta he antoivat hyvin tilaa kisaajille. Samalla kapealla polulla eteni myös lyhyemmän ultramatkan juoksijoita, joiden reitti oli ennen Pico Ruivoa yhdistynyt päämatkan reittiin. Vaikka he olivat lyhyemmän matkan keskimassaa, ei vauhtini ollut heihin nähden keskimäärin paljoa nopeampi.

Jouduin todella keskittymään noustakseni paikoin erittäin jyrkkiä portaita saaren korkeimpien huippujen välillä. Treenilenkillä sykkeet iloisesti singahtivat VK2:lle tai maksimikestävyyden puolelle, mutta nyt askel vain hidastui näissä portaissa. Ryhti painui hiukan kasaan. 

Polun erottaa paikoin lähes pystysuorasta rinteestä vain ohut vaijeri. Paikoin polku on koverrettu vuoren seinämän sisään, koska ei ole edes kapeaa tasannetta, jolla se kulkisi (kuva alla: Janne S). Etapilla on muutama lyhyehkö tunnelipätkä, joita varten kaivoin liivistä Petzlin Bindin käteen. 

Muistin hyvin viimeiset kohdat ennen Pico de Areeiroa, koska tässä on koko MIUT-reitin näyttävimmät näkymät. Nyt en ollut niistä yhtään kiinnostunut. Askelsin vain hitaasti sauvojen avulla askel kerrallaan (järjestäjän kuva alla). En pahemmin välittänyt muista kisaajista. Olin niin keskittynyt, etten oikein edes reagoinut siihen, että muutama henkilö huusi minulle kannustusta suomeksi. Heilautin kaikille kannustajille hiukan kättä ja yritin vain edetä polulla.

Pico de Areeirolta alkoi lasku, joka on varsin juostavaa. Tulin sitä juosten alas, mutta en enää kovin lennokkaasti. Etureisiä väsytti enkä halunnut, että joudun pian vaihtamaan alamäet sauvakävelyksi. Ennen huoltoa polku ylitti muutamat metsättömät nurmikentät ja kulki pätkän jonkun pienen levadan vartta. 

Koko matkan Areeirolta huoltoon olisin voinut hyvävoimaisena juosta. Nyt kävelin useita pätkiä. Tästä huolimatta etenin tämänkin etapin hiukan tekemääni plania nopeammin. Huollossa otin sipsejä ja istuin alas hetkeksi. Suurin osa tarjoilupöytien ympärillä pörräävistä kisaajista oli lyhyempien matkojen juoksijoita. Kisan aikana omasta sijoituksestani päämatkalla minulla ei ollut tarkkaa tietoa. Arvelin sen olevan suunnilleen sama kuin Pico Ruivolla ja parantuneen, jos etapilla on ollut keskeyttäneitä.

Tavoite (20h) 14:52 / Aika: 13:43 / Sijoitus: 41.

Etappi 8: Chão da Lagoa - Portela

Otin pari kakkupalaa ja lötköt täyteen. Kastelin sitten putkihuivin teltan ulkopuolella ja kiedoin sen taas päähäni. Seuraavaksi edessä oli pitkä alamäkivoittoinen pätkä Portelaan. Periaatteessa se oli aika helppoa ja juostavaa polkua, mutta väsyneille jaloille kuitenkin paikoin haastavaa. Tiesin, mitä edessä on, mutta energiatasoni oli edelleen hyvin matalalla. 

Marmeladeja ei kauheasti tehnyt mieli, mutta yritin niitä syödä suht säännöllisesti. Avasin myös molemmat PowerBarin geelikarkkipussit ja napsin niitä. Etenin vuoron perään juosten ja kävellen. Kävelin etapin parit loivat ylämäet. Alamäissä juoksin, mutta en sellaisella lentoaskeleella kuin kisan alussa. 

Yksi pätkä polkua on uudehkoa reititystä ja ilmeisesti tätä kisaa varten pusikkoon raivattua uraa. Hiukan alempana polku on downhill-maastopyörien reittiä. Sellaisia mukavia bermejä (kallistettuja kurveja) ja droppeja. Nuo 30-50 cm pudotukset jäisivät minulta ajamatta, mutta keskitasoinenkin DH-kuski hihkuisi vain innosta.  Sadekelillä tuo polkupätkä olisi varmasti todella mutainen, mutta nyt se oli onneksi kuiva. En uskaltanut kuormittaa etureisiä liikaa, joten välillä hidastin jyrkän alamäen kävelyksi. Tunsin myös, että jalka liikkui kengässä ja kumpaankin jalkapohjaan alkoi muodostua hotspot.

MIUT115-kisaajat olivat jo pieni vähemmistö. Paremmin voimansa jakaneita 115-sarjan juoksijoita jouduin päästämään ohitseni. Itse ohitin lyhyempien ultramatkojen kisaajia ja maratonmatkan juoksijoita, jotka olivat liittyneet samalle reitille Chão da Lagoassa. 

Pitkän laskun loppupuolella MTB-uran muuttuessa metsäautotieksi pysähdyin kiristämään VJ MAXxien nauhoitusta. Aikaa kului viitisen minuuttia, kun istuin alas ja avasin huolella solmimani kengännauhat. Tässä suhteessa Salomonin pikanauhat ovat paljon kätevämmät. Pari kymmentä aiemmin rinteellä ohittamaani juoksijaa meni ohi. Useat kysyivät, onko kaikki ok. Jos olisin kisannut kärkipäässä sijoituksesta, en varmaan tuossa olisi nauhoitusta säätänyt, mutta nyt halusin varmistella, että pystyn jalkapohjilla juoksemaan kisan loppuun asti. Tyhjensin myös rakkoa puskan puolella. Nestevajaus ei enää vaivannut, mikä oli hyvä asia.

Nauhojen korjaus ja pieni istuminen piristi kummasti. Energiataso tuntui palautuneen paremmin kuin dropbag-huollossa. Tulin loppupätkän Portelaan varsin hyvää vauhtia ja ohitin uudelleen varmaan kaikki, jotka olivat nauhojen kiristyksen aikana ehtineet minut ohittaa.

Tavoite (20h) 16:33 / Aika: 15:23 / Sijoitus: 45.

Etappi 9: Portela – Porto da Cruz

Portelan huolto oli ahdas ja sisällä oli paljon kisaajia. Otin vain lötköihin urheilujuomaa. Kaivelin omasta liivistä energiaa ja kävelin 200 metrin asvalttitiepätkän ylös. Loppu olisi pääosin jyrkkää alamäkeä kohti Porto da Cruzia. Tätä pätkää en ehtinyt ennen kisaa juosta. Alkuun polku oli mukulakivistä ladottua vanhaa Camino Realia (kuninkaallinen polku). TGC:llä on hiukan samanlainen pätkä, kun polku laskeutuu Roque Nublon ylängöltä Tunteen. Mukulakivistä muodostui uran keskellä jonkinlaiset pyöreähköt porrasaskelmat, reunoilla pinta oli portaaton. Vaihtelin etenemisessä yhden askelman sipsuttelua ja kahden askelman lyhyitä loikkia. Vahvemmilla etureisillä olisi voinut ottaa kolmen portaan loikkia. 

Laskun puolivälissä tuli lyhyt siirtymä rinteen suuntaisesti, pieni nousu ja sitten polku taas lähti alas kohti Porto da Cruzia, jonka suuntaan oli hienot näkymät. Etapin lopussa oli lyhyt pätkä asvalttitietä, joka pudotti asutuksen keskellä jyrkästi alas kylän keskustaa kohti. Ennen huoltoa tehtiin pieni koukkua vanhalle Camino Realille. Etappi eteni kohtalaisen hyvin, mutta olin vähän pettynyt, etten pystynyt juoksemaan kovempaa alamäkiä. 

Pahimmat pätkät olivat takana. Porto da Cruzissa istuin hetkeksi alas, kun sattui olemaan tuoli vapaana. Söin hetken sipsejä ja kakkupalan ja join Pepsiä. 

Tavoite (20h) 17:29 / Aika: 16:16 / Sijoitus: 46.

Etappi 10: Porto da Cruz - Machico

Loppupätkä oli minulle tuttu torstailta. Ensin nousua noin 300 verttimetriä (kuvassa näkyvälle taaemmalle rinteelle), sitten helppoa hiukan kumpuilevaa polkua upeilla maisemilla höystettynä ja loppupuolisko alamäkeä, josta suurin osa levadan reunaa. Nyt alkoi olla varsin selvää, että pääsen kisan maaliin alle 19 tunnin ajassa ja valoisan aikana.

Treenilenkillä etappi vei minulta hyvin kevyillä tehoilla ja PK-sykkeillä kaksi tuntia, vaikka korjailin pariin otteeseen Salomon Sense -kenkien nauhoitusta ja otin maisemakuvia. Voisi ajatella, että kisassa juoksisin tuota nopeammin, mutta 16 tunnin kisarasitus hidasti vauhtia erityisesti ylämäissä, joita sauvoin aika verkkaisella askeleella ylös. Sykkeetkään eivät olleet kovin eloisat ja valuivat VK1:ltä PK:n puolelle.

Rantareitillä oli jonkin verran turisteja sekä lyhyempien matkojen kisaajia, joita ohittelin. Maisemat ovat viimeisellä etapilla upeat (järjestäjän kuva alla). Olin niitä jo ihaillut treenilenkillä, joten pidin katseen polulla ja keskityin tasaiseen etenemiseen. 

Etapin puolivälissä huomasin yhdellä juoksijalla samanlaiset MAXxit jalassa. Vaihdoin muutaman sanan tämän suomalaisen juoksijan kanssa, mutta viestintäkykyni oli varsin rajoittunutta. Väsymys painoi ja halusin lähinnä päästä maaliin. 

Säästelin hiukan etureisiä ja tulin muutaman teknisen alamäen askeltaen alas. Levadan vartta (kuvassa) oli helppo juosta ja sain taas jonkin verran ohitettua lyhyempien matkojen juoksijoita. Levadaosuus on yllättävän pitkä. Ensimmäiset näkyvät talot eivät ole Machicoa, vaan aiempaa kylää. Kastelukanava mutkittelee monta kilometriä rinteen suuntaisesti. Kisakuvassa alla näkyy, että lantio on hiukan pudonnut eikä askel ole enää terävä.

Puolivälissä levadapätkää yksi oman sarjan juoksija tuli takaa lujaa ohi. Hänen vauhtinsa oli 4:45 min/km tasoa enkä saanut siihen kiristettyä omaa askeltani. Vähän ennen levadan loppua ohitin yhden oman sarjan juoksijan helposti. Kävelin viimeisen alamäen levadalta alas Machicon kylään säästellen etureisiäni (kuva treenilenkiltä, maali rannalla lahden pohjukassa). 

Olisin tässä ehkä minuutin säästänyt tulemalla juosten alas, mutta takana ei näkynyt ketään oman sarjan juoksijaa. Maaliin tulin ilman suurta dramatiikkaa. Maalissa mitali kaulassa irtosi hymy. Juoksu meni paremmin kuin kumpikaan TGC ja pääsin maaliin alle oman tavoiteaikahaarukan alalaidan.

Tavoite (20h) 19:57 / Aika: 18:19 / Sijoitus 45.

Analyysi

Varsin onnistunut juoksu dropbag-huoltoon asti, mutta loppupuoli kisasta ei ollut niin vahvaa menoa kuin saisi olla. Curralin jälkeisellä etapilla noin 1300 nousumetriä imivät energiat ja lisäksi nesteet loppuivat. Jäljellä ollut välttävä veto jaloista katosi ja Pico Ruivolta Pico de Areeirolle oli hetkittäin sellaista hoippuvaa askeltamisesta. Vähän parempi veto palautui vasta pitkän alamäkivoittoisen pätkän aikana, kun kiristin nauhoja. Portelasta maaliin kisa tuntui taas jo melko mukavalta kisan väsymyksestä huolimatta.

Olin kaikista juoksijoista 45., miehistä 38. ja yli 45-vuotiaiden sarjan 5. Ikää ei kannata käyttää verukkeena, etteikö kovempaa pääsisi, vaan kannattaa etsiä muita näkökulmia tulokseen. Kisassa keskivauhtini oli hiukan yli 9,5 min/km (eli alle 6,5 km/h). Monta kertaa pidemmällä Nuts300:lla keskivauhtini oli 5,6 km/h kaikki tauot huomioiden. Mäet hidastavat ainakin minua. Polarin mukaan verttimetrejä tuli noin 7200. 

Alamäet menivät kokonaisuutena paremmin kuin odotin. Yllätyin positiivisesti, että etureidet kestivät loppuun asti eivätkä estäneet alamäkien juoksua kisan loppupuolella kuten kahdesti on käynyt Kanarian TGC:llä. Paremmin onnistunut suoritus mahdollisesti rakentui sille pohjalle, minkä sain Kanarialla tehtyä jouluna, koska Suomessa verttitreeniä ei tullut alkuvuoden aikana kovin paljoa.

Alamäet on isoin ongelma hyvän tuloksen kannalta, jos juoksu muuttuu askeltamiseksi, mutta pitäisi tällaisessa vuorikisassa selviytyä hyvällä tahdilla myös nousuista. Ylämäissä yritin alussa pitää samaa vauhtia kuin muut ympärilläni. Sykkeet puskivat liian korkealle Madeiran jyrkissä nousuissa. Alkumatkasta keskisyke oli VK2:lla eikä sellainen taso ole näin pitkällä ultralla koskaan minulla pitänyt juoksun loppuun asti eikä nytkään.

Oma erikoispiirre MIUTissa ovat portaat, joita ei juuri TGC:llä ole. Muutamassa paikassa porrasväli oli sopiva lyhyelle tikkaavalle askeleelle, välillä taas niin lyhyt, että kannatti ottaa kaksi askelmaa kerralla. Välillä askel ei osunut oikein yhteen eikä kahteen askeleeseen vaan oli otettava 1:2 suhteessa. Ylämäkeen kyse oli sopivan tehon ja rasitustason säätelystä, alamäkeen etureisien kuormituksesta. Mielestäni jyrkissä alamäissä portaista oli apua eli alaspäin eteneminen oli helpompaa verrattuna jarrutteluun sellaisessa alamäessä, jossa askel pitää sovittaa irtosoraan tai kivikkoon. 

MIUTiin valmistavaa treeniä olisi voinut olla enemmän. Tein lyhyitä 15-40min treenejä matolla 10-15 %:n kulmalla tai StairMaster-porraskoneella muihin treeneihin yhdistäen. Joku 2-3h spinning-seteistä olisi varmasti ollut parempi vetää matolla tai jättärillä tehotreeninä. Westendin portailla kävin kaksi kertaa tekemässä lyhyen treenin. MIUTilla portaita on monenlaisia, joten yksien kuntoportaiden kanssa ei saa parasta treeniä tähän kisaan, vaan olisi hyvä treenata erilaisilla portailla ylös ja alas.

En nauttinut niin paljoa kiinteää energiaa mitä etukäteen ajattelin. Sauvat olivat melkein koko ajan käytössä tai sitten kuljetin niitä nippuna toisessa kädessä, jolloin marmeladit jäävät helpommin kaivamatta minigripistä. Juoden oli helpompi nauttia energiaa. Otin kaikissa huolloissa urheilujuomaa, mutta sen energiasisältöä en tarkasti tiennyt. 

Yhteensä 15 tuntia treeniä ma-to ennen kisaa varmasti hiukan vaikutti siihen, että 10 tunnin jälkeen energiataso hiipui ja juoksusta loppui kesken paras veto. Pidin ke ja to tehot matalalla, mutta monen tunnin mittaisena myös PK-tasoinen treeni kuluttaa lihasten hiilihydraattivarastoja. Pääsyy vauhdin hiipumiseen oli kuitenkin alkuvauhdissa. Parempi olisi seurata omia sykkeitä kuin yrittää juosta muun porukan vauhdissa. Reitillä olisi ollut ohittelupaikkoja ihan riittävästi nostella sijoituksia myöhemminkin. 

Jos katsoo tulosten perusteella keskinopeuksia (kaavio yllä), olen ensimmäisen etapin edennyt selvästi lähempänä keskiarvoa (tumman sininen käyrä) ja toisen laskuvoittoisen etapin taas nopeammin.  Kunkin etapin nopeimmalle juoksijalle olen jäänyt melko tasaisesti, myös toisen etapin pitkässä alamäessä, jonka tulin omalla mittapuullani todella vauhdikkaasti alas. Top10:n tai Top20:n keskiarvoa tuloksista ei näe, mutta huippujuoksijat ovat kaikilla etapeilla paljon nopeampia. 

ITRA-pisteiden kautta katsoen sain tästä kisasta paremman tuloksen (scoren) kuin kummallakaan TGC:llä. Parempia pisteitä olen kuitenkin saanut kotimaan kisoista, korkeimmat taitavat olla 2019 NUTS Ylläs-Pallaksen perusmatka ja 2022 NUTS Distance 300. 

Pisteitä on helppo tulkita: vuorijuoksu ei ole vahvuuteni. Painoni pysyy yleensä aika vakaana 72-73 kilon paikkeilla ja parhaiten juoksu on kulkenut 71-72 kilon painolla. Kisaan starttasin 73-alkuisilla lukemilla. En omasta painostani juuri piittaa, mutta kyllä fysiikan kaavan tunnen: E(pot) = m*g*h. Mitä enemmän on painoa, sitä enemmän pitää ponnistella massan nostamiseksi. Ei se paino ole eduksi alamäkien iskutuksenkaan kannalta. Keskimäärin paremmin vuorilla pärjää vuorikauriin kaltaiset melko kevytrakenteiset juoksijat, mutta tämä on yleistys. Paljon on myös vahvoja juoksijoita, joilla on myös lihasmassaa. Paino voi siis olla voimaa, mutta mikään "ylipaino" ei tuota ainakaan ylivoimaa vuorikisoihin.

Madeiralle toivottavasti palaan perheen kanssa. En välttämättä palaa tähän kisaan ainakaan tavoitteena parantaa tulosta, mutta mietin jo, miten trekkailen lasten kanssa levadoja ja tutkin lukuisia muita polkuja sekä kenties myös ajan omalla gravel-pyörällä saaren mäkisiä ja hiukan kuoppaisia teitä.

Kisakuvat: Canofotosports (ostettu kuvasarja)