NuTS Distance 300 2022

Valmistautuminen ja treenit ennen kisaa:

Monille sopii parhaiten selkeän ohjelman noudattaminen. Itse teen treenejä pitkälti fiilispohjalta. Aamulla voin ajatella juoksevani 2h pk:ta, mutta mielialan mukaan juoksenkin sitten tunnin tai kolme. Yrittäjällä työkuormakin muuttaa treenisuunnitelmia suuntaan tai toiseen. Annan myös sään vaikuttaa treeneihini – jos on jäätä retkiluisteluun, silloin luistellaan.

Hyvälumisen talven PK-harjoittelussa oli siten 45-60 min perusjuoksulenkkien ohella tai niiden sijaan hiihtoa ja retkiluistelua. Ajallisesti tuli paljon myös sisäliikuntaa kuten spinningiä, BodyPumpia, BodyBalancea ja corea. Monipuolista treeniä kertyi määräviikoilla 20 h/vk, yleensä kuun viimeinen viikko sujui hiukan kevyemmin ja enemmän töitä tehden (oman työn DL:t ovat usein kuun lopussa).

Vuoden ensimmäisen päivän 50km pitkiksen ja Loppiaisrogainen (8 h) jälkeen en talvella juossut ulkona pitkiä lenkkejä. Tammikuun lopussa juoksin Esportin sisäradalla kotirataultran 50 km (42km/3h ja 8 km kevyesti). Kävin myös juoksemassa sisäradalla intervallityyppisiä VK-treenejä (2km/1km/800m vetosarjoja, 0-2 krt/vk). Tein muutamia lajivoimaa kehittäviä 2-3,5 h hankirämpimisiä 10-20 kg painavalla repulla.

Osallistuin maaliskuun alussa Trans Gran Canaria Classicille (126 km, vertical 6000 m+, kisaraportti). Tein siksi tammi-helmikuussa mattotreenejä ylämäkeen, pääosin 30-40 min. Liian lyhyitähän ne olivat, mutta minusta on pirun tylsää juosta matolla. Yhdistin tuohon TGC-kisaan omatoimisen viikon treenileirin (ti-to 3pv pyöräilyä, pe välipäivä, pe 23 - la 19 TGC Classic, su välipäivä ja lähtöpäivänä ma trekkailut Juha Lehtosen seurassa). Tämän kovimman mättöviikon treenitunnit olivat neljänkympin paikkeilla.

Perinteisessä valmennusmallissa maratonille tai sitä pidemmälle ultralle pitkän lenkin pituutta nostetaan progressiivisesti. Lisäksi ultrille valmistautuessa moni tekee pitkiä lenkkejä kahtena peräkkäisenä päivänä (ns back-to-back). Jos olisin tehnyt ohjelman itselleni, olisin tällaisia siihen suunnitellut, mutta etenin kohti kisaa keväällä fiilispohjalla.

Kevään ainoa varsinainen polkukisastartti taisi olla vielä luminen Sherwood Trail Run (20 km) maaliskuun lopulla. Markkasen maraton on hyvin omalaatuinen 12h-aikarajan puitteessa ”pakomatkana” etenevä suunnistushaaste. Sain siitä hyvän pitkiksen huhtikuun alkuun Nuuksion keväthangilla (63 km).

Lumien lähdettyä juoksin 7v-pojan n 10 km/h pyöräilytahdilla 2-2,5h pk-lenkkejä kerran tai kaksi viikossa asvaltilla tai ulkoiluteillä. Näiden paikan määritti tyttären pitkät voimistelutreenit ja ajallisen pituuden, miten poika jaksoi ajella. Poluilla juoksin 45-60 min PK-lenkkejä startaten aamulla eskarin pihasta tai kotiovelta eli pitkin Tontunmäen tai Tapiolan entisiä peltoja jollekin lähinyppylälle ja takaisin kotiin. Intervallitreenit sisäradalla vaihtuivat toukokuulla 1,5-2 h pitkiin TV-reippaisiin ja oman maratonvauhdin TV-koviin (4:10 - 4:30 min/km). Säären sisäsyrjä oireili hiukan joidenkin treenien jälkeen. Yhtään juoksulenkkiä en jättänyt väliin, mutten myöskään juossut niitä ajattelemiani 4-5h pitkiksiä.

Kesäkuun alussa ajoin Randonneurs Finlandin porukassa elämäni pisimmän matkapyöräilyn (600 km, aika taukoineen 25,5h). Yön läpi ajaminen sujui hyvin, mutta takapuolessa reissu tuntui. Tämän treeniviikon saldoksi tuli yht. 32 h. Sen jälkeen otin väliin yhden palautteluviikon, sitten tulikin jo Jukola-viikonloppu ja omaan tasooni nähden varsin onnistuneet osuudet 1 & 7 eri joukkueissa. Juhannuksena ehdin mökillä juosta kaksi lyhyttä testilenkkiä kisaliivi puoliksi pakattuna. Se ajattelemani 2-3 h polkupitkis kaikilla kisakamoilla jäi juoksematta. Tulin mökillä kyllä uineeksi kolmeen päivään reilut 3,5 km märkkärillä, sillä järvi oli siihen juuri sopivasti lämmennyt. Ei tuo määrä avovesiuintia ole triathlonistille paljoa, mutta itse olin ylipäätään uinut missään edellisen kerran joskus syksyllä mökillä. Juhannusviikkoon tuli yhteensä 15h treeniä, josta 1,5h uiden.

Juhannuksen jälkeisen eli viikon ennen kisaa otin kevyesti (7,5h). Pääosa tunneista tuli pyöräilystä. Pari VK-alueen lenkkiä ajoin vanhan triathlonpyörän runkoon kasatulla maantietykillä – pitihän minun päästä kokeilemaan pitkän rakenteluprojektin lopputulosta. Kaksi lyhyttä testilenkkiä juoksin lähipoluilla kisan varusteilla ja täyteen pakatun liivin kanssa. Nuts Distance 300:lle lähdin siis edellinen maratonia pidempi lenkki juostuna huhtikuun alussa Markkasella. Oli luotettava, että kisa kulkee hyvillä vanhoilla pohjilla.

Kisan alla

Edellisvuonna alkoi näkyä kisaan valmistavista täsmätreeneistä kertovia postauksia somessa jo kuukausia ennen kisaa. Useita viikkoja ennen kisaa some oli jo aivan täynnä DNF-bingoja ja muita Nuts300-meemejä. Käytin silloin moninkertaisesti aikaa miettiessäni, mitä haasteita kohtaan ja miten voisin toimia niitä kohdatessani.

Ensimmäisessä Nuts300-kisassa olin hiukan riskillä kiristänyt vauhtiruuvia johtoon siirtyessäni miettimättä kunnolla, että reilusti yli puolet matkasta on vielä edessä. Minulla oli usean tunnin johtoasema Hetan huollosta lähtiessä, mutta etumatka suli nopeasti Hetta-Pallas-välillä, kun moni asia meni pieleen. Sateen takia jalkapohjien rakko-ongelma eskaloitui ja eteneminen muuttui hitaaksi sauvakävelyksi. Navigointiongelmiin oli kulunut paljon aikaa. Keskeytin, vaikka olin luullut valmistautuneeni hyvin kisaan.

Tänä vuonna olin ennen kisaa varsin levollinen. Koin lähteväni jo tuttuun urakkaan paremmalla huoltotaktiikalla. Somefeedi ei vellonut pre race -postauksista ja tuottanut painetta miettiä kisataktiikkaa turhan aikaisin. Vasta juhannuksen jälkeen mietin, että teen ensisijaisesti koko ajan omaa suoritusta. Pysähdyn huoltamaan riippumatta kisan tilanteesta, jos huolto on tarpeen. Tuulettelen varpaita, kun siihen on tilaisuus. Jos on kivi kengässä, poistan sen enkä odottele parempaa hetkeä. Jos on hellekeli, pysähdyn juomaan puroista, vaikka joku muu jatkaisi pysähtymättä.

Nyt järjestäjiltä tuli ajoissa ennen kisaa tieto, että poroerotusten takia juostaan Plan B -reitti. Pöyrisjärvi ja Näkkälä jäisi taas näkemättä, mutta reitti olisi tuttu eli etapin 2 lopulla 18km asvalttitiepätkä Hettaan ja etapilla 3 Ketomellan lisälenkki.

Suositukseni pitkään kisaan starttaavalle olisi ottaa levon kannalta ja nukkua mahdollisimman hyvin edeltävät yöt. En itse onnistunut tätä täysin toteuttamaan. Nukuin pe-la yön yhden lapsen kanssa samassa sängyssä autojunassa (5 hengen perhe). Helteen takia hytti oli kuuma. Sain nukuttua useita pätkiä kyllä, mutta aamulla Polar totesi, että no sleep data – nuku vähintään 4 tuntia yhtäjaksoisesti.

Lauantaina matkalle Ylläkselle pysähdyimme Teuravuoman suoalueen Telatielle. Kukin perheestä sai tehdä omanmittaisen lenkin. Juoksin kympin PK:ta tutustuen samalla ötökkätilanteeseen. Ärhäköitä hyttysiä oli suon reuna-alueilla hyvin runsaslukuisesti. Kuinkahan paljon niitä olisi kisassa? La-su yö Ylläksen vuokramökillä oli ok, mutta unen pituus jäi kuukauden keskiarvon alapuolelle.

Energioiden lajitteluun, huoltolaatikoiden pakkailuun ja muuhun kisasäätöön kului iso osa sunnuntaista, vaikka ajattelin, että se menee vanhalla rutiinilla parissa tunnissa. Halusin silti trekkailla muun perheen kanssa Kuertunturin päälle trangialounaalle. Illasta hain kisanumeron, jätin dropbagit ja juttelin teltoilla tuttujen kanssa. Ajauduin tekemään muutamia asiakkaalleni lupaamiani töitä sunnuntaina illasta. Koska en ollut enää virkeimmilläni, aikaa meni enemmän kuin ajattelin ja lopulta suljin läppärin kannen reilusti puolen yön jälkeen. Harmitti, etten hoitanut asiaa jo lauantaina tai sanonut, etten valitettavasti ehdi ennen kisaa.

Ajatukset alkoivat pyöriä kisassa, enkä nukahtanut nopeasti kuten tavallisesti. Uni oli katkonaista, mutta heräsin ennen kellonsoittoa seitsemältä. Polar kertoi taas aamulla ’no sleep data’. Tällaisessa tilanteessa en panikoi. Ei se kisasuoritus ainakaan paremmaksi muutu siitä. Päätin, että kokeilen torkkua klo 8 jälkeen kisabussissa matkalla Lemmenjoelle.

En käyttänyt maltoa tai mitään muuta erityistä tankkausenergiaa ennen kisaa. Sunnuntaina söin pastaa kahdesti ja vielä iltapalalla runsaasti hiilihydraatteja. Kisa-aamuna söin reilusti kaurapuuroa, jota otin parin eväsleivän ohella myös rasiassa matkaevääksi bussiin.

Aamupalaa syödessä ja kisakamoja pukiessa latasin vielä akut täyteen Polarin kellosta ja Garmin Edgestä. Bussiin ehdin, mutta taisin olla viimeinen Ylläkseltä bussiin kyytiin noussut. Bussissa kisajännitys alkoi nousta. Kukaan ei kuitenkaan ollut kireänä. Fiilis oli, että lähdetään yhdessä jännittävälle retkelle. Mika Leppälän kisaodotuksista kyselin matkalla. Hän oli myös ottamassa revanssia Nuts300:lta. Arvelin, että meillä saattaisi olla suunnilleen sama ajatus matkavauhdista.

Ei pahemmin tullut bussissa torkuttua, ehkä muutama minuutti. Lemmenjoella oli lämmintä, melkeinpä painostavan kuuma. Välttelin kovinta aurinkoa mäntyjen antamassa puolivarjossa. GPS-seurantalaitteen hain ja pakkasin liiviin. Ötököitä ei ollut liiaksi, joten en suihkinut myrkkyjä. Aurinkorasvat levitin jo bussissa. Ossi Määtän kuulutuksilla porukka saatiin viivalle. Jostain syystä Garmin ei ehtinyt saada GPS-fixiä (sijaintia) haettua tavanomaisessa ajassa, joten en ehtinyt avata reittinavigointia. Lähtökäsky tuli.

Etappi 1 Kalmankaltioon (n 88km)

Lähdössä ei ollut tarpeetonta höntyilyä. Otin keulapaikan. Etapin 1 alusta muutama kilometri meni toisella silmällä juuria ja kiviä katsoen ja toisella GPS:ää säätäen. Mika lähti mukaani samalla vauhdilla eikä yrittänyt karkuun, vaikka näki minun säätävän GPS:n kanssa.

Garmin näytti pitkän aikaa sijainnin satoja metrejä väärin. Yritin myös saada reitinseurannan (course) toimimaan, mutta näytölle tuli jatkuvasti route calculation erroria (käyttämälläni vain pyöräilyyn tarkoitetulla laitteella pitää hiukan kikkailla, että voi seurata reittiä, joka ei kulje teitä pitkin). Boottasin laitteen ja tarkistin MTB-lajiprofiilin alta navigointiasetukset. Olin mökillä testannut itse tekemälläni testitiedostolla toimivat asetukset. Joku asetus oli vinksahtanut vääräksi tai sitten GPX-tiedoston tallennusmuodossa oli joku ratkaiseva ero, onko sen muoto track vai route. En saanut varsinaista reitinseurantaa toimimaan kisassa. Hetken panikoin, mutta muistin, että oli toiminto, jossa haluttu reittijälki näkyi maastokartalla ilman sen seurantaa (ts. Garmin ei hälytä reitiltä poikkeamisesta). Menin kisan läpi tällä asetuksella ja se oli ihan riittävä.

Lossiylityksessä (n 7km) etumatkaa oli sen verran, että olimme Mikan kanssa yli ennen kuin seuraavat ehtivät rannalle. Tekniikkamme vaijerin kiskomisessa ei ollut tosin kovin hyvä. Jatkoimme matkaa, mutta napsua hitaammin juosten kuin vuotta aiemmin. Sykkeitä vilkuilin, olivat matalammalla. Ei ollut mitään tarvetta nostaa tehoja.

Vaikka kisasta oli kulunut jo vuosi, polut tuntuivat hyvin tutulta. En välttämättä muistanut, mitä tarkasti on edessä seuraavan mutkan takana, mutta mieleen palautui juoksulinjoja ja miten olin puroja ylittänyt. Joimme puroista ja tankkasimme aina lötköihin mukaan vettä, sillä tiesimme, että edessä olisi pitkiä osuuksia vailla kunnon puroja eikä hellelukemia lähentelevän lämpötilan takia kannattanut yhtään hankkia nestehukkaa.

Neljän tunnin kohdilla Martin Iiskon palon huipun lähestyessä sanoin Mikalle pitäväni ensimmäisen huoltotauon, kengät pois ja muutaman minuutin tuulettelu. Helteen takia sukat tuntuvat kosteilta. Mikakin jäi pitämään taukoa tälle möykkyiselle lentokentälle. Eroa seuraaviin oli sen verran, ettei kukaan tullut viiden minuutin aikana edes näköpiiriin, vaikka huipulta näki useiden satojen metrien päähän. Jokunen paarma pörräsi seuranamme. Huoltoni kesti hiukan pidempään, sillä kuivattelin hikistä paitaa riisumalla sen ja räpsin myös muutamia kuvia kännykällä.

Palon laelta oli pitkä mukava alamäki. Rullailin Mikan kiinni. Sitten alkoikin poluton osuus ja matkanteko muuttui kävelyksi. Suo- ja kosteikkoalueet, joita koko ajan ylitimme, olivat täynnä paarmoja. Käytännössä haravoimme niitä mukaamme vain lisää ja lisää. Surina ympärillämme oli sellainen, jota en ole ennen kokenut. Jokaisella käden heilautuksella osui useisiin paarmoihin. Välillä ne ehtivät laskeutua ja pääsivät puremaan.

Sadan paarman takia ei ollut mitään mieltä pysähtyä hetkeksikään, joten painoimme eteenpäin reippaalla kävelytehdilla. Hoidin navigointia Polarin suuntavektorilla, Mika varmisteli kellostaan ja minä tarvittaessa Garminin karttanäkymästä (pidin isohkoa ruutua pimeänä akun säästämiseksi). Energian ottaminen tahtoi jäädä harvanlaiseksi, kun minigrippeja avatessa kaksi kättä oli kiinni pussissa. Paarmat iskivät nopeasti käsiin, jotka eivät heiluneet. Vihreitä kuulia tai muita marmeladeja otin sitten monta kerralla.

Postijoen autiotupa ilmestyi koivikosta eteen kuin tyhjästä kuten viimeksikin. Olisi tehnyt mieli juosta tuvan sisään ja odottaa, että paarmalauma kaikkoaa. Emme yrittäneet eikä sääntöjen mukaan autiotupia saanut käyttää niiden huusseja lukuunottamatta. Joimme ja täytimme lötköt purosta paarmoja huiskien. Taisi olla itikoitakin joukossa.

Taival jatkui. Vaskojoen varrella tuli muutama pätkä juostavaa pohjaa, mutta paarmaparvi edelleen seurasi. Samat hylätyt kanootit ohitimme kuin vuotta aiemmin – nää on jo nähty -fiilis. Vaskolompolan autiotuvan jälkeen tuli pusikkoisempaa maastoa. Lämpötila laski illan edetessä tehden juoksukelistä oikein mukavan. Paarmat katosivat, mutta tilalle tuli hyttysiä, joita oli erityisesti purojen ylityksissä.

Saavuimme kumollaan olevalle poroaidalle, josta alkoi mönkijäura. Helpolle alustalle päästyämme vaihdoimme juoksuun. Oletin, että Peltotunturilla hyttyset kaikkoavat kuten viimeksi, mutta toisin kävi. Tunturilla oli paljon ärhäköitä pieniä hyttysiä. Ne eivät ujostelleet. Kävivät heti pistämään, vaikka olimme liikkeessä. Kaiketi ei ole varaa olla kranttu, jos elelee Norjan rajan tuntumassa ja kaukana kaikesta muusta? Ei siten pysähdytty tuulettelemaan jalkoja, vaikka olin ennalta ajatellut, että tässä olisi yksi mahdollinen paikka.

Hiekkainen mönkijäura alkoi. Rami Valonen nappasi todella hienon kuvan meistä ennen Kalmankaltion huoltoa, jonne saavuttiin noin 13h ajassa (Polar 12h 47min). Etappi 1 vei tunnin pidempään kuin vuotta aiemmin; silti olimme tulleet lähelle parasta ennakkoarviotani eli ihan riittävän reipasta tahtia. 2021 hätäinen pikahuoltoni Kalmankaltiossa vei vain 3-4 minuuttia. Edellisvuoteen nähden nyt oli tarjolla sisätila. Olin päättänyt, että - no matter what – putsaan jalat, vaihdan uudet sukat ja kengät sekä syön enkä hätäile.

Tunnustelin huollossa jalkoja ja jalkateriä. Ei rakkoja, mutta hiukan punoitusta ihossa. Vasemman jalan polvitaive oli takapuolelta turvoksissa. En ole varma, paljonko siitä johtui rasituksesta ja paljonko paarmanpuremista. Koska mitään kipua ei tuntunut, en ollut asiasta huolissani. Jalkaterien putsaus pienillä käsipyyheillä sujui vähän nihkeästi. Olisi ehkä kannattanut käydä ulkona pesemässä vedellä.

Soiden ylityksissä kertynyt lika oli sen verran tiukasti jo ihossa kiinni. Sain jalat suht siistiksi ja rasvattua uudelleen. Vaihdoin jalkaan monet satamailiset jo palvelleet kaksikerrossukat ja Salomon S-Lab Ultran suunnitellusti uudempana kolmosmallina ja kokoa isompana.

Pasta-annos ja nollaolut maistui. Pakkasin myös uutta energiaa liiviin ja lötköt urheilujuomalla. Latasin Garminia vartavirtalähteestä, jonka pakkasin La Sportivan juoksuvyölle varalle etapille 2, joka olisi pisin (ainakin kilometreiltään). Sisälle tuomistamme hyttysistä huolimatta huoltotila voitti mennen tullen edellisvuoden huoltoteltan parkkipaikalla. Lähdimme matkaan vajaan 40 minuutin tauon jälkeen. En katsonut aikaa kellosta. Kukaan muu ei ollut vielä saapunut huoltoon.

Etappi 2: Kalmankaltio-Hetta (N 110 km)

Etappi 2 alkoi seuraamalla takaisinpäin samaa uraa, jota pitkin olimme saapuneet Kalmankaltioon. Oma fiilis oli hyvä. Tauko oli ollut paikallaan, sillä poluton maastopohja on jaloille kuluttavaa ja etapista 8 tuntia oli ollut melko jatkuvaa paarmojen tai hyttysten kanssa etenemistä ja huiskimista.

Hienohiekkaista mönkijäuraa olisi edessämme hyvin pitkä pätkä. Yö oli suhteellisen lämmin, ehkäpä 15 astetta. Jatkoin samoilla lyhyillä shortseilla. Olin vaihtanut pitkähihaisen kerraston paidan päälle ja se riitti liiankin hyvin. Lyhyellä olisi ollut mukavampi edetä. Hyttysiä oli enemmän kuin vuotta aiemmin, joten taukojen pitäminen ei houkutellut.

Tiesimme molemmat, että kisa on vasta alkuvaiheessa. Välillä juttelimme, välillä kumpikin vain keskittyi omaan etenemiseen. Kävelimme suosiolla kaikki ylämäet. Välttelin hiekan menemistä kenkiin, mutta aika vaikeaa se on. Ultra 3:n reuna hiukan antaa suojaa ja siksi ne olin tälle osuudelle valinnut jalkaan.

Koin, että olisin voinut kiristää vauhtia. Toistelin itselleni, että tuo tunne pitääkin olla. Alle kolmasosa on matkasta vasta takana. Ennen puoltaväliä on paras pitää käsijarrua päällä. Energia upposi hyvin eikä väsymystä aamuyöstä tuntunut.

Kumpuilevassa maastossa vastaan tuli useita purojen ylityksiä. Muistin joidenkin kohdalla, mistä kohdasta kannatti yrittää ylitystä kiveltä kivelle tai mättäältä mättäälle loikkien. Joidenkin purojen kohdalla ylityskohtaa oli etsittävä. Mielestäni tämä kannatti. Kengät eivät olleet koko ajan litimärät, kun ei vain rymistellyt läpi (kuten yleensä lyhyemmissä polkukisoissa). Osassa ylityksiä oli kahlattava, syvimmillään vesi ylsi lähelle polvea asti.

Lenkihaan autiotuvalla kävin huussissa kuten vuotta aiemmin. En kokenut tähän stoppiin nyt suurta tarvetta, mutta seuraava yhtä hyvä mahdollisuus olisi vasta Hetassa. Mika jatkoi matkaa ja sanoin ottavani hänet kiinni. Pysähdyin myös täyttämään lötköt seuraavasta purosta. Vaikka aikaa meni näihin toimiin vain joitain minuutteja, minulla kesti varmaan puolisen tuntia (n 4 kilometriä) ennen kuin sain Mikan kiinni.

Olimme edenneet jo 6 tuntia toista etappia. Zoomailin karttaa Garminista. Emme olleet vielä lähelläkään pohjoisinta pistettä. Arvuuttelimme, mikä edessä näkyvistä huipuista olisi Valkamapää eli etapin 2 kääntöpiste. Arvaukset olivat vääriä. Polku vain jatkui ja jatkui kumpuilevana kohti pohjoista ja Norjan rajaa. Hienohiekkaiset pätkät vähenivät selvästi. Lopulta tunnistin Valkamapään rinteen.

Ensimmäisellä kerralla uudet maisemat pitivät paremmin yllä mielenkiintoa ja vireyttä. Vaikka aivan yhtä upeat ne maisemat edelleen olivat, eteneminen tuntui nyt hiukan enemmän puurtamiselta. Yleisfiilis oli kuitenkin hyvä, kun mitään vastoinkäymisiä ei ollut. Vatsa ei nurissut ja sain otettua energiaa koko ajan sisään. Vain hyttysistä oli jonkin verran haittaa, sillä yö oli melko tyyni.

Valkamapään huipulla lähellä Norjan rajaa ja Pöyrisjärveä oli paikallaan pitää tauko. Olimme edenneet tauotta noin 9 tuntia ja kisaa oli takana 20,5 tuntia (2021 olin tässä pisteessä jo noin 19 tunnissa). Hyttysiä oli, mutta vähemmän kuin soiden tuntumassa. Puin kuoritakin päälle tauon ajaksi. Vaihdoin sukat ja tuulettelin jalkoja. Kaksikerrossukat olivat märät ja hiekkaiset. Työnsin ne liivin taskuun ja vaihdoin kuivat sukat.

Mika lähti hiukan nopeammin liikkeelle, mutta alamäkeen rullailin eron nopeasti kiinni. Vaikutti, ettei Mikalla ollut kovia menohaluja ainakaan alamäkeen. Ylämäkiä hän nousi hiukan minua nopeammin. Mika oli jossain vaiheessa kehottanut, että mene vain omaa vauhtia, mutta olin toppuutellut itseäni. Nyt jatkoin loivan alamäen juoksemista hiukan kovempaa ja Mika jäi jonkin verran jälkeen.

Otin Palolaella seuraavan lyhyen tuuletustauon, vaikka olin tullut vain kaksi tuntia Valkamapään stopista. Laelle kävi hyvä tuuli ja aurinko porotti, joten arvelin, että jalkoja ja kenkiä saa tehokkaasti kuivatettua. Tuuletin ja putsasin myös kenkien pohjallisia. Mika ohitti minut ja laen pysähtymättä tauolle. Sain silti syntyneen muutaman minuutin eron nopeasti taas kiinni alamäkeen juostessa. Sanoin jatkavani rullaillen alas, joten kiitin matkaseurasta tähän asti ja että Hetassa huollossa varmasti kyllä nähdään.

Muistin hyvin edessä olevan pätkän, joka on suht juostavaa mönkijäuraa. Olinhan myös edellisvuonna siirtynyt kisan keulapaikalle Valkamapään jälkeen. Varoin nyt, ettei vauhti karkaa innostuksesta. Päivä lämpeni ja olo kerraston paidassa muuttui kuumaksi, vaikka se olikin puhtaan valkoinen ja coolmaxia. Tämä puski hiukan raukean olon tunnetta pintaan.

Palo-Kuorttusvaaralla otin taas 2-3 min tuulettelutauon jaloille. En nähnyt Mikaa, sillä laki oli tasainen ja rinne kaartui melko jyrkästi. Paikalle kurvasi paikallinen mönkijällään. Tunnistin miehen samaksi, jonka kanssa olin muutaman sanan vaihtanut vuotta aiemmin melkein samassa paikassa. Mietin, tunnistaako hän minut. Vaihdettiin muutama sana paarmoista ja kisan tilanteesta.

Loppupätkä Hetan tielle on kumpuilevaa maastoa, jossa saa olla tarkkana haarautuvien mönkijäurien kanssa. Erilaisia soiden ja purojen ylityksiä on paljon. Hain niissä kohdissa taas reittejä, joissa jalat pysyisivät kuivana. Pullot tyhjenivät, vaikka puustosta alkoi saada suojaa auringolta. Kannatti yrittää juosta, sillä hyttysten määrä kasvoi koko ajan. Pöyrisjoen rannassa join ensin puoli litraa ja täytin sitten kummankin lötkön tiepätkää varten.

Vuontisjärvelle ja asvalttitielle tullessa kisa-aikaa oli kulunut 27 tuntia. Väsymys alkoi painamaan varsin kovasti. Perhe oli tullut autolla reitille kannustamaan, mikä piristi minua. Puolison ottamasta kuvasta jälkikäteen näen, että juoksuasentoni ei ollut kummoinen. Lantio oli löysä ja takapuoli roikkui pitkällä takana. Ryhti ei ollut suora.

Asvalttitielle päästyäni Kuivattelin pienen hetken jalkoja bussipysäkillä. Vuorotellen juoksin ja kävelin kohti Hettaa. Katse oli sen verran jaloissa, että bongasin helposti lasten liiduilla tien pintaan kirjoittaman ’Tsemppiä isi!’ -tekstin. Puolivälissä tiepätkää tuuli yltyi ja muuttui puuskaiseksi. Tummat pilvet ja saderintama vyöryi päälle. Ajattelin yrittää pitää juoksuliivin kuivana, joten kiskaisin kuoritakin liivin päälle. Makuualusta piti ottaa käteen, muutoin takki ei mahtunut liivin päälle. Shortsien päälle kiskaisin kummastakin päästä avonaisen muovikassin. Se toimi minulla pikahuolloissa alustana, kun otin sukkia pois ja palveli nyt sadehameen virkaa. Sade kasteli kengät, mutta samalla hiukan virkisti nuutunutta oloa.

Polarin akku hyytyi tiellä noin 3 km ennen Hettaa. Todellinen akunkesto vuoden vanhalla laitteella jäi siis 30 tuntiin, kun uuden laitteen akun kestoajan pitäisi olla 40h. Polarin sykevyöstä paristo oli loppunut jo aiemmin, joten sykkeistä en enää kauheasti välittänyt. Rannesyke antaa minulle usein ihan vääriä lukemia.

Vuoden 2021 kisassa tulin Hettaan ajassa 27 h 17 min (gps-jäljestä katsoen). Nyt aikaa oli kulunut 29 h 40 min (sekin gps-jäljestä arvioitu). Vaikka odotinkin Hetan huoltoa kovasti, tiesin olevani paljon paremmassa tilanteessa. Yli vuorokauden eteneminen tuntui jalkapohjissa, mutta niissä ei ollut vielä sattuvia rakkoja. Yleisesti voimavaroja tuntui olevan enemmän jäljellä.

Liikuntahallin sisällä laitoin Polarin, Garminin, kännykän ja varavirtalähteen lataukseen. Join proteiinipitoisen palautusjuoman. Kävin suihkussa, mikä tuntui taas erittäin raikastavalta. Pesin hampaat. Join nollaoluen ja söin pienen pasta-annoksen. Sanoin perheelle, että ellen ole herännyt, minut pitää herättää 1,5 h jälkeen. Nukuin arviolta reilun tunnin. Nukahdin suht hyvin. Havahduin kerran kääntäessäni kylkeä.

Söin toisen annoksen pastaa ja join lasin cokista. Kuulin, että Mika oli saapunut huoltoon reilu tunti jälkeeni nukkuessani. Vaihdoin päälle uuden valkoisen Craftin kerraston paidan ja toiset Ironman-shortsit. Rasvasin jalat ja otin puhtaat sukat. Kengät vaihtuivat La Sportivan Bushidoiksi. Keräsin uudelle etapille energiat liiviin, otin täytetyt lötköt ja vaihdoin kevyen La Sportivan vyön tukevampaan Salomonin vyöhön, jossa minulla oli sauvat valmiina kiinni. Huoltoon kului noin kaksi tuntia yhteensä.

Etappi 3 Hetta-Pallas (n 65 km)

Lähdin matkaan kisa-ajassa 31 h 40 min eli 19.40 tiistaina illalla. Olin edellisen vuoden juoksuani selvästi jäljessä, mutta vain vajaan tunnin perässä 2022-kisaan tekemääni 55h-optimiaikalaskelmaa.

Hetta-Pallas-väli on maisemiltaan kaunis, mutta pätkällä tulee paljon nousuja ja laskuja. Sillä on monia kivikkoisia pätkiä. Vuoden 2021 kisassa voimavarani kuluivat loppuun tällä etapilla. Rakot päkiöiden alla aukesivat ja eteneminen kävi hyvin hitaaksi. Näin ja kuulin harhoja ja olin nukahtaa pystyyn.

Suhteessa vuoteen 2021 sain levättyä Hetassa enemmän, joten toivoin etapin sujuvan nyt paremmin. Ainakaan navigointiongelmia ei pitäisi olla. Polar ei ollut tiltannut kertaakaan. Garmin Edge toimi myös hyvin, mitä nyt ehti kadottaa gps-fiksin huollon aikana, joten Hetan tiellä juostessani se haki monta minuuttia satelliitteja, kunnes sai positiosta kiinni. Reittijälki oli minulla Garminissa nyt tuplana – siltä varalta, että jotenkin sen vahingossa dellaisin, kuten minulle kävi Pyhäkeron juurella 2021 kisassa.

Nousussa Pyhäkerolle käytin sauvoja apuna. Reitillä oli jo paikoillaan merkinnät Nuts Ylläs-Pallaksen 160 km ja 66 km matkoja varten, mutta en tiennyt, onko oma reittimme täsmälleen sama. Pyhäkerolle noustessa ainakin oli yksi pieni ero (minun gps-jälki ohjasi vanhempaa sorastamatonta uraa ylös yhdessä kohdassa). Sain kiven kenkään. Pysähdyin ottamaan sen pois puurajan kohdilla hyttysistä huolimatta. Pian tämän jälkeen piti pysähtyä uudelleen, sillä sade vyöryi päälle. Puin kuoritakin ja laitoin shortsien päälle suunnistushousut. Näillä kohdin Lapin Kansan toimittaja nappasi kuvan minusta. Se päätyi viikon kuvaksi: Kolmensadan kilometrin rääkki. Näytän kyllä kuvassa jo sopivan väsyneeltä, pää kumarassa pusken sadetta vasten. Kisaraportin header-kuva on melkein samanlainen, se on Rami Valosen ottama.

Rami Valonen oli kuvaamassa Pyhäkeron päällä. Sade taukosi. Olin kuulemma juuri missannut hienon sateenkaaren. Pahoittelin hitauttani nousussa. Otettiin kuitenkin yksi hauska poseerauskuva, vaikkei sateenkaarta enää näkynytkään.

Jälkikäteen Ramin drone-videolta näkyy, että askellus on väsyneen miehen menoa. Varoin loikkimasta, sillä astuminen vinoon kiven päälle sattui jo mojovasti pikkuvarpaisiin. Olin niitä potkinut kiviin ja juuriin ja ne olivat jo ottaneet vastaan monen alamäen jarruttelut. Pikkuvarpaat olivat jo Hetassa turvonneet.

Siosvaaran jälkeen alkoi Ketomellan lisälenkki (Plan B reitin lisäkilometrit). Tilttailevan Polarin kanssa tuhlasin sillä paljon aikaa viimeksi. Nyt reitti oli tuttu ja myös merkattu lipuin. Se sujuikin paljon paremmin, mutta varoin juoksemasta liian kovaa alamäkeen. Ellei varpaisiin olisi sattunut, olisin voinut tulla hiukan kovempaa alas.

Alhaalla Ketomellan tiellä runsaista hyttysistä huolimatta pysähdyin huoltamaan jalkoja. Puin hyttyshatun päälle. Leikkasin pikkuvarpaiden kynsistä pois leikattavissa olevan millin. Oikean jalan kantapäässä oli hiertymän alkua. Laitoin Compeedin siihen. Rasvasin jalat vaseliinilla ja vaihdoin puhtaat sukat. Kengät olivat märät, joten sukat kastuivat heti, kun lähdin taas liikkeelle.

Kello oli yksi yöllä. Takana oli 37 tuntia kisaa. Hietajärven nousussa hiekkatiellä käytin sauvoja apuna. Huonona puolena oli, että hyttysiä oli silloin vaikea huiskia. Väsymys myös vyöryi päälle täydellä voimalla melko monotoisessa sauvakävelyssä. Kävelin hetkittäin silmät kiinni, mutta ei se väsymystä poistanut. Vauhti vain hidastui.

Pääsyäni mäen ylös nojailin hetken sauvoihin. Maa oli märkä. Hyttysiä oli edelleen paljon, joten ei houkuttanut ruveta nukkumaan. Pakkasin sauvat pois voidakseni läiskiä hyttysiä. Jatkoin väsyneenä hiukan horjuvaista matkaa. Juokseminen pakotti nostamaan vireystilaa, mutta kivikkoisia tai juurakkoisia pätkiä juostessa sattui varpaisiin, joten pääasiassa etenin kävelleen. Näin taas joitain harhoja, kuten ihmishahmoja edessäni polun reunoilla. Ajattelin reitillä olevan taukoa pitäviä retkeilijöitä, mutta ei siellä ketään kannustajia ollut Ramin näkemisen jälkeen – vain telttoja.

Pahakurussa tein arviolta 8-10 minuutin pummin. Kurulle saapuessani ajattelin, että reitti jatkuu oikealle kohti autiotupaa, mutta reittimerkinnän liput ohjasivat vahvasti suoraan alas kuruun. Polar antoi yhden wrong direction warningin, mutta ohitin sen, kun niitä oli tullut useita aiemminkin (Polar redusoi pisteitä reittijäljestä, kun sen siirtää laitteeseen, joten joka mutka ei näy sillä reittiä seuratessa). Lippumerkit jatkuivat kurun läpi. Olin kuitenkin valppaana ja tarkistin Garminista – pahus, olin pudotellut kuruun ja edennyt useita satoja metrejä väärää reittiä. Jatkaen suoraan polut yhdistyisivät ja päätyisin oikealle reitille, mutta arvelin, että sallittu 300 metrin toleranssi ylittyy, joten palasin takaisin risteykseen ja lähdin autiotuvan suuntaan. Jälkikäteen Gps-seurannan mukaan osa on painellut merkkejä pitkin, osa taas kiersi tarkasti reittijälkeä seuraten.

Suastunturille noustessa tuuli yltyi. Sen huippu oli pilven sisällä. Maisema taaksepäin oli kyllä kaunis. Väsytti ja oli kylmä. Hyttysiä ei ollut, mutta pysähtyessä tulisi hetkessä todella kylmä. Harkitsin torkkuja bivy-pussissa (avarauuslakanan materiaalista tehty ohut makuupussin muotoinen pelastautumispussi). Tämä todennäköisesti olisi kannattanut, mutta säästelin pussiani. Sinnittelin eteenpäin. Yritin sekä laulaa että läimiä itseäni poskille. Silmä lurpahteli ja välillä horjahtelin kuin humalainen.

Yritin muistaa ottaa energiaa sisään ja hiukan juoda, vaikkei ollut yhtään jano. Tuntui siltä, että kun hörppäsin kylmää vettä, piti muutaman minuutin päästä pysähtyä pissalle. Huippu kerrallaan jatkoin eteenpäin. Lumikero ja sen alarinteen poroaita, Vuontiskeron kierto. Hetkittäin etenin ihan hyvin, mutta pahan väsymystilan iskiessä vauhtini varmasti tippui puoleen.

Pallasta kohti vievä polku on pääosin teknistä - juurakkoa ja kiveä. Myös tunturien lakien kivikkoisuus lisääntyy. Kävelin paljon etapin loppuosasta, sillä jokainen askel kaltevalle pinnalle tuntui kipuna varpaissa. Matka eteni hyvin hitaasti ja tuntui, ettei Pallas tule koskaan vastaan – déjà vu -fiilis.

Lopulta tunturien lakien muodot alkoivat vaikuttaa oikeilta. Taivaskeron rinnettä noustessa tuuli taas voimakkaasti ja satulan korkeimmalla kohdalla ei yhtään tehnyt mieli hidastella. Kovin lennokasta askel ei ollut, sillä jarruttelu alamäessä sattui varpaisiin. Pystyin kuitenkin hölköttelemään alas. 2021 kisassa tulin alas sauvojen avulla isot rakot pakiöiden alla.

Pallaksen huoltoon saapuessani aamulla keskiviikkona kisaa oli takana reilut 44 tuntia. Olin ihmeen virkeä huomioiden aamuyön torkahtelut kävellessä. Kello oli vähän yli 8. Etappiin kului 12h 34min. Kisassa en miettinyt kellonaikaa tai kisatunteja näin tarkasti - saati minuutteja. Tiesin, että jäin kolmannella etapilla reilusti suhteessa omaan optimiaikaani, mutta vaikeuksista huolimatta tulin silti Hetta-Pallas-välin paremmin kuin 2021. Optimimallissani tavoiteaika kolmannelle etapille oli 11 h.

Laitoin taas ensiksi Garminin lataukseen. Istuin ottaakseni kengät pois jalasta, mutta huoltoa tehnyt perhe halusi, että syön ja että he ottavat kengät pois. Mutisin, että ottakaa myös pohjalliset pois. Kävin pesemässä jalat hotellihuoneen suihkussa. Compeed oli tarttunut reunastaan sukkaan, joten repäisin sen irti ihosta. Aamupuuron perään otin ison mukin kahvia ja sämpylän.

Kuulin, että eroa takana tulevaan Mikaan on reilusti, parisen tuntia. Mika oli kuulemma lähtenyt Hetasta perääni jäämättä lepäämään pitkäksi aikaa. Lyhyt tuumaustauko. Aloin olla melko varma, että maaliin kyllä mennään! Väsymystilani oli aaltoilevaa. Kipua oli pikkuvarpaissa ja kantapään sivuilla niiden painuessa kenkien reunoja vasten, mutta ei sanottavasti muualla. Turvotusta oli varpaiden ohella vasemmassa polvitaipeessa ja kyykistyminen oli hankalaa. Pieniä hiertymiä oli selässä, mistä juoksuliivi oli sitä hangannut. Pystyin hyvin jatkamaan kisaa.

Sauvojen ottaminen mukaan neljännelle etapille varmistaisi maalinpääsyä, sillä niiden avulla voi ottaa painoa käsille ja tasoittaa menoa, jos reisiin tai jalkapohjiin sattuu kovasti. Tässä kisassa sauvat sai ottaa/jättää huolloissa. Päätin jättää ne Pallaksella pois, sillä lihaksissa ei ollut kipua. Edessä ei myöskään ollut sellaisia pitkiä ylämäkiä, missä niistä olisi ollut merkittävää apua etenemiselle, vain pitkä jyrkkä nousu Äkäskerolle.

Päätin nukkua 10-15 minuuttia. Ennen lähtöä jalkojen rasvaus Nokilla. Jatkoin matkaa Hetassa päälle vaihtamillani shortseilla ja paidalla. Huolto vei vajaan tunnin. Hiukan nopeamminkin olisin voinut toimia. Toisaalta vältin hätäilyä ja yritin miettiä huolella, mikä on paras taktiikka kisan loppuun. Olin perheen mukaan huollossa tosi rento ja yllättävän virkeä. Olin omaa 55h-optimiplania noin kaksi tuntia jäljessä. Hetta-Pallas Planilla neljänteen etappiin oli varattu optimimallissani 12,5h (vauhtina hiukan alle 5 km/h).

Etappi 4 Pallas-YLLÄS (n 65 km)

Muistin, että etapin alussa on juurakkoisempaa polkua alamäkeen. Sain juostua noin puolet matkasta, puolet kävelin säästellen varpaita iskuilta. Pysähdyin tien 957 ylityksessä tutkimaan kenkää, kun jalka tuntui hiukan liikkuvan oikeassa kengässä. Jaa, ei pohjallista. Eipä ole vasemmassakaan. Taisi tulla väärinkäsitys huollossa. Itse olin ajatellut, että pohjalliset otetaan kuivateltaviksi pois ja puoliso ymmärsi tarvitsevani kenkään tilaa – no olihan jaloissani jo turvotusta. Kiristin hiukan nauhoja. Onneksi pohjallisten puuttuminen kengistä ei liiaksi haitannut menoa.

Aurinko lämmitti, kun etenin pitkin keroja. Kovin paljoa en saanut juostua, vain helppoja pätkiä. Pallakselta ottamani litra nestettä kului paljon nopeammin kuin etenin väliä. Olin arvioinut litran juuri ja juuri riittävän Rauhalaan asti. Ennen Rauhalaa ei ole oikein mitään puroja. Väsymys painoi taas ankarasti. Hiukan ennen Rauhalaa otin puhelimen ajastimella 5 minuutin torkut avoimen Koivakeron laella ja tuuletin samalla jalkoja.

Kun hölkkäilin alas kerolta, Lepistön Antti tuli rinteessä vastaan. Hän toivotteli tsemppejä ja kehotti olemaan tarkkana seuratessani mutkittelevaa polkua kosteikkoisessa rinteessä ennen Rauhalaa. Odotin etukäteen, että tässä kohdassa olisi valtavasti ötökkää, mutta yllättäen niitä oli varsin vähän. Ehkä ne aistivat painostavan ilman.

Juuri ennen Rauhalaa alkoi satamaan. Täytin vesipisteellä kanisterista lötköt. Perhe oli ajanut autolla Pallakselta kannustamaan tien varteen. Koska oli ollut kuuma, sade viilensi mukavasti. Nelisen tuntia oli takana viimeistä etappia. NUTS Pallas-Ylläs 166km matkalla sama väli taittui 2019 & 2020 noin kahteen ja puoleen tuntiin eli aika hidasta oli meno kävelyn takia. Huikkasin jatkaessani, että yli työpäivä on vielä kisaa edessä, mutta joskus illalla olen perillä.

Tiepätkällä juoksin. Se tuntui paljon pidemmältä kuin muistin ja aloin kävellä. Sade hellitti. Vähän ennen siirtymistä polulle puin kevyet suunnistushousut ja kuoritakin päälle, sillä arvelin, että puista tippuu pitkään vettä. Etenin laki kerrallaan kohti Kolvakeroa. Nousut kävelin reippaasti ylös. Lakien päällä pystyin juoksemaan. Alamäkiä jouduin askeltamaan, kun varpaisiin sattui. Kolvakero on tämän ketjun viimeisin ja ylimmäisin huippu. Sen päälle on terävä loppunousu ja ajattelin, että sitten tuulettelen hetken jalkoja ja vaihdan kuivat sukat.

Huipulle päästyäni Äkäsjärven päältä saapui kuitenkin seuraava saderintama, joten tauko jäi hyvin lyhyeksi eivätkä sukat märissä kengissä kuivana pysyneet kahta askelta pidempään. Alas tulin hitaasti. Pahtavuomalla tien ylityksessä oli yllättäen vesipiste. Otin tästä vettä varmuuden vuoksi.

Sade muuttui raekuuroksi ja maa peittyi ohuella kerroksella rakeita. Polku muuttui puroiksi ja lätäköiksi. Matka jatkui todella hitaasti. Juurakkoja ja kivikkoja oli asteltava varoen, sillä kengät olivat koko ajan litimärät ja jalat pehmeät. Väsymys painoi todella ankarasti, mutta märälle mättäälle ei tehnyt yhtään mieli heittäytyä pitkäkseen. Ajatustoiminta tuntui pysähtyvän, olo oli zombiemainen. En oikein jaksanut tarkentaa katsetta, astelin eteenpäin hyvin konemaisesti. Näin jälleen harhoja kuten retkeilijän pitämässä sadetta vihreänrusekan viitan suojassa - varpuja kasvavan muurahaiskeon.

En muistanut lainkaan, paljonko on edessä matkaa ennen Äkäskeroa. Perusmatkan eli166km kisassa tämä pätkä osuu keskelle yötä. Siinä kisassa vauhti on hyvä, joten tämä maastonmuodoiltaan epämääräisempi pätkä etenee n 10 km/h tahdilla melko nopeasti. Nyt matelin n 3-4 km/h vauhdilla polkua, joka oli edelleen melkein pelkkää lätäkköä.

Jokaisen nautitun hiilihydraattiannoksen jälkeen koin ajatustoiminnan hiukan heräävän, vaikka väsymys edelleen painoi. Pidensin askelta ja yritin harppoa eteenpäin mahdollisimman määrätietoisesti, kunnes seuraava väsymysaalto iskee. Toistelin itselleni, että tämä etappi ei lopu ennen iltaa, ellen kävele reippaasti.

Lopulta koitti nousu Äkäskerolle. Kiskaisin ennen nousua kourallisen Jelly Beanseja. Puuskutin rinteessä, vaikka astelin ylös melko hitaasti. Polarin rannesyke näytti jotain ihan liian korkeita lukemia, sillä syke ei varmasti noussut PK-aluetta ylemmäksi.

Äkäskerolla Rami Valonen oli vastassa kameran kanssa. Pidin päällä tuulettelutauon jaloille. Hyttysiä oli, mutta ei mahdottomasti. Varmaan jotain keskustelimme etenemisestäni, mutta muistikuvani ovat melko hämärät. Pikkuvarpaissa oli reilusti turvotusta. Iho punoitti vähän joka puolelta ja jalkapohjien iho oli ryppyinen kosteassa kengässä hautuneena. Pohjallisia ei voinut kuivatella, koska niitä ei ollut. Rasvasin jalat ja vaihdoin kuivat sukat.

Hyvillä jaloilla Äkäskeron päällä on todella kiva rullailla loivaan alamäkeen. Sain nyt hölköteltyä 7 min/km vauhdilla. Pienetkin kivet ja juuret sattuivat, jos kenkä jäi kallelleen ja jalka liukui kengän sisällä. Laskeutuminen Äkäskerolta Peurakaltioon oli hidas. Pahin väsymys oli väistynyt ja fiilis hiukan piristyi, sillä ajattelin, että edessä ovat mukavat neulaspolut, joita voin yrittää juosta.

Peurakaltiossa ei näkynyt vesipistettä. Minulle huikattiin, että vettä yritetään parhaillaan saada. Olin jo jatkamassa matkaa Pahtavuomasta tankatuilla vesillä, kun paljun täyttämiseen tarkoitettu kompura pärähti käyntiin. Vesi tuli kovalla paineella eikä sitä voinut säädellä. Sain lötköt täyteen ja jatkoin matkaa hölkäten ylös rinnettä, tien yli ja sitten vähän vauhdikkaammin alamäkeen.

Puhelin soi liivin taskussa. Pysähdyin vastaamaan Nuts-kisakeskukselle. Olivat jo lähettämässä vesikuljetusta minulle, sillä kisakeskukseen oli kulkenut tieto, ettei Pahtavuomassa ole vesitonkkia. Vakuuttelin hetken, että sain vettä ja matka jatkuu hyvin.

Pitkän matkaa taival etenikin ihan ripeästi ja juoksuvauhti oli noin 6,5 min/km. Näkökenttäni oli hyvin tunnelimainen. Koin pelaavani eräänlaista peliä, jossa prosessoin mahdollisimman pienellä silmien liikuttelulla kerättyä näkökentän datavirtaa ja liskoaivojen ajatustyöllä tunnistaen siitä kiviä ja juuria löytääkseeni aina jonkun tasaisen kohdan askeleelle. Jos tuli virhe, pikkuvarpaiden vihlova kipu tarjosi nopean palautteen ja takaisinkytkennän tälle prosessille. Arvelin juoksun kuluttavan energiaa enemmän, joten muistuttelin itseäni ottamaan hiilihydraatteja. Jano ei juurikaan ollut, mutta hörpin välillä vettä. Vauhti oli vielä sen verran hidas, että pidin kuoritakkia päällä.

Tässä vaiheessa 15-20km ennen maalia ensimmäisen kerran arvioin, miten paljon minulla on aikaa ehtiä ennen Janne Hietalan 2021 voittoaikaa. Jokainen juostu kilometri toi minulle etumatkaa, mutta jos joudun askeltamaan, jään jälkeen Jannen vauhdista. Arvelin pystyväni juoksemaan suurimman osan loppumatkasta, jos mielikuvani olisi oikea loppupätkästä.

Kukaksen rinteeseen polku nousi vinosti ylös. Pysähdyin ottamaan kuvan tästä itselleni muistoksi - voinpahan naureskella, että tuoko oli vaikeaa. Polku ei nimittäin kuvassa näytä yhtään miltään, ihan tavalliselta juostavalta baanalta. Vino rinne ja matala kivi oli kuitenkin liikaa, kun jalkoihin sattui mikä tahansa kallistus tai kohouma kengän alla. Astelin tämän pätkän tietäen, että sen jälkeen pitäisi olla taas juostavaa.

Maalin lähestyminen sai väsymyksen väistymään. Halusin myös olla energinen maaliin tullessa, joten otin hiilihydraatteja karkkeina ja marmeladina ison kourallisen ja sitten Kotamajalta lähtien tulinkin melkein kokonaan loppumatkan juosten. Kävelin vain pari mäkeä ylös.

Maali lähestyi. Tiesin voittavani kisan ja tekeväni uuden reittiennätyksen! Kannustajia oli jo ennen Äkäslompoloa, missä suolla kierretään pieni lenkki kivituhkauraa. Lapset olivat vastassa muutama sata metriä ennen maalia. Rullailin hyvällä askeleella loivaan alamäkeen 5min/km vauhdilla ja tuulettelin maaliviivaa ylittäessä. Viimeinen etappi meni tarkalleen tavoiteaikaani eli 12,5 tuntia. Sain finisher-kulkusen kaulaan. Tämä urakka on hoidettu ja onnistuneesti!

Maalissa juontajana toiminut Sami Sundström kysyi heti haastatteluun. Pelkäsin hiukan väsymyksen iskevän, kun maalissa mieli saa jo rentoutua. Varoittelin kertyneestä univelasta. Jaksoin kuitenkin hyvin vastailla sekä jutella useiden tuttujen kanssa. Kävin vielä kisateltalla syömässä. Sitten oli aika siirtyä mökille ja saunan kautta nukkumaan.

Analyysi ja opit

Kisataktiikka ja tulos:

Kokonaisuutena kisa meni hyvin. Kokonaisaika oli 57,5 tuntia eli noin 1,5 h parannus Janne Hietalan 2021 voittoaikaan. En antanut kisaan optimaalisesti valmistavien treenien puutteen lannistaa itseäni. Uskoin lähtiessä, että ilman hätiköintiä pystyn välttämään niitä virheitä, joiden takia keskeytin vuonna 2021. Arvelen onnistuneeni siinä, että lähdin kisaan rennommin ja miettimättä liian aikaisin sijoitusta tai omaa loppuaikaa.

Hettaan tulin paljon hitaammin kuin 2021, mutta olin myös näin suunnitellut. Ensimmäisen etapin tulin hiukan nopeammin kuin olin optimiaikaan laskenut, toisella jäin hiukan tästä tavoitteesta. Kolmas etappi kulki nopeammin kuin 2021, mutta jäin paljon tavoitteestani. Kahden kisan kokemuksella tuo kolmas etappi Hetta-Pallas on ennakkoajatuksiin nähden hitaampi pätkä – ainakin kun se osuu toiselle yölle jo yhden yön univajeessa ja jos jalat eivät kestä juoksua mäissä tai kivikossa. Neljännen etapin etenin suunnilleen tavoiteajassani, koska en alun perin laskenut juoksevani kuin joitain osia siitä. Jäin omasta suht optimistisesta 55 h tavoiteajastani erityisesti kolmannella etapilla. Käytin myös huolloissa enemmän aikaa kuin alun perin ajattelin niissä tarvitsevani. Laittamani 15min Kalmankaltioon oli kyllä aivan liian vähän.

Voimavarat:

En kokenut olevani kisan päättyessä täysin finaalissa. Jalkaterät, erityisesti pikkuvarpaat, ja kantapäiden reunat olivat kuitenkin kyllä varsin loppuunjuostut. Muutoin fyysinen olotila oli sellainen, että levon jälkeen matkaa olisi voinut jatkaa. En myöskään 2021 keskeyttänyt voimien loppumiseen, vaan isojen rakkojen takia. Siksi olin luottavainen, että paremmalla jalkahuollolla tulen maaliin asti.

Syketasoja en pysty vertailemaan. 2021 kisassa Polar Vantage tilttaili jatkuvasti, joten minulla ei ole tallessa sykkeitä per etappi. Garmin Edge ei ollut minulla silloin koko aikaa päällä. Ekan etapin osalta ilman alun polkupätkää syketaso näyttää 120 (nyt 121), mutta Lemmenjoen poluilla juostiin silloin kovempaa kuin nyt Mikan kanssa. Toiselle etapille sisältäen kolmannen alkua Garmin näyttää sykkeeksi 116 (nyt toisella 109).

Jos vertailen pitkään pyörilyyn, kesäkuinen 600 km fillarilla oli urakka, jossa lähinnä takapuoli oli kovilla. Reilun vuorokauden eli yhden yön läpi ajaminen satulassa ei ollut paha pala. Toinen yö satulassa varmaan tuottaisi yhtä pahan väsymyksen ja pitäisi tosissaan varoa, ettei aja ulos tieltä. Jos takapuoli edes kestäisi niin pitkälle.

Jalat:

Käytin huolloissa Nok-voidetta ja etapeilla minulla oli matkassa pikkupurkissa vaseliinia. Usealla lyhyellä jalkahuollolla vältin isot rakot, mutta pikkuvarpaat saivat liikaa osumia kivistä ja liikkeestä kengän sisällä. Käytin yhden Compeed-rakkolaastarin, niitä kuljetin mukana useampia. Kisan jälkeen jalkapohjissa ei ollut isoja rakkoja. Kantapäähän tai varpaisiin ei tullut mitään vesikelloja. Pikkuvarpaissa ja nilkoisssa oli selkeää turvotusta useita päiviä.

En tiedä, miten tuon varvasongelman välttäisin. Voisi ajatella, että pienemmässä kengässä varpaat eivät mahdu liukumaan mihinkään. En kuitenkaan usko, että kenkäni ovat yhtään liian isot. Juoksin ensimmäisen etapin kokoa pienemmillä kengillä ajatuksella, että kenkä on napakampi ja että turvotusta tulee kisan aikana. En kisassa huomannut eroa näiden kahden eri koon välillä. Kiristämällä nauhoja tiukemmalle väljyys kengässä vähenisi, mutta kenkä ei toisaalta saa puristaa jalkapöydän päältä.

Hyväkuntoiset kynnet olisivat eduksi varpaiden osalta. Useista pitkistä ultrakisoista per vuosi johtuen on tullut aika lailla vakiotilaksi, että kynsiä on mustana. Heikoimmillaan Synkän syysunelman jälkeen marraskuussa 2021 vain kolmessa varpaassani oli normaali kynsi, muissa varpaissa koko värikirjo tai ei kynttä lainkaan.

Pystyin lopussakin juoksemaan kaikki tasaiset tai lähes tasaiset alustat, mutta kaikenlaiset juurakot ja kivikot oli käveltävä. Alamäet tulin askeltaen alas, kun varpaisiin sattui niin kovasti – tässä häviää todella paljon verrattuna juoksuun. Etureidet eivät kipeytyneet, mutta niiden rasitusta pienensi alamäkien kävely. Nousin mökin portaita ylös ja alas tai istuin alas melko vaivatta kisan jälkeen. Jumia oli lähinnä juoksuasentoa ylläpitävissä tukilihaksissa ja tasapainottavissa pikkulihaksissa.

Varusteet:

Varusteet pelasivat hyvin, myös Craftin paidat, joita en ehtinyt testaamaan yhdelläkään pitkällä lenkillä. Niiden materiaali ja istuvuus vaikuttivat hyvältä, joten uskalsin ottaa ne kisaan. Löysälahkeiset WOLin suunnistushousut toimivat hyttyshousuina. Ne hengittävät hyvin verrattuna pakollisiin vedenpitäviin kuorihousuihin. Valkoinen olisi parempi väri, jos niitä ajattelisi käyttävänsä myös paarmoja vastaan.

Olen kisannut melkein kaikki yli 100km kisat Salomon Ultrilla. Kenkä toimii hyvin tuollaisella sekalaisella pohjalla ml poluton varvikkoinen osuus. Pidän myös Salomonin pikanauhoituksesta (säätäminen kisan aikana on nopeaa ja tässä kisassa lyhyet jalkahuollot sujuivat nopeammin niiden ansiosta verrattuna kengännauhojen avaamiseen ja solmimiseen uudelleen).

Viime vuonna otin hiukan hokamaiset pehmeät VJ Ultrat kolmannelle etapille, mutta se ei ollut paras valinta. Jalka ei tarvinnut iskunvaimennusta ja kenkä on hiukan löysä pohjastaan. Nyt käyttämäni Bushidot olivat jo todella pitkään käytetyt – varmasti jalkaani mukautuneet. Vaimennusta niissä oli jäljellä niukanlaisesti, mutta kengän pohja on kiertojäykkä. Tämä tuntui Hetan jälkeen toimivalta, kun jäykemmän kengänpohjan avulla tarkoitukseni oli vähentää kengän kiertymistä ja jalan liikettä kengän sisällä. Bushidojen pohjallisten jääminen Pallaksen huoltoon vähensi entisestään kenkien iskunvaimennusta, mutta se ei tuntunut kisassa ongelmalta. Kenties pohjallisten kanssa jalka olisi liikkunut kengässä hiukan vähemmän, sillä pelkkä kengän pohja on liukkaampi. Toisaalta ilman pohjallisia turvonneille varpaille oli enemmän tilaa.

Kenties pitää kokeilla rohkeasti eri kenkämalleja. Esimerkiksi Altralla on oma toe box -konsepti, jossa ymmärtääkseni ajatus on antaa varpaille reilusti tilaa liikkua. Varmasti muillakin valmistajilla on lestejä, joissa varpaille on reilusti tilaa. VJ:n jalkapöydän sivusta tukeva fit lock -kiristys on hyvä, mutta nauhojen takia en ole juossut VJ:n kengillä kuin Vaarojen maratonin perusmatkaa. VJ:n pito on erinomainen.

Kenkien osalta yksi uusi idea on toiselta kisaajalta lainattu. Hän piti mukanaan vaihtopohjallisia. Pohjalliset ovat kevyet ja niiden vaihto on tapa saada kenkää kuivemmaksi. Sateella tuo ei tietenkään toimi, kengät ovat litimärät eikä vaihtopohjallispari liivin taskussa silloin kuivu.

Navigointi:

Lukuunottamatta Garminin reitinseurantaongelmaa setup toimi hyvin. Mökille tehdyllä plotaroutella tekemäni metsäautoteitä ja polutonta osuutta sisältänyt testilenkki toimi ennen kisaa. Kisan jälkeen tekemäni samanlainen lenkki tuotti uudelleen route calculation erroria. Täytyy perehtyä gpx-formaattiin sekä tutkia uudelleen laitteen ja urheiluprofiilin asetukset (Edgessä ei siis ole muita kuin eri pyöräilyprofiileja, joten se on minulla MTB-tilassa polkujuoksussa).

Polar Vantage ei tiltannut kertaakaan, kun toimin Polarin huollon ohjeiden mukaan. Käyttäjän ohjaaminen tekemään factory reset on kuitenkin väärä ratkaisu laitteen muistiongelmaan. Se mielestäni vaikuttaa huonolta ohjelmakoodilta ja ison reittijäljen aiheuttama tilttailu laitteen muistikapasiteetin ongelmalta. Varalla ollutta puhelinta ja offline-karttoja en tarvinnut kisassa. Printattu nivaska maastokarttaa A4:ina kulki liivissä, en käyttänyt. Paperikartta on nopein maaston hahmottamiseen, jos sille on tarvetta – esimerkiksi keskeyttäessä löytääkseen, missä on lähin tie.

Nesteet:

Startissa ja huolloista lähdin lötköt täynnä urheilujuomaa. Nestettä otin puroista suoraan lötköön. Käytin per etappi muutamia elektrolyyttitabletteja. Monin paikoin reittiä puroja on jatkuvasti. Painoa optimoiden voisi siis hyvin juosta tyhjillä lötköillä ja juoda suoraan puroista. Reitillä on kuitenkin joitain 5-15km pitkiä "kuivia" pätkiä. Tiesin nämä ennakkoon. Pallas-Rauhala välillä nesteet pääsivät loppumaan, kun aamupäivästä aurinko porotti kerojen rinteille.

Energiat:

Energiapuoli toimi riittävän hyvin eikä energia loppunut kesken. En myöskään kantanut hirveästi ylimääräistä. Hetta-Pallas välille otin energiaa edellisvuoden kokemuksella selvästi vähemmän. Vatsa pelasi kisassa todella hyvin eikä tullut yhtään puskavisiittiä sen takia.

Marmeladit ja karkit eivät tökkineet tahdilla, mitä niitä nautin. Söin arviolta 65-70 g/h. Jotkut pystyvät nauttimaan hiilihydraatteja 80-100 g/h. Koin kisatessa, että ajatustoiminta piristyi aina nautittuani hiilihydraatteja. Siksi jälkikäteen pohdin, että enemmän hiilihydraatteja sisään voisi olla parempi. En tiedä, olisinko kuitenkaan pystynyt syömään yhtään enempää makeaa viimeisellä etapilla ilmen etovaa oloa. Se on tasapainoilua tässä asiassa.

Tärkeintä mielestäni on, että käytettävän energian toimivuus on testattu ennen kisaa. Varmaan jonkun ultran kokeilen juosta pelkillä urheilujuomajauheilla sekä koitan testata ei-makeita energialähteitä kuten ne pizzapullat.

Lepo/univaje:

Univaje alkoi painaa tässä kisassa pahasti päälle toisen yönä ja kolmantena päivänä. Nukuin kisan aikana yhteensä alle 2h: Hetassa reilun tunnin, Pallaksella noin vartin ja Kolvakerolla 5min. Tämä ei ollut minulle riittävä määrä – toisaalta lähdin kisaan kahdella huonosti nukutulla yöllä kolmen hyvän sijasta. Isoin haaste minulle oli, että väsymystila oli aaltoilevaa. Silloin kun pahiten väsytti, olin usein paikassa, jossa en voinut helposti pysähtyä torkuille: hyttysiä, kylmä tuuli tai maa märkä). Yksi vaihtoehto olisi kantaa mukana kahta bivy-pussia. Toinen kulkee pakollisena varusteena, joten ei haittaa jos lepoon käytettävä pussi kastuu, kuraantuu tai repeää.

Väsymys hidasti selvästi menoani, vähintään yhtä paljon kuin varpaiden turpoaminen. Kävelyvauhtini tippui puoleen, kun väsymysaalto iski. Vaikka koin maalissa, että jalkojen lihakset olisivat kantaneet pidemmälle, en tiedä, miten pääni olisi kestänyt univajeessa talsimista yhtään pidempään. Pidempi kisa, kuten esim Swisspeaks360 tai Tor des Geants vaatisi onnistuneemman levon saannin kisan aikana (sekä mäkien takia ehjät varpaat).

Univajeesta palautumista helpotti, että saavuin maaliin illasta eikä elimistö mennyt jet lag -tyyppisesti ihan sekaisin. Painavan väsymyksen sain aika lailla pois yhdellä hyvällä yöunella. Nukuin kuin tukki ke-to yönä jonkun 8h plus.

Ötökät:

Ensimmäisen etapin paarmaparvi oli lähinnä henkistä kanttia testaava. Itikoita oli paikoin erittäin runsaasti – eikä täysin ennalta arvattavasti. Itikoiden kiusa on sitä pienempi, mitä enemmän on vauhtia. Perusmatkalla en niitä edes huomaa. Jos matka etenee, eivät ötökät ole iso haaste tässä kisassa. Ilman niitä paarmoja tai Peltotunturin itikoita olisin varmaan tuuletellut toisen kerran varpaita ennen Kalmankaltiota. Olisin varmaan myös levännyt Hetta-Pallas välillä sopivassa kuivassa kohdassa hetken ilman itikoita.

Fiilikset:

Kisan aikana sain kokea tunteita laajalla skaalalla. Vaikka Lemmenjoen ja Pörisjärven maisemat olivat jo kerran nähtyjä, olivat ne kerrassaan upeita toisellakin kerralla. Hetta-Pallas-välin kuljin nyt viidennen kerran polkujuosten, mutta ne tunturin kestävät tämän hyvin. Olihan se mahtava fiilis tulla voittajana maaliin - meni ehdottomasti urheilun top5:een. Saman ilon sai kokea uudelleen palkintojenjaossa lauantaina.

Varsinaista epätoivoa en tuntenut matkalla, mutta henkistä kanttia kisa koettelee monin tavoin. Ensimmäinen tällainen hetki tuli, kun ymmärsin, että paarmojen määrä vain kasvaa, kun haravoimme niitä mukaamme lisää ja lisää joka kosteikosta (kasvu taittui onneksi, osa kai väsyi tai eksyi kyydistä). Hillitöntä surinaa kesti nelisen tuntia. Tiesin jo, että Hetta-Pallas väsyneenä toisen yön läpi tulee olemaan raskas. Kolmannen päivän tunne, ettei jaksa enää ajatella mitään, oli uusi ja vielä voimakkaampi väsymyksen tila. Viimeinen koettelu kantille tuli ihan lopussa. Mielessäni olin jo melkein maalissa, kun isot kerojen ylitykset oli tehty ja jäljellä oli vain "helppoja polkuja". Kukaksen rinne on sellainen parin kilsan pätkä kaltevaa kivistä polkua. Eteneminen sillä sattui jalkapohjiin joka askeleella – tuskin se olisi ollut niin paha, ellen olisi päästänyt ajatuksissani itseäni jo maaliin.

Muut ajatukset:

Toistan aiemman ajatukseni, että sadanmailin tai sitä pidemmät polku-ultrat ovat jatkuvaa ylä-alamäkeä – jos sitä ei ole reitillä, aihtelua on omassa energiatasossa, väsymyksen tilassa tai kisafiiliksessä – tai näissä kaikissa yhtä aikaa. Tähän pitää osata varautua. Kun tietää paremmin, mitä on edessä, on paremmat mahdollisuudet jakaa voimavaroja oikein ja onnistua. Toiseen yritykseen oli paljon helpompi lähteä.

Jokainen kisakerta on kuitenkin omansa. Säätila vaihtelee vuosien välillä ja ehtii vauhtia kisankin aikana. Nyt startissa lämpötila oli lähellä hellerajaa ja siten paarmoja oli kymmenkertaisesti vuoteen 2021 nähden. Toisella etapilla oli kuivempaa, mikä säästi jalkoja. Kolmantena päivänä taas sade- ja raekuurot tekivät siitä raskaan jaloille ja mielelle. Jos koko kisa kuljettaisiin sateessa, olisi jalkojen huolto paljon vaikeampaa.

Parannettavaa suoritukseen jäi, joten varmasti nähdään Nuts300-kisareitillä uusia tulosparannuksia. Kisasuorituksia on vasta vähän ja tulostaso paranee kertyneen kokemuksen myötä. Slovakian Marián ’Majo’ Priadka paranteli Nuts Ylläs-Pallaksen 166 km matkan reittiennätyksen jo 16 tuntiin 28 minuuttiin (oma paras aikani vuodelta 2019 on 18h 55 min). Uskon tulostason myös tuplapitkillä ultrilla kehittyvän kuten perusmatkoilla on tapahtunut.

Kisan jälkeen:

Kisaa seuraava päivä eli torstai oli pelkkää lepoa. Perjantaina illalla jalkani olivat jo suht hyvässä kunnossa, joten ulkoilin lasten kanssa Ylläksen rinteillä (yht 2 h/4 km). Nousimme hissin yläasemalle ihailemaan maisemia. Nilkat ottivat rakassa astelusta selvästi takapakkia ja niiden turvotus palasi illasta. Lauantaina tehtiin koko perheen voimin kevyt kahden tunnin trekkailu mökiltä Ylläksen rinteelle kannustamaan lyhyempien matkojen kisaajia. Kokeilin varovaista juoksua kahdesti, alle kilsan pätkät tasaisella. Ei ongelmia. Nilkkojen turvotusta oli vielä vähän jäljellä.

Sunnuntaina juoksin ensimmäisen varsinaisen lenkin. Treenimielessä tästä ei ollut mitään hyötyä. Tuo lenkki varmasti vain hidasti palautumista, mutta halusin nautiskella Äkäskeron maisemista ja näyttää ne lapsillekin. Lapset kävelivät Peurakaltiosta Äkäskeron päälle ja takaisin. Hölkkäilin polkua edestakaisin ja sain kerättyä tuplamatkan (20 km). Kävin lisäksi illasta ajamassa vuokramaastopyörällä 2h-lenkin - hidasta ajelua vaimon M-kokoisella, mutta tilaisuus piti käyttää hyväksi - ns. last chance. Tuli mukavasti liikuntaa yhteen viikkoon (Polar Flown treenikalenterin viikkopalkki alla).

Maanantaina tehtiin lasten kanssa retki Äkäsmyllyltä Pahtavaaran kämpälle. Mukana kulki lounastarpeet ja Trangia, joten vuorotellen etenin suunnilleen kilsan kantaen päiväretkireppua ja juoksin välissä kilsan edestakaisin. Aikaa kului 4h ilman lounastaukoa ja matkaa tuli 33km. Someen ilmestyi meemi, jossa muut Nuts300-finisherit kilistelevät oluttuoppeja ja Maisala juoksee tunturissa. Kiitos tästä, se oli hauska!

Kisasta on melkein kaksi viikkoa. Palautuminen jatkuu vielä. Olen kesälomalla trekkaillut perheen kanssa Norjassa ja juossut useampia 20-30 km lenkkejä. Kisaraportin kirjoittaminen olisi varmaan edennyt nopeammin, jos olisi ollut isot rakot jalkapohjissa tai jalat ihan rikki, mutta sitä on kirjoiteltu sananmukaisesti tien päällä.

Kiitokset:

Kiitokset Eppu ja muu Nuts-tiimi kisan järjestämisestä, vaikka meitä kisaajia olikin pienehkö joukko. Kiitokset koko perheelle kannustuksesta ja huoltoavusta kisan aikana. Lisäksi Jola, kiitos kisaraportin parannusehdotuksista. Mika Leppälälle kiitokset matkaseurasta ensimmäisellä kahdella etapilla sekä onnittelut Nuts300-hasteen selättämisestä toisella yrittämällä ja podium-tuloksella.

Seuraavaksi:

Seuraava kisa on toivottavasti jo nurkan takana eli heinäkuun lopussa Sulkavalla 24 tunnin SM-rogaine. Siitä tulee vielä reilusti lisää juoksutunteja tähän kuuhun (alkuvuoden tilasto alla).

Loppuvuoden osalta hauduttelen vielä ajatuksia, mihin haasteeseen tartun seuraavaksi. Lokakuun lopulla Synkässä syysunelmassa olen ratamestarina, joten en itse starttaa – mutta toivottavasti moni pääsee nauttimaan kisan radoista jalan tai pyörällä.

Saatan pitää 2023 välivuoden näistä ylipitkistä, monen päivän polku-ultrista. Pitkän matkan pyöräily kiinnostaisi, mutta sitä ennen pitäisi löytää sellainen satula ja ajohoususetti, joilla pystyy polkemaan monta päivää putkeen. Kiinnostavia kisoja on paljon, mutta monen päivän kisoja ei yhtä enempää oikein vuoteen mahdu. Lyhyempiä, alle vuorokauden kisoja voi useampia yrittää samaan vuoteen sovitella.