NuTS Distance 300 2021

INTRO

Mikä on Nuts Distance 300 by Black Diamond?

Mielenkiinto heräsi kun kuulin, että NUTSin poppoo järjestää ensimmäisen 200-mailin polkukisan Suomessa. Lokakuussa 2020 julkistusinfossa selvisi, että seikkailullinen kisa alkaa heti NUTS Ylläs-Pallaksen perään Lemmenjoelta ja etenee pitkillä huoltoväleillä Kalmankaltion kautta Hettaan ja sieltä Pallaksen kautta Ylläkselle pääosin samoja reittejä kuin NUTS Ylläs-Pallaksen perusmatka. Merkitsemätöntä reittiä kilpailijoiden pitää itse seurata gps-jäljen avulla ja oman harkinnan mukaan levätä huolloissa tai matkalla. Lisäinfoa: https://nuts.fi/fi/nuts300/

Valmistautuminen:

Ostin paikan heti ilmoittautumisen alettua. Puntaroin kuitenkin pitkään sen kanssa, juoksenko tätä kisana top5-sijoista vai retkeilenkö aikarajan puitteissa vai fiiliksen mukaan jotain siltä väliltä. Emmin myös keväältä 2020 siirtyneen Karhunkierroksen perusmatkan juoksemista n 6 viikkoa aiemmin, mutta päätin pitää sen ohjelmassa.

Koko kevään tuntui siltä, että muut kilpakumppanit painoivat tahoillaan paljon enemmän pitkiä lenkkejä. Every single street -porukka eli Jumisko ja Hietala urakoivat Mikkolan kanssa joka viikonloppu Vantaan katuja, Maksimainen teki jo varhain keväällä kisavarusteisella painavalla repulla pitkiä lenkkejä ja Sargo Garmin Finlandin tiimi postaili taajaan mahtavia kimppalenkkikuvia pitkiksiltä.

Omia treenejä jatkoin vanhalla mallilla, en tehnyt mitään radikaaleja muutoksia. Hyvänä talvena pk-treenitunteja tuli eniten retkiluistelusta ja hiihdosta. Treenitunteja tahkosin multisport-tyyliillä n 20h viikossa eli noin 80h kuussa tammi-huhtikuussa. Lepopäiviä ei montaa ollut, mutta oli kevyitä päiviä. Tuntimäärän osalta on hyvä tarkentaa, että oma työpiste sijaitsee n 5m keittiöstä, Alepa on kadun toisella puolella ja päiväkoti on n 500m päässä eli arjessa liikuntaa tulee niukalti - varsinkin koronavuotena, kun lähes kaikki työpalaverit ovat etänä.

Toukokuun Karhunkierroksen perusmatkan piti olla itselleni helpohko treenikisa ja tsekkauspiste. Juuso Simpanen katosi jo ekassa ylämäessä näköpiiristä ja teki huikean reittiennätyksen. Oma kisa päättyi keskeytykseen paluumatkalla Basecampille (140km), kun etureisistä loppui jarrutusvoima alamäissä n 120km paikkeilla. Liityin DNF-kerhoon. Lisäksi Polarin kello tilttasi monta kertaa kisan aikana, kun ison reittijäljen seuranta oli päällä.

Keskeytys ja Polarin oikkuilu lisäsi epävarmuutta, mutta toi myös realisimia suunnitteluun - pitkä reissu tulisi yli 320km kisasta. En kuitenkaan harkinnut peruuttamista, ettei tämä kenties ainutkertainen kokemus jäisi välistä.

En uskaltanut KK:n keskeytyksen jälkeen tehdä mitään kovia treenejä, koska reidet piti saada ensin normaaliin juoksukuntoon. Sain yhden hyvän viikon huipentuen SisuXTrailin 46km lyhyeen ultraan hellekelissä. Luotto omaan tekemiseen hiukan vahvistui, mutta jäi ajatellut yli tonnin verttitreenit tekemättä ja juhannuksen kevyet pitkiksetkin jäivät suht lyhyiksi (2x 30km).

Uusi kisa nostatti someen valtavan meemi-aallon. DNF-bingo oli näistä yksi parhaista. Spekulointia oli sopivasti. Tärkeä osa valmistautumista oli Facebookin NUTS 300 vertaistukiryhmä, jossa yhdessä pohdittiin varusteita, levon tarvetta ja navigointia sekä tulkittiin sääntöjä mm sauvojen osalta. Koska reittimerkintöjä ei olisi, täytyi navigointiin löytää ratkaisu, joka kestäisi kisan ajan (arviot liikkuivat 50-60h paikkeilla). Alla tästä erikseen lisää varuste-osiossa.

Kisan alla tuli vielä epävarmuus kisareitistä, kun poroerotusten takia jäi ihan kisan alle päätös, onko käytössä Plan A vai Plan B. Tulostin toivekkaasti Plan A -reitille tekemäni paremmat kartat kotona, mutta olessamme jo matkalla kohti pohjoista lopulta reitiksi tulikin Plan B, jossa Pöyrisjärven rannat ja Näkkälä korvautuivat Vuontisjärvellä ja 18km tiepätkällä Hettaan.


Kisan alla olleet 2 viikkoa otin hyvin kevyesti. Puolitin ensin treenitunnit 10h/vk tasolle ja niistäkin pääosa tuli kevyestä pyöräilystä. VK:na kävin juoksemassa Yassot (10x800m). Kaksi viikkoa Karhunkierroksen jälkeen jäi Yassot kesken, kun kova juoksu tuntui silloin vielä niin kurjalta. Mittatikku sanoi, että kevään paras sarja oli huhtikuussa, mutta tuli sentään toiseksi paras.

Viimeinen taper-viikko tuntui pitkältä. Olisin jo halunnut päästä kisaamaan perjantaina, kun NUTS Ylläs-Pallaksen perusmatka starttasi. Pe-la yön unista ei tullut juuri mitään. Seurasin Juuson lennokasta menoa gps-seurannasta ja vertailin splittejä reittiennätykseeni vuodelta 2019. Oli sinänsä ihan selvää, että ennätys murskaantuisi. Yllätyin kuitenkin, miten paljon Juuso sitä paransi - 2h 10min. Koin, että omani oli ollut lähes unelmajuoksu.

Oma tasoni on maailman mittakaavassa kaukana kärjestä, jonne Juuso on hyvää vauhtia matkalla. Nyt kuitenkin testattaisiin, kuka on kuka tuplasti pidemmällä matkalla ja ensimmäinen valtias tällä 200-mailin matkalla Suomessa.

Hyttyshattu testissä - ötökät oli yksi etukäteen pohdintaa herättänyt DNF-uhka.

Varusteet

Aloin vasta kesäkuun puolella panostaa varusteiden miettimiseen kunnolla. Tiesin, ettei pakollisista varusteista varsinaisesti puuttunut kuin sopiva makuualusta, jonka saisi Etolasta. Isompi kysymys oli kuitenkin, millä varusteilla kisasta selviäisi parhaiten, miten varusteet ja pitkien etappien isot eväät kuljettaa ja mitä eri huoltopisteiden laatikoihin kannattaisi pakata. Painossa ja turvallisuudessa olisi löydettävä optimi. Lisäksi piti ratkaista navigointi.

Kuljetus/huoltopakkaus:

Kuljetuskapasiteetin sain riittämään, kun yhdistin Salomonin 12 litran liivin ja lantiolle tulevan varustevyön. Tuota yhdistelmää olin jo testannut maaliskuussa 2020 Trans Gran Canarialla, joten ei set-up ihan vieras ollut. Pakolliset varusteet eivät olleet mikään ongelma, kun makuualustalle lisäsi pari kiinnityslenkkiä, mutta pitkien etappien eväät ja loppumatkalle otettavat juoksusauvat eivät oikein olisi kulkeneet pelkällä liivillä. Testasin sauvojen kuljetukseen pari muuta vaihtoehtoa (Salomon custom quiver -viini, joku hyvin kevyt Salomonin vyö), mutta kumpikaan ei tuntunut hyvältä. Kun lopulta selvisi, ettei sauvoja tarvitse kuljettaa alusta saakka, oli selvää, että otan kevyen La Sportivan varustevyön alkumatkaan ja Hetasta ottaisin Salomonin tukevamman vyön Lekin sauvoille.

Huoltokasseiksi otin kolme muovilaatikkoa. Ne veivät autosta tilaa, mutta niihin oli helpompi pakata varusteet kuin kasseihin. Laatikon kanssa ei myöskään tarvinnut pelätä sauvojen vääntymistä.

Kengät ja sukat:

Kengiksi valitsin Salomon S Lab Ultra 3:t, vaikka ostin ne vasta kesäkuun alussa Bodom Traililla enkä ehtinyt tehdä kuin yhden pitkiksen niillä (kengän vanhemmalla mallilla olin juossut monta kisaa, mutta ne parit alkoivat kaikki olla finitot). Ostin myös uudet VJ Ultrat, jotka nopeasti luokittelin varakengiksi Hettaan. Ajoin myös sisään uuden parin VJ MAXxeja varalle.

Sukkapuoli jäi selvästi heikommalle. Kisaan starttaisin polvikorkuisilla kompressiosukilla, mutta vaihtosukiksi olisi otettava tavallisia urheilusukkia. Kaivoin laatikon periltä myös sellaisen kantapäistä parsitun kaksikerroksisen sukkaparin, jolla juoksin 2019.

Energiat:

Koska kisassa rasitustaso olisi lyhyitä ultria matalammalla, mutta kestoaika hyvin pitkä, olisi vain tärkeä saada jotain energiaa sisään. Painoa oli toisaalta optimoitava, jotta pitkien etappien energiatarve täyttyisi. Pakolliset varaenergiat otin cashew-pähkinöinä. Sen jälkeen oikeastaan vain heittelin lattialle kaikkea mahdollista. Ensiksi kasasin marmeladeja eli Finlandiaa, Vihreitä kuulia, Lidlin Sweetcorneria ja Noshtin vauhtikarkkeja. Lisäsin erilaisia suklaa- ja palautumispatukoita, Jelly Beanseja, Lidlin stroopwafeleita ja edellisen vuoden jämäpussit PowerBarin geelikarkkeja. Varsinaisia urheilugeelejä en ottanut settiin, mutta vara-varaenergian kasaan meni pari Honestyn hunajaa geelipaketissa - maku on ok, mutta tuntuu, että niiden puristelu ulos kuoresta kuluttaa enemmän energiaa kuin niistä saa.

Saatuani lattialle ison kasan jaoin sen neljään osaan ja jaoin karkeasti etappien kilsojen mukaan. Punnitsin kunkin kasan keittiövaa'alla tähdäten siihen, että hiilihydraatteja olisi n 50-60 per tunti eli keskemääräisellä n 75 %:n HH-osuudella tuli 0,9-1,3kg kasoja. Viimeisten etappien matka olisi selvästi lyhyempi, mutta aika-arviota mahdoton tehdä. Lisäsin vielä huoltolaatikoihin tulevat palautumisjuomat.

Vaatteet:

Vaatteita pakkasin kassiin aika laajalla skaalalla. Lähtiessä ajomatkalle pohjoiseen oli vielä liian epävarmaa, onko hellettä, sadetta vai optimikeli vai kääntyykö kenties säätila kokonaan. Käytännössä vaatetus oli päätettävä vasta kisan alla eli onko 3/4 vai pitkät trikoot ja lyhyt- vai pitkähihainen urheilupaita. Mukaan tulisi säätövaraa kuten buff ja irtohihat. Huoltolaatikoihin heitin kuhunkin yhden tuulitakin varalle sekä vaihtopaidan, Hettaan myös vaihtotrikoot.

Muut:

Pakolliset kamat oli pääosin kuten Karhunkierroksella. Hyttyshattu löytyi - luotin siihen, että pärjään sillä ja kuorivaatteilla tarvittaessa, jos joutuu pysähtymään.

Nokian peruspuhelin piti myös vaihtaa 112-app yhteensopivaksi. Ostin ajomatkalla pojalle uuden älypuhelimen ja otin pojan vanhan Sonyn, jossa oli jo halkeamia näytössä. Viritin offline-maastokartan tähän puhelimeen kisaa edeltävänä iltana - just in time. Puhelin + kartta jäi testaamatta - palaan siihen.

Kengistä Salomonin Ultrat päätyivät jalkaan, loput kengät menivät varustelaatikoihin.

Navigointiratkaisu:

Navigointiratkaisun miettiminen jäi minulla hiukan viime tippaan. Polar Vantagen reittiviivalla olen monta juoksua tehnyt ja se toimii, mutta suuntavektori on aika heikko tuki ihan vieraalla reitillä, joka on paikoin poluton eikä akun kesto n 40h riittäisi koko kisaa. Polarin huolto kehotti factory-resetoimaan kellon, kun valitin kellon tilttailusta KK:lla. Printattuja karttapaloja päätin ottaa backupiksi ja puhelimen, mutta joku jatkuvatoiminen muu laite oli löydettävä Polarin rinnalle.

Juhannuksena testasin ensimmäisen kerran Garmin Edge -pyörätietokoneen käyttöä juostessa saatuani siihen sisään Suomen maastokartan (tiekartasta ei juuri apua olisi). Löysin siihen kokeilemalla suht sopivat asetukset, jolla reitin seuraaminen tuntui toimivan. Battery save -modella näytön sai pois päältä pidentäen akun kestoa. Sain myös testattua, että Garminin lataus onnistuu varavirtalähteestä lennossa toisin kuin Polarin kellon. Askartelin laitteelle omatekoisen kiinnityksen ompelelemalla Garminin twist mount -kiinnikkeen rannehikinauhaan.

Heinäkuun alussa Juoksin Torronsuolta Sisumetsän seikkailupuistoon Plot a route -verkkopalvelussa tekemälläni reitillä, jonka latasin sekä Polariin että Garminiin. Homma tuntui toimivan - mitä nyt olin piirtänyt plotaroute.comissa reitin ihan väärän järven rantaan eli löysin itseni reitin päästä, mutta 5km päästä oikeasta paikasta. Google Maps -haku ja kännykkä pelasti tuolloin, mutta Nuts300:n reitillä ei kannattanut olla kännykän varassa, kun verkkoa ei olisi paikoin lainkaan.

Navigointiin tuli siis moninkertainen järjestelmä (palaan tähän):

  • Polar Vantage V2 suuntavektori, jatkuvasti päällä; wrong direction ääni/värinähälytyksin

  • Garmin Edge 830 battery save -tilassa, ei notifikaatioita, koska muutoin jokainen reittijäljen pisteen (way point) ohittaminen herättää laitteen, kartta näkyvillä 3s kosketuksesta

  • Printtikarttapaloja erämaapätkistä noin 10 * A4:n kasoina ja suht tutusta loppupätkästä vain yleiskarttapalat; Plan B jäi yleiskarttojen tasolle

  • LocusMap -sovellus, jossa Suomen maastokartta (offline-toimiva) ja reittijälki.

Garmin Edge 830 ranteessa omalla purkkavirityksellä. Kosketusnäyttö ja muutamat näppäimet on suunniteltu pyörän ohjaustankoon. Ei todellakaan mikään optimi, mutta sain zoomattavan Suomen maastokartan siihen.

Kisan alla

Saavuimme Ylläkselle perjantaina. Lauantaina kävin ensin lenkillä ja sitten lasten kanssa lyhyellä trekillä tsmppaamassa 166km ja 37km kisaajia. Varusteet pakkasin lopullisesti laatikoihin ja liiviin sunnuntaina, siihen menikin suurin osa päivästä.

Moikkailin tuttuja, kun vein autolla drop-bagit kuljetukseen ja hain kisanumeron. Lähes kaikille tämä kisa oli ensimmäinen 200-mailin kisa, joten jännityksen aisti ilmassa. Ilta meni siihen, että sain pojan entiseen Sonyn älypuhelimeen sopivat sovellukset ja offline-kartat. Yöunet jäivät vähän lyhyeksi. Sain kunnolla unta vasta aamukahdelta.

Maanantaina söin puuroa aamupalaksi ja klo 8 lähti täysi kisabussi Lemmenjoelle. Ennen kisaa sääennusteet lupailivat maanantaille sadekuuroja ja tiistaille aurinkoista - tai se hiukan riippui, mitä katsoi (Lemmenjoki, Hetta, Pallas vai Äkäslompolo). Keskiviikon säästä ei kannattanut kauheasti vielä murehtia.

Vajaan kolmen tunnin ajomatkan aikana koitin bussissa hiukan torkkua. Musta kangasmaski toimi myös silmille nostettuna. Kisapaikalla sain vielä GPS:n reppuun. Hymyilin startin alla - olihan tätä seikkailua pitkään odotettu ja yleinen vire oli ihan hyvä eli pitäisi olla mahdollista kisata top5-paikoista.

Ennakko-odotuksiani kisasta kirjoitin Terho Miettiselle Trailrunning.fi:n NUTS300-kisaennakkoon Instagramin kautta (tässä typot stilisoituna):

  • Arvelen, että alle 50 % tulee läpi. Kärjestä putoaa paljon liian kovaa kisanneita. Sitten 4-5pv aikarajassa joukon hännästä taas tulee läpi niitä, jotka lähtivät suoraan vaellusmallilla liikkeelle eivätkä juuri juokse.

  • Uskon että 20-30h kulkee ihan ok, jos aloittaa maltilla eikä lähde höntyilemään. Seuravat 30h-40h on se iso kysymysmerkki. Lienee kaikilla lähinnä (sauva)kävelyä tai kevyttä hölkkää tasaisella. Matka voi hyytyä monesta syystä, etureidet todennäköisin, sen jälkeen jatko kävellen voi myös käydä piinaavaksi ötököiden takia tai ti/ke helteiden mahdollisesti palatessa.

  • Uuden edessähän tässä on Nuts 300:lla. Aiempi kokemus juoksumatkan tuplaamisesta on, että ensimmäinen kerta on aina ollut harjoittelua. Todennäköisesti uutta oppia tulee tässäkin.

  • Oletettavasti vauhti putoaa kävelyksi Hetan jälkeen. Koska nousut ja laskut ovat toukokuun KK:n perusteella heikko lenkki, suunnitelma on ottaa sauvat Hetasta matkaan. Hetassa ajatus ottaa hiukan pidempi huoltotauko ja 30-60min lepoa, mutta siirrän sen Pallakselle, jos on hyvät voimat. En usko, että jaksan edetä ilman lyhyttä unta.

  • Arvelen, että voittajan aika asettuu 55h paikkeille, kun Plan B reitin tie nopeuttaa. Omaa aikaa on vaikea arvioida. Jos kisa kulkee, olen kyllä top5-kisassa mukana, vaikka se lisäisi keskeytysriskiä. Jumiskon kokemus pitkistä kisoista lienee valttia.

Lemmenjoen kultamaita - näiden jälkeen alkaisi poluton erämaaosuus.

Etappi 1 Kalmankaltioon (n 88km)

Startista lähdettiin varsin maltilla liikkeelle. Lemmenjoen maastot olivat uusia minulle. Polut olivat kosteita sateen jäljiltä ja paikoin juurakkoisia. Lemmenjoen ylityksessä noin 8km kohdalla mahduin ensimmäisen vaijerilautan kyytiin. Osa ei malttanut odottaa, vaan kahlasi lähes vyötäröön yltäneen joen yli - ainakin Ville Maksimainen, Saara Päätalo ja Jarkko Aspegren.

Polku jatkui, reitti oli Polarissa, mutta peesasin Sargo-Garminlaisten porukkaa. Ylämäissä annoin eron kasvaa ja tasaisella kuroin kiinni. Takana tuli isompi porukka 1-2 minuutin päässä. Pari lyhyttä jyrkkää alamäkeä kävelin alas säästäen etureisiä. Pian putouksen ihailun jälkeen alkoi moniportainen nousu ylös jokilaaksosta. Tässä tuli pieni pummi ja takana tullut porukka sai kiinni. Nousua tehtiin sen jälkeen noin 15 juoksijan letkassa pääosin kävellen.

Sargo-Garminin Tommi Yli-Maunula, Mika Leppälä ja Samuli Nieminen ihailemassa edelläni putousta. Kuva: Rami Valonen.

Nousin useaan ryppääseen jakaantuneen etujoukon häntäpäässä. Samuli ja Jere Lallo pitivät kärjessä parasta vauhtia, mutta olin hiukan huolestunut sykkeiden nousemista pk-tason yläpuolelle. Hetkellisesti reipas sade raikasti kisaajien menoa samalla kastellen maaston ja kisaajien kengät. Eppu Lumme ja muuta NUTSin tiimiä oli Morgamojan Kultalan tuvalla sadeviittojen alla kannustamassa ja samalla ehkä suorittamassa jonkinlaista tarkituslaskentaa, montako kisaajaa oli jatkamassa erämaahan. Syynä saattoi olla se, että kisanumeroita oli haettu sunnnuntaina enemmän kuin oli gepsejä noudettu kisapaikalla.

Nousun puolivälissä ennen Martin Iiskon palon puutonta huippua olin vielä kolmannen ryppään hännillä. Tommin ja Mikan välissä etenee Ville Maksimainen, joka oli ennakkoon yksi vahva voittajaehdokas Jumiskon ohella. Oli minutkin joku maininnut. Kuva: Rami Valonen.

Martin Iiskon palolla kärki eli Samuli ja Jere olivat tehneet eroa ja olivat 2-3 minuutia edellä. Huipun jälkeen loivassa alamäessä kiristin hiukan vauhtia ja otin kiinni toisena edenneen juoksijaryppään. Tällä porukalla (Juha Jumisko, Janne Hietala ja Markus Juvala) edettiinkin sitten yhdessä pitkään.

Käynnistin oman Garminin, kun poluton osuus alkoi ja aloimme hakemaan kulkuväylää tunturikoivikossa. Ei mennyt edes varttia tästä, kun Polar Vantage V2 tilttasi ensimmäisen kerran Vasarovan rinteellä. Jouduin kalibroimaan kompassin ja aloittamaan reittijäljen seurannan uudelleen - hiukan nihkeää tehdä sitä kivikkoisessa rinteessä, mutta en halunnut pudota porukasta. Riekkoja oli paikoin runsaasti ja yllättivät lähtemällä lentoon vain muutaman metrin päästä. Tarvoimme parin suon yli ja ylitimme erilaisia puroja.

Poluton pätkä oli nilkoille ja jalkapohjille melko kuluttavaa, joten etenimme pääosin reippaalla kävelyllä n 6km/h. Juosten edettiin muutama alamäki. Muutamia porojen uria seurasimme, mutta vain harva osui jäljelle.

Navigointi pelasi hyvin, kun useampi tarkkaili gps-jälkeä. Postijoen autiotupa ilmestyi koivikosta eteen puhtaasti gps-jäljen avulla. Naureskelimme, onko Eppu hommannut tänne vesipisteen, kun ensin tuli vastaan ikivanhat muoviset öljykanisterit. Täytimme kuitenkin lötköt purosta. Edes tuvan ympärillä ei ollut polkuja, purontapaisen joen toisella puolella varvikossa erottui hiukan mönkijän jälkiä.

Matka jatkui, juttu lensi. Lyhyitä pit stopeja pidettiin tarpeen mukaan - maasto muuttui Vaskojoen reunoilla hiukan avoimemmaksi ja tuli juostavaa pohjaa. Pari kanoottia oli hylätty joskus joen varrelle - muutoin ei juuri näkynyt ihmisjälkiä. Sitten tuli taas purojen ylityksiä, joissa kengät kastuivat ja pusikkoisempi pätkä Sakiamaan eteläreunaa seuraten. Lopulta tulimme kumollaan olevalle poroaidalle, josta alkoi mönkijäura poroerotukselle. Heti helpolle alustalle päästyämme keskittymiseni herpaantui ja kompastuin kumauttaen polven yläosan johonkin kiveen. Nousimme Peltotunturille - Norjan rajalle olisi ollut lyhyt matka tästä.

Joku minua tarkkanäköisempi erotti puuttomalla rinteellä juoksijan. Näimme myös salamavalon välähdyksen. Poppis Suomela oli tullut sähköfatilla kuvaamaan Peltotunturin poroaidalle. Kuulimme aitaa ylittäessä, että lähellä edellä on yksi ja enemmän edellä toinen juoksija. Pohdimme, onko edellämme Jere.

Porukka Peltotunturilla (Maisala, Jumisko, Hietala, Juvala). Kuivattelen sateen kastelemia varusteita liivin nauhoissa ja irtohihoja käsissä. Hienon kuvan otti Poppis Suomela.

Kisafiilis heräili ja kiristin hiukan vauhtia. Jumisko hiukan kuittaili jahdin alkavan, kun Maisala on haistanut selän edellä. Kukaan muu porukasta ei kuitenkaan halunnut vielä lisätä kisassa panoksia, joten sain yksin lähteä selvittämään kärjen tilannetta. Vilkuilin pari kertaa taakse, jos joku kuitenkin innostuisi mukaan. Ero kuitenkin kasvoi ja rullailin eteenpäin kohti Kalmankaltiota, jossa reitti kävi tekemässä edes-takaisen piston huollossa. Polar tilttasi taas - ehkä neljännen kerran. Ei siitä varsinaista apua olisi ollut - Polar redusoi ison gps-jäljen reittipisteitä niin paljon, että kello ohjasi kääntymään takaisin jo toista kilometriä ennen huoltoa. Hyttyset iskivät heti kiinni Polaria käynnistellessä. Sekoilin hiukan urien kanssa.

Yllätykseksi ensimmäisenä tuli vastaan Jere Lallo - hän oli jo pari kilometriä edelläni plus huollossa käytetty aika. Hän oli tullut alun varsin lujaa. Lähempänä edelläni oli siis Sargo-Garminin Samuli ja päätin, että jos näen hänet huollossa, yritän lähteä nopealla huollolla peesiin.

Saavuin melko askeettiseen huoltopisteeseen muutamien kisaajien omien huoltajien kannustamana. Samuli oli juuri huuhtelemassa jalkoja ja vaihtamassa sukkia. Otin drop bagin huoltotelttaan, jossa saisi olla rauhassa hyttysiltä. Tungin nopeasti energiaa liiviin ja vyölle. Jos olin kisan alussa pitänyt malttia ja taktisesti sopivasti nostin asemiani kisassa, tein tässä taktisen virheen, kun en pitänyt tuuletustaukoa varpaille eli päätin jatkaa samoilla sukilla toiselle etapille. En vain arvannut, millainen hietikkopätkä oli edessä ja miten moni vielä keskeyttäisi jalkapohjien takia.

Etappi 1 vei noin 12 tuntia gps-seurannan perusteella; lähelle parasta ennakkoarviotani. Kisassa ei ollut chipillisiä väliaikoja. Huoltoni vei ehkä 3-4 minuuttia. Tarkka aika minulta puuttuu, koska Polar tilttaili eikä tallentanut mitään.

Etappi 2: Kalmankaltio-Hetta (N 110 km)

The race is on. Aloitimme toisen etapin Samulin kanssa yhdessä. Taustalla koko kisan yhdessä edenneet Saara ja Jarkko matkalla Kalmankaltion huoltoon. Kuva: Rami Valonen

Ennen kisaa arvelin toisen etapin erottelevan kisaajia, mutta itse etapista en tiennyt juuri mitään. Hiekkaa olisi Pöyrisjärvelle edetessä ilmeisen paljon. Paikoin tuntuikin kuin olisi ollut jossain savannilla eikä Lapissa. Aamuyön usva oli suorastaan maaginen, mutta ihan hirveästi emme maisemia pysähtyneet ihailemaan. Poppiksen drone surisi yllämme pidemmän aikaa ja tuloksena oli mielettömiä kuvia, joista alla on yksi.

Poppis Suomela on täydellisesti ikuistanut upean maiseman, josta joillekin tuli mieleen savanni tai golf-kenttä. Pätkä sai nyt kisaajilta lempinimen Pöyrisjärven jalkahoitola. Juoksemme Samulin kanssa kuvan alareunassa.

Vauhti oli sopivaa ja odottelimme tarvittaessa toisiamme. Pari hidastelua tuli nopeista pit stopeista. Tarkistin matkan varrella paperikartalta myös Lenkihaan autiotuvan sijainnin. Sen huussi tuli itselleni juuri sopivaan aikaan. Takaa ei kuitenkaan tullut kukaan ohi - erämaan keskellä olimme täysin tietämättömiä, että esimerkiksi Maksimaisen ja Jumiskon vauhti oli jo selvästi hidastunut.

Auringon kohotessa Jere Lallon selkä tuli yllättäen vastaan yhden puron jälkeen. Hän sanoi kärsineensä lievästä huimauksesta ja keskeyttävänsä, vaikka oli jo palautumassa kuopasta. Varmistelimme vielä toisen kerran, että hän on kunnossa - on vettä, energiaa ja suolaa.

Jatkoimme matkaa omaa, mielestäni edelleen ihan maltillista vauhtia. Samuli kertoi Jeren juosseen alkumatkasta myös poluttomalla osuudella - kuulemma alkuvuoden aikana Jere oli vetänyt puolen vuoden putken juoksua joka päivä. Ötököitä oli paikoin, joten kumpikin odotimme nousua tuulisempaan rinteeseen.

Jere sai meidät kiinni, kun kumpikin meistä piti pit stopin melko peräkkäin. Vatsa taisi heräillä uuteen päivään. Jere oli saanut energiatasot selvästi nousemaan, mutta jäi kuitenkin taaksemme nousun jatkuessa.

Emme pitkän yhteisen pätkän aikana liikaa murehtineet, keitä perässä tulee. Samuli hiukan odotteli Sargo Garmin Finlandin tiimikaverinsa Mika Leppälän tulevan takaa ohi Valkamapään nousussa. En tiedä, oliko se hänen intuitiotansa vai oliko Samuli vilkaissut gps-seurantaa jossain välissä. Jälkikäteen gps-seurannasta katsottuna Mika tosiaan oli Jeren takana lähimpänä meitä. En itse katsonut gps-seurantaa kertaakaan kisan aikana.

Hiukan ennen siirtymistä Plan B reitille Samulia alkoi väsyttämään. Kisaa oli takana noin 19 tuntia. Itselläni ei ollut vielä väsymystä, mutta aloin kyllä aistia, että pitkään kosteissa kengissä muhineissa jalkapohjissa tuntui jo hiertymän alkua. Kosteuden ohella kengissä oli varmasti myös jonkin verran hienoa hiekkaa, vaikka Ultra 3:n nilkkarakenne hiukan antaakin suojaa. Hietala kisasi ainakin kisan alussa gatereilla (nilkkakorkuisilla suojilla). Yhdessä mennessämme hän tosin valitteli, etteivät ne tahtoneet pysyä paikoillaan.

Samuli jäi pitämään power nap -taukoa. En pysähtynyt tuulettelemaan jalkoja - vaikka tuulisella tunturilla se olisi ollut mahdollista - kisan toinen taktinen virhe. Kiitin yhteisestä pätkästä, yhdessä oli kiva edetä. Ehdimme jutella kaikenlaista.

Siirryin kisan johtoon. Toisaalta oli vielä usean tunnin matka puoliväliin (160 km) ja siitä vielä pitkä pätkä Hetan huoltoon. Käytännössä mitään ei ollut vielä selvillä kisan osalta tai osa jo tiesi keskeyttävänsä Hettaan. Oma tuntumani oli, että olen hyvävoimainen ja kisa menee päätyyn saakka.

Matka tuntui hyvältä ja fiilis oli korkealla. Juoksin omaa vauhtia sykkeiden mukaan. Reitillä kuvaamassa ollut Rami Valonen vinkkasi, että takana tullaan jo varsin kaukana.

Garminin olin käynnistänyt uudelleen Kalmankaltiosta ja matkaa arvion näytön lukeman perusteella lisäten siihen 88km. Puolivälissä olin karkeasti 23 tunnissa. Satamailiseksi se on suht kelpo aika, koska noin 30 kilometriä reitistä oli polutonta. Olin ladannut sitä lennossa varavirtalähteestä ennen ja jäjlkeen Kalmankaltion ja akuua oli hyvin jäljellä.

Polar jatkoi tilttailuaan. Havahduin siihen yleensä, kun tiltin jälkeen kello värisi ranteessa, että päivä liikuntatavoite on saavutettu. Kompassin uudelleenkalibroimiseksi tarvittavat yhden käden hiukan moovit alkoivat sujua jo rutiinilla kellotaulua katsomatta. Ranteen vasen kierto - oikea kierto - käsi 90 astetta ylös - 90 astetta alas, täysi kehä 360 astetta (tämä piti usein tehdä parikin kertaa) sekä lopuksi ranteen kiertoa 180 astetta kellotaulu alaspäin.

Plan B -reitillä oli hiukan harvemmassa vettä. Tiistain keskipäivä oli jo varsin lämmin. Täytin lötköihin aina sopivista puroista vettä, mutta elektrolyyttitabletit loppuivat kesken. Otin pari suolatablettia sen jälkeen. Paarmoja pörräsi jonkin verran, joten koitin ylläpitää juoksua.

Tein yhden 3-4 minuutin pummin, kun en ollut tarpeeksi hereillä mönkijäurien kanssa. Palasin takaisin ja jatkoin sitten varmasti oikeaa uraa eteenpäin. Välillä oli vaikea arvata erkanevatko ja yhtyvätkö haarat suon tai jonkun muun esteen kierron kohdalla, milloin taas kyse oli oikeasta polunhaarasta, jossa piti olla tarkkana.

Lievä väsymys alkoi puskea päälle ennen tiepätkän alkua ja se olisi melko kuuma ja kuiva pätkä. Tultuani asvalttitietä lähimmän isomman joen varrelle join melkein litran ja täytin kummankin lötkön. Hyttysiä oli tässä kohdassa paljon, joten koitin olla nopea.

Jalkapohjat alkoivat olla hellänä ja kaatuessani kumauttanut polvi oli selvästi turvoksissa ja särky alkoi palata siihen. Olin jo ottanut poikkeuksellisesti kisan aikana yhden 400mg Buranan. Arvelin 18km tiepätkän vievän noin 2,5 h, koska kävelyä tulisi. Vain muutama tunti aiemmin olin ajatellut, että pystyn juoksemaan sen kokonaan ja alle kahteen tuntiin.

Perhe oli tullut autolla lähelle asvalttitien alkua kannustamaan. Sain ensimmäisen kerran tarkempaa tietoa takana tulevista kisaajista - Jumisko ja Maksimainen olivat kaukana takana. Usean kilometrin päässä perässä oli Hietala, Juvala, Nieminen ja Leppälä. Valittelin, että taitaa mennä kävelyksi. Kerroin joitain toiveita - lapset kirjoittivat niitä ylös. Olin toki tehnyt ennalta oman checklistin huoltolaatikkoon.

Tiepätkä tuntui pitkältä, mutta lopulta saavuin Hettaan. Antti Lepistö ja Tomi Mikkola olivat seuraamassa kisaa ja tulivat sallitun vajaan kilometrin matkalle saattajiksi ja pitämään seuraa. He sanoivat, että juoksu etenee hyvin ja näytän ihan pirteältä. Ihmettelin tätä, koska mielestäni tiepätkä olisi pitänyt juosta kokonaan.

Valittelin jalkapohjia ja polvea - Antti sanoi, että voin pitää rauhassa tauon Hetassa - kuulemma takana tultiin tietä vielä hitaammin. Jos alkuperäinen suunnitelmani oli miettiä, lepäänkö Hetassa vai vasta Pallaksella, oli selvää, että tauon paikka on nyt. Aloin myös miettiä, tuleeko keskeytys, jos rakot ovat jo pahat ja polven jomotus kasvaa.

Liikuntahallin sisällä laitoin Polarin ja Garminin lataukseen ja join proteiinipitoisen palautusjuoman. Kävin suihkussa, joka tuntui ihanalta. Istuin sitten pukuhuoneen penkille alas pyyhe lantiolla. Join lasin cokista. Söin kourallisen sipsejä ja hiukan pasta-annoksesta. Se tuntui hankalalta ja olin oksentaa.

Sitten meni ns. filmi poikki. Puolison mukaan silmät pyörähtivät ja olisin kaatunut penkiltä maahan, jos hän ei olisi napannut kiinni. Vähän nestettä oli tullut oksennuksena suusta ulos. Havahduin pian makuuasennosta penkiltä jalat korotettuna ja ympärilläni oli monta ihmistä ihmettelemässä.

Lääkäri käväisi paikalla - todennäköisesti verenpaine laski ja siksi menetin hetkeksi tajuntani. Olo kuitenkin koheni ja puhuin ihan järkeviä, joten lääkäri lähti ja paikalla ollut Team Nouxin coach Antti Lepistö alkoi tutkailla jalkapohjiani. Ne olivat ihan rusinana muhittuaan kosteassa kengässä. Kummankin päkiän alla oli isot rakot, jotka eivät olleet vielä puhjenneet. Antti totesi, ettei mitään muuta kannata tehdä kuin kokeilla toisia kenkiä ja sukkia kuiviin jalkoihin. Poika lähti hakemaan apteekista kadun toiselta puolelta talkkia.

Puin päälle ja siirryin lepäämään jättäen varpaat tuulettumaan. Lepäsin 15+15 minuuttia. Heräsin, kun välissä lääkäri kävi tuomassa kylmäpussin helpottamaan polven turvotusta. Otin myös yhden Buranan. Puin loput vaatteet päälle ja siirryin huoltolaatikolle pakkaamaan energiat seuraavalle etapille. Huoltoni suorastaan tuputti ruokaa, mutta ei tehnyt mieli. Söin 1/10:n kylmästä pizzasta. Huoltoon meni aikaa noin 1,5h. Kukaan muu ei ollut vielä tullut huoltoon, joten tiepätkä eteni muilla todella hitaasti.

Etappi 3 Hetta-Pallas (n 65 km)

Tauko ja lepo auttoivat. Kuivuttuaan jalkapohjat näyttivät paremmilta, mutta rakot erottuivat. Jalka oli myös voimakkaasti turvoksissa oikean polven kohdalta ja yläpuolelta. Keskeyttäminen ei ollut enää vaihtoehto - ainakin seuraava pätkä Pallakselle pitää jaksaa.

Vyö vaihtui Salomoniksi ja mukaan lähti sauvat. Jalkaan vaihdoin VJ Ultrat ja hiukan paksummat sukat. Turvotusta jaloissa kuitenkin oli. Kengät tuntuivat hiukan tiukoilta ja pysähdyin korjaamaan pikkuvarpaiden asentoa.

Tiepätkällä tuli muita vastaan. Moikkailin ja yritin näyttää mahdollisimman hyvävoimaiselta. Kehuin, miten lepo auttoi. Siirryin sitten liian innokkaasti ekalle hiekkatielle, taas parin minuutin pummi. Palasin ja jatkoin tietä eteenpäin 400m oikealle hiekkatielle.

Otin sauvat käyttöön. Matka eteni reippaalla sauvakävelyllä jonkin aikaa. Sadepilvi oli myös nousemassa päälle. Sitten iski armoton väsymys ja olin nukahtaa pystyyn. Yritin ottaa mikrotorkut mäntyä vasten nojaten, mutta hyttyset häiritsivät, vaikka laitoin kuoritakin peitoksi. Pian ropisikin vettä ensimmäinen kuuro.

Garminin kanssa tapahtui sitten jotain odottamatonta. En edes tiedä, mitä tarkalleen tapahtui. Väsyneenä hain eri näkymistä kuljettua matkaa. Kosketusnäytön näppäinlukko jäi auki. Vähän myöhemmin hiekkatien päättyessä Pyhäkeron parkkipaikalle katsoin karttaa, josta reittijälki oli kadonnut. Jotenkin huomaamatta laite oli pysäyttänyt ensiksi kahdesta väärästä kosketuksesta reitin seurannan ja ilmeisesti seuraavasta kosketusvalinnasta poisti "jo suoritettuna" reittijäljen - puff - se siis katosi savuna ilmaan tietämättäni. Aivan käsittämättömän typerryttävä tilanne - ei tullut mieleenikään, että näin voisi käydä.

Pysähdyin ihmettelemään vaihtoehtoja. Olin poistanut ennen kisaa Plan A reitin - siitä ei siis apua. Kaivoin liivistä puhelimen minigripistä. Verkkoa oli Pyhäkeron polun alkupisteessä yksi palkki, ei datayhteyttä. Kisapuhelimessa ei ollut mitään turhaksi ajateltua kuten Garmin Connect appia, jolla reitin olisi voinut siirtää.

Katsoin myös puhelimesta reittiä maastokartalta, mutta märillä sormilla kosketellessa puhelin alkoi ottaa vääriä kosketuksia ja sitten lakkasi reagoimasta kosketuksiin näytön alareunassa. Viaksi arvelin kosteutta näytön halkeamissa. Kisan jälkeen poika kertoi, ettei hänen puhelimellaan voi sateella pelata Pokemon Gota tai tehdä oikein mitään muutakaan - mutta muilta osin se oli vielä ihan toimiva peli.

Tilanne oli se, että neljästä navigointiavusta kolme oli osin poissa pelistä. Garminissa oli maastokartta, ei reittiä. Puhelimessa reitti, mutta scollaus ei onnistu märillä sormilla. Päätin jatkaa tilttailevan Polarin avulla. Paperikartta Plan B:stä oli yksi A4. Sillä ei navigoi lukuisten eri polkujen välillä, hahmottaa vain autotiet, vesistöt ja isoimmat muodot kuten tunturit.

Pyhäkeron päälle kipusin hiukan alakuloisena navigoinnin vastoinkäymisistä. Lisäksi lännestä puski päälle tumma sadepilvi, saderintama näkyi selkeänä. Pari kertaa olin kuulevinani keskustelua takanani, mutta ei siellä ketään ollut. Kiskoin uudelleen liivin takana tuulettuneen kuoritakin päälle. Syöminen oli hetkeksi unohtunut, joten kaivelin liivistä energiaa ja join.

Selfie Pyhäkeron rinteessä. Sade alkoi ropista päälle.

Pyhäkeron huipun jälkeen juoksin helppoja kohtia alamäessä. Kivikoissa jouduin kuitenkin hidastamaan askeltamiseksi varoen jalkapohjien rasitusta. Sade teki poluista puroja - jopa pitkospuilla virtasi vettä. Lits läts vain kengille.

Plan B reitin eli NUTS Ylläs-Pallaksen 66km/166km uuden reitin lisälenkille lähtö oli selkeä, mutta tupien kohdilla sai olla tarkkana, että osui oikealle polulle. Tuntui, että Polar oli koko ajan noin 30m eri mieltä paikastani - jos olin polulla, vektori ei ollut keskellä. Varmaankin syy oli vain siinä, että Polarin voimakkaasti redusoima reittijälki ei osunut yksiin reitin kanssa melko mutkittelevalla Ketomellan lisälenkillä.

Lisäksi Polar alkoi tilttailla entistä taajempaan - lyhyimmillään alle 5 minuutin välein. Tilttauksen jälkeen reitin haku uudelleen valikosta, start from midpoint, ne hemmetin moovit kompassin kalibroimiseksi ja sitten näen lähimmän reittipisteen. Jos en kävele sinne, Polar ei näytä reitin mutkien mukaisia suuntavektoria, vaan ainoastaan nuolisuuntaa ja etäisyyttä lähimpään reittipisteeseen. Polarin itse yksinkertaistamalla reittijäljellä piste saattoi olla hyvin 50-100m polusta sivussa jossain pöpelikössä. Kiroilin kovaan ääneen aina kun Polar tilttasi, koska tiesin taas menettäväni vähintään 2 minuuttia ja miljoona hyttystä oli kimpussani, kun sähelsin kellon valikoissa tai kalibrointimooveissa. Tämä toistui ehkä seitsemän kertaa alle 15 km matkalla.

Ei jatku kohti Pallasta, vaan kurvataan Ketomellan lisälenkille. Kuva: Rami Valonen

Ketomellan lisälenkki eteni siis vuoroin juosten, vuoroin kiroillen. Lopulta pääsin lyhyelle tiepätkälle ja sen jälkeen helpommalle ja selkeämmälle uralle Hietajärven suuntaan. Perhe oli vielä klo 23 illalla odottamassa reitin varrella. Pahoittelen, että hyvästä kannustuksesta huolimatta suustani pääsi lähinnä kiroilua, miten maailmassa voi olla näin h****tin p***oja laitteita.

Nousussa ylös Hietajärveltä ilmeisesti ensimmäiset 240km pyöräsarjalaiset menivät ohi. Sain kannustusta. Vauhti sauvoilla ylämäkeen oli ihan ok. Yritin ottaa energiaa sisään, muttei oikein tehnyt mieli. Puolet etapista oli vielä jäljellä. Nestettä oli Pyhäkeron jälkeen kulunut vain pari desiä, kannoin liivissä ainakin litraa.

Periaatteessa reitin loppuosan piti olla tuttu ja olihan se pääosin. Se vain v
ei kaksi kertaa niin pitkään ajallisesti kuin ajattelin. Polarkin pysyi yhden usean tunnin jakson pystyssä - juhlistin syömällä parhaiten uppoavaa energiaa eli PowerBarin geelikarkkeja. Silti kahdesti haparoin pari minuuttia reitin kanssa, lähdin mm lisälenkiltä pääreitille saavuttuani takaisin kohti Hettaa, kun olisi pitänyt tehdä jyrkkä 150 asteen käännös alas kuruun. Polarin vektori näytti oikein, mutta en älynnyt, että reitti jatkuu jonkun uuden (?) huussin takaa. 400m edettyäni havahduin, kun Polar uudelleen näytti wrong routea - olin kauan sitten lakannut reagoimasta ensimmäiseen hälytykseen, koska reittijälki oli niin karkea.

Ensiksi oli kyltti Pallas 30km, sitten 27km. Etenin monta tuntia ja edelleen oli 20km jäljellä. Tavoitevauhtini etapille oli yli 6km/h eli 10 min/km. Kykenin etenemään vain noin 3 km/h, koska reitillä on niin paljon teknisiä pätkiä sekä alamäkiä. Juostavaa tasaista pätkää ei juuri ollut.

Rakot jaloissa pahenivat joka askeleella, jolla kenkä taittui kiven tai juuren päällä tai jäi vinoon kaltevalle pinnalle ja jalka hiukankin liikahti kengän sisällä. VJ Ultrissa on hyvä vaimennus, mutta pohja ei ole kovin kiertojäykkä. Jotkut toiset kengät olisivat olleet paremmat jalkapohjille.

Scrollailin Garminin maastokarttaa. Näin joitain harhoja kuten ihmishahmoisen pienen toteemipaalun (katkennut puunrunko) ja automme eli Berlingon pitkän rinteen keskellä (iso harmaa kivi). En jaksanut tarkentaa katsetta, astelin eteenpäin konemaisesti.

Lopulta tuttu Taivaskeron huippu alkoi lähestyä kivikkoisena ja sen vierustalta alkoi lasku hiekkabaanaa Pallaksen huoltoon. Satamailisella olen tässä lentänyt lähes 4min/km vauhdilla, nyt köpöttelin ja astelin sauvoilla 15-20 min/km hitaudella alas. Jalkapohjille etapin toinen puolisko oli myrkkyä ja viimeisenä niittinä tuo pitkä lasku.

Hymy huoltajan kameralle alkoi olla varsin väkinäistä.

Sanoin tarvitsevani vartin tuumaustauon, onko minusta jatkamaan kisaa. Torkuin hetken sängyllä ja lepuutin jalkoja. Kummankin jalan päkiän kohdalla oli isohko puhjennut rakko, jotka kirvelivät. Rakot olivat compeedejä isommat. Leukoplast-teipillä ei oikein saisi ihoa tiiviisti kasaan tai en ollut siitä riittävän varma.

Punnitsin vaihtoehtoja. Polven yläpuolelta puoli säärtä oli turvoksissa ja jomotus oli aika paha. Olihan siitä karkeasti 12 tuntia, kun olin ottanut Buranan Hetassa. Oikeaa säärtä lukuunottamatta jalkojen lihakset tuntuivat kuitenkin ok-kuntoisilta. Pystyin siis vielä jarruttelemaan etureisillä eikä ollut tarvetta peruuttaa alamäkiä.

Kuulin, että takana tuleva Hietala ei edennyt juosten, mutta hän oli saanut eroa selvästi kiinni, kun vauhtini hidastui ja lisäksi navigointiongelmat kuluttivat useita kymmeniä minuutteja aikaa. Aspegren ja Päätalo tulivat tasaisen varmasti, mutta olivat kaukana vielä.

Kypsyin päätökseen keskeyttää. Olin ennen ensimmäistä huoltoa hylännyt kokonaan ajatuksen varmistella läpipääsyä ja päättänyt laittaa kaikki paukut voiton jahtaamiseen. Otin joitain riskejä kuten pikaisen huollon Kalmankaltiossa. Pidin johtopaikkaa pitkään hallussa. En vain kyennyt motivoimaan itseäni noin 15-20 tunnin sauvaköpöttelyyn, jossa itikat piinaavat ja jokainen askel sattuu ja on suuri riski, että kuitenkin joutuu keskeyttämään ennen maalia.

Kisan maksimiajan puitteissa olisin voinut levätä 1-2 vuorokautta Pallaksella ja sitten jatkaa kisaa hitaalla sauvakävelyllä, mutta se ei tuntunut yhtään oikealta valinnalta. Rakkoni eivät varmasti olleet mitenkään pahimmat, mutta esitvät kyllä täysin juoksemisen tai vauhdikkaan etenemisen. Tulin tänne hakemaan juosten hyvää sijoitusta ja loppuaikaa - en katsomaan, pääsenkö maaliin aikarajassa.

Olin mielestäni keskeytyksen osalta rehti eli päätös kerrottiin Jannelle, jotta hän voi tehdä oman päätöksensä Pallaksella sen pohjalta. Janne teki 30min huollon ja lähti jatkamaan. Jannen päivä oli pitkä ja varmasti kivulias, mutta sitkeys palkittiin kisan voitolla. Olen iloinen tästä - olen tuntenut Jannen pitkään seikkailu-urheilun puolelta. Asenne on kohdallaan ja Jannen kisa ei ole mitään puolittaista tai epäonnistuessa selittelevää.

Kurttuiset jalkapohjat ja päkiärakot Pallaksella.

Analyysi ja opit


Kisataktiikka ja tulos:


Loppukiriksi nimetty 66km etappi Pallas-Ylläs oli nyt liikaa jaloille ja päälle. Etenin Nuts Distance 300 -juoksuvaellusta Pallakselle asti (reilu 250km, noin 40,5h). Matkasta ja ajasta en ole ihan varma, koska mihinkään laitteeseen ei tallentunut koko matkaa. Kisasta tuli kuitenkin selvästi pisin juoksumatka jalan, vaikka se keskeytyi.


Käytin Pallaksen huollossa hyvän tovin aikaa miettien, jatkaako vai keskeyttääkö. Päätös ei ollut hätiköity ja tuntuu edelleen oikealta. Mökillä Ylläksellä otettujen 2,5h unien jälkeen keskiviikkona iltapäivällä polvi ja oikea sääri olivat edelleen turvoksissa ja jalkapohjien rakot erittäin arat eikä kävely sujunut normaalisti. En siis olisi parin tunnin tauolla Pallaksella jatkanut kisaa hölkäten.


Alkumatkan aikana tarkkailin hiukan muiden vauhteja. Vaikka tuli keskeytys, ei se johtunut täysin väärästä alkuauhdista. Matkanteko katkesi tällä kertaa ensisijassa jalkapohjien rakkoihin. Näin kävi monella muullakin kisaajalla. Top5-ennakkosuosikeista moni keskeytti jo Hettaan. Myös energian imeytymisongelmia oli syynä, kuullun mukaan ainakin Maksimaisella.

Menin poluttoman pätkän kärkikaksikon takana sopivan vauhdin kimpassa (eli Jumisko, Hietala, Juvala). Käveltiin lähes koko pätkä, mikä mielestäni oli oikea tyyli. Juoksu maastossa on varsin kuluttavaa. Nuts300:lla on turvallisempaa juosta kimpassa kuin yksin. Erämaassa on aika yksin, jos nilkka pyörähtää pahasti eikä ole kenttää puhelimessa.

Vähän ennen ekaa huoltoa tuli hyvä alamäki, lähdin siitä omaa vauhtia ajatuksena ottaa kiinni seuraavan etapin seuraksi edeltä nopeampi kisaaja. Tämä kutisti huoltoaikaa. Jos olisin paremmin ymmärtänyt, että kisa voi katketa jalkapohjiin ja rakkoihin, olisin pitänyt pidemmän tauon. Tämä meni kokematomuuden piikkiin osin. 200 mailia ja 50h+ on eri kuin 100 mailia ja noin 20 h.

Kisan kokemuksella ei edes Hetasta voi sanoa sijoituksista mitään (pl luovuttaneet). Hetta-Pallas on armottoman rankka etappi, kun sen yrittää edetä 200km jälkeen. Kisa ratkeaa vasta viimeisellä etapilla, jolla senkin ensimmäinen puolisko Rauhalaan on varsin raskas. Puolivälissä tätä kisareittiä ei kannata vielä kauheasti tuhlata energiaa, kun sitä tarvitaan noiden pätkien selvittämiseen.

Ennakko-odotukseni voittoajasta ja keskeytyksistä osuivat aika hyvin kohdalleen. Voittoaika 58h 57min oli hiukan enemmän kuin arvioni 55h. Keskeyttäneitä on yli puolet eli 35, maalissa on 29 ja tätä kappaletta kirjoittaessani yli 3 vuorokautta keskeytykseni jälkeen viimeinen kisaaja on vielä etenemässä reitillä. Keskeytyksiä tuli suhteellisesti enemmän kärkiporukasta ja myös miesten osalta. DNF-kerho on mielestäni parempi ilmaus kuin sukupuolittunut #dnfmiehet somessa, mutta naiset kisasivat fiksummin tai ovat sitkeämpiä, kun matka kasvaa.

Haluaisin ainakin uskoa, että tämäkin kisa on ns juostavissa loppuun asti ja joku kova ultraaja onnistuu jopa alle 50h ajassa maaliin vielä joku kerta tällaisessa 200 mailin kisassa. Logiikkani on, että pitkään 20h oli 130-160km vaativalle polku-ultralle (ns perusmatkalle) mieletön tulos ja nyt Juuso Simpanen pistelee 16:45-17:30 ajoilla reittienkkoja uusiksi. Uskon tulostason myös tuplapitkillä ultrilla kehittyvän kuten se on tehnyt perusmatkojen osalta.


Jalat:


Jalkojen huoltoa en arvannut tarvitsevani matkan varrella kuin ehkä kerran. Satamailinen märässä kelissä kuten NUTS Ylläs-Pallas 2020 on mennyt samoilla sukilla ja kengillä. Minulla on ollut varakengät dropbagissa, mutten kertaakaan ole harkinnut sukkien ja kenkien vaihtoa.


Alkumatkassa kisaa tuntui, että vinolla pinnalla jalka liukuu liikaa märässä kengässä ja että rakkoja voi olla tulossa. Kiristin silloin hiukan Salomon Ultrien pikanauhoitusta (nopeampaa kuin kengännauhojen avaaminen ja solmiminen uudelleen). Väljyys väheni, mutta kenkä ei toisaalta voi olla liian kireälläkään.


Planissani oli vain Hetassa uudet sukat ja hiukan rasvausta. Tässä olin kovin väärässä. Varasukat olin jokaiseen laatikkoon pakannut, mutta satamailisen tyyliin oletin, etten niitä tarvitse. Kenkiä oli neljä paria. Jalkaterät turposivat jonkin verran. Viimeisessä huollossa olisi hyvä olla yhtä numeroa suurempi kenkä lisäksi varalla eli ehkä 5 paria yhteensä. 2-3 ylimääräisellä parilla kuivia sukkia olisi voinut selvitä maaliin asti juoksukykyisenä, jos olisin huoltanut jalkoja eli malttanut pitää huoltotaukoja. Pitäisi kaiketi ajatella, että alkava rakko/hotspot jalassa on kuin vuotava reikä maastopyörän kumissa ja se heti paikataan polun vierellä eikä ajeta tyhjällä kumilla vannetta entiseksi. Opettelen jonkun Leukoplast- tai Compeed-mallisen pikapaikkauksen (alle 5min) ja vasta sitten matka jatkuu.


Monessa kisassa pettäneet etureidet eivät olleet nyt se heikoin lenkki tai ainakin KK:n keskeytyksen jälkeen osasin varoa niiden rasitusta kävelemällä mäkiä alas. Vasen etureisi ei ollut kisan jälkeisinä päivinä juurikaan kipeä ja pystyin nousemaan portaita ylös ja alas. Oikea reisi on kolme päivää keskeytyksestä jonkin verran arka, mutta arvelen sen johtuvan enemmän kaatumisesta ja kisaamisesta turvotuksen kanssa kuin kisan rasituksesta. Toisena päivänä turvotus valahti oudosti osin oikean jalan nilkkaan eli arvelen jotain sisäistä verenpurkaumaa tapahtuneen, vaikka polven ja reiden ihoon tuli vain naarmuja ja mustelmaa. Akillesjänteet olivat hiukan karheat kisan jälkeen, mutta eivät kivuliaat.


Navigointi:


Navigointipuolen uskoin olevan hyvällä mallilla, mutta väärässä olin. Polar Vantage lähtee huoltoon tutkittavaksi, onko vika yksilössä. Toivottavasti - alkumatkasta samassa porukassa muillakin oli Polarin kelloja, mutta vain minun kelloni tilttasi reittijäljen kanssa. Garminin osalta pitää ainakin olla kopioita reittijäljestä, jos sen poistamista parilla vahinkohipaisulla ei voi estää. Kisapuhelimen näytön ei kannata olla liian halkeillut, vaikka vaikuttaisi hyvältä idealta hyödyntää vanhaa puhelinta. Merkkaamattomalla reitillä on syytä olla backup sekä varavirtalähde tai muu tapa ladata laitteita. Akun kestoaika ei normaalilenkeillä yleensä tule vastaan.


Nestettä pitää osata/muistaa ottaa sopivista paikoista. Reitillä oli 5-15km "kuivia" pätkiä. Voi myös olla tarve ymmärtää, koska on seuraava autiotupa ja sen huussi tai avoin tunturialue ilman itikoita. Näitä matkoja on hankalampi hahmottaa pieneltä näytöltä. Printattu nivaska maastokarttaa A4:ina lienee nopein tapa reitin hahmottamiseen, jos sille on tarvetta.


Energiat:


Energiapuoli oli riittävän toimiva, mutta proteiinia olisi voinut olla jo ekalle etapille enemmän. Pitkät huoltovälit lisäävät haastetta, mikä sattuu kulloinkin maistumaan, sillä ei kannata kantaa kovin laajaa herkkuvalikoimaa yli 100km etappia varmuuden vuoksi. Hetta-Pallas välille ottamastani energiasta 70 %:ia jäi syömättä. Tämä on vähän liikaa, vaikka siinä olikin varalla hiukan (vauhdin hiipuessa aikaa menee enemmän etappiin, joten energian tarve ei laske vauhdin laskiessa). Pitää löytää jotain uusia, painoltaan tehokkaita energianlähteitä, jotka eivät ole liian makeita.


Muut opit:


Pienempiä haasteita olivat kasvava univaje, paikoin erittäin runsaat itikat, turvonnut oikea polvi ja kisapainoisen liivin hiertäminen selässä. Huoltotauolla lyhytkin uni palauttaa. Itikoiden kiusa on sitä pienempi, mitä enemmän on vauhtia. Hidastelu osin johtui navigointiongelmista. Jos matka etenee, ei mielestäni itikat ole isoimpia haasteita tässä kisassa. Kaatumisia kisoissa tulee. Nyt joku kivi sattui osumaan ikävästi oikean polven yläreunaan. Tässä ehkä oli hiukan huonoa tuuria, että jalka turposi niin paljon. Liivi ja kisapaita pitää jatkossa testata kisapainoisella liivillä riittävän pitkällä lenkillä.


Kokonaisuutena kisan kokemukset:


Hyvä fiilis jäi kisasta, vaikka lähinnä oppia tulikin tästä ekasta 200-mailin yrityksestä. Hetassa jo harkitsin pyyhkeen heittoa kehään, mutta 1,5h huoltotauon ja lyhyen levon jälkeen olo oli ihan erilainen. Tämän pidän mielessä, liian helpolla ei saa luovuttaa. Pitkässä kisassa tulee kaikille huoltotaukoja ja on ihan ok levätä, kun kisa kestää yli 30h. Monen tekijän pitää olla kunnossa. Jalat+energia+navigointi pitää ehdottomasti toimia, jos mielii maaliin asti.

Upeista maisemista ja seikkailullisesta retkestä tuli kokonaisuutena hieno kokemus. Mahtireissu vaikka vähän kesken jäi - ei paljon sanoja tarvitse, kun katsoo upeita kuvia reitiltä. Kiitos reissuseurasta Samuli Nieminen, Juha Jumisko, Janne Hietala ja Markus Juvala. Kiitoksia Jola Maisala ja muu perhe kannustuksesta ja huoltoavusta sekä asiantuntevasta rakkokonsultoinnista Hetassa Antti Lepistö - lisäapunaan Tomi Mikkola.


Vähän jäi hampaankoloon, kun ei mennyt ns päätyyn asti tämä Nuts300-reitti. Voisin osallistua uudelleen, vaikka kisa onkin aika brutaali. Järjestäjät katsovat varmasti, millaista palautetta kisa saa ja paljonko nousee käsiä ylös seuraavan kisan huhujen myötä. Sen verran rankka kisa on, että osalle se lienee kokeillaan kerran.


Kokemus toisella kerralla ei kuitenkaan olisi enää samanlainen samalla reitillä juosten. Jos kisa haluaa ylläpitää mahdollisimman korkean seikkailullisen aseman, olisi hyvä löytää uutta reittiä myös santsaajille. Reitti voisi sopivasti elää vuodesta toiseen tarjoten mahdollisimman paljon uutta reittiä erämaassa - vaikka Kilpisjärveltä Haltille ja jotain kautta Hettaan. En pahastu, jos Hetta-Pallas -rynkytys ei mahdukaan aina reitille.

Ilmeeni tässä poroaidan ylityksessä nimettiin somessa jo "kun kuulet että Nuts Distance 300 järjestetään myös ensi vuonna". Joka tapauksessa se kuvastaa ainakin tätä reissua, upea kokemus. Kuva: Poppis Suomela