2023 Hamperokken Skyrace 56km

Tausta

Juoksin syksyllä 2018 yhden skyracen Salomon Skyline Scotlandissa. Päämatkalle eli Glen Coelle olisi pitänyt olla qualifier vastaavan tasoisesta kisasta, jossa oli tietyn kiipeilyluokitustason mukaisia kohtia joutuu käyttämään käsiä apuna, mutta ei vaadi mitään varusteita). En voinut silloin hakea paikkaa, joten piti valita matkaksi noin 50km mittainen Ben Nevis Ultra. Skotlannin kisoilla oli sinä vuonna Skyracingin MM-kisojen status, joten paikalla oli paljon ulkomaisia juoksijoita. 

Kisapäivän huonon sään takia Ben Nevis Ultran reitiltä jäivät hienoimmat harjanteet pois, mutta maisemat olivat silti upeat. Kipusimme kisan jälkeisenä päivänä kaverin kanssa katsomaan Glen Coen kisareitin ilmavimpia pätkiä. Rauhassa edeten ne eivät vaikuttaneet hirveän pahoilta paikoilta, joten jäi sellainen fiilis, että joskus toistekin voisin skyracingia kokeilla. Elämyskisana skyrace toimii oikein hyvin, vaikka jyrkkiä nousuja tai laskuja sisältävät reitit eivät ole minulle mitenkään helppoja.  

Huomasin keväällä Emelie Forsbergin Instagram-päivityksestä, että Tromssan Skyrace järjestettäisiin tänä vuonna viimeisen kerran. Kisan pisimmällä Hamperokkenin päälle nousevalla reitillä on aiempina vuosina ollut useampi tuttu. Se on ollut minulla 'to be run someday' -kisojen listalla. Päätin olla ostamassa lippua heti ilmoittautumisen auetessa. Sain paikan eikä kisa tainnnut tulla edes ihan loppuun myydyksi ensimmäisen päivän aikana, vaikka loppujen lopuksi osallistujia oli kaiketi enemmän kuin koskaan. Ostin samalla varmuuden vuoksi itselleni lennot peruutus- ja vaihto-oikeudella Oslo-Tromssa-välille sekä Airbnb-majoituksen. 

Tromssa Skyrace olisi voinut yhdistyä perheen kesälomareissuun tai suoraan se jatkoksi. Koska perheen automatkalle lähdettin aiemmin kesällä ja se suuntautui Tanskaan ja eteläisempään Norjaan, jäi matka Tromssaan kokonaan omaksi reissukseni. Keskellä kesää en kuitenkaan löytänyt Helsinki-Oslo -välille enää hinnaltaan ja aikatauluuiltaan järkeviä lentoja. Halvempien hintojen perässä olisi pitänyt venyttää reissua tai rakennella erikoisia tai epävarmoja yhdistelmiä useine vaihtoineen. 

Kyselin muutamilta muilta suomalaisilta heidän matkasuunnitelmistaan. Päädyin järjestelemään matkan kokonaan uusiksi: menomatka yöjunalla Kolariin ja sieltä  kimppa-autolla Tromssaan sekä heti kisan jälkeisenä päivänä lentäen takaisin. Finnairin suora lento oli varsin hintava, mutta toisaalta säästin Oslo-Tromssa-lennot. Menoreissu Kristo Halmeen autolla jaettiin kahteen pätkään. Mukana matkakimpassa oli myös Ilkka, jota en tuntenut entuudestaan. To-pe yö oltiin Airbnb-majoituksessa Lyngenin suunnalla. Ehdimme tehdä kaksi lyhyttä kävelyä. 

TAVOITE 

Elämyskisan osalta odotukset olivat maisemissa ja kisan kokemuksessa. En siten ennen kisareissua miettinyt pahemmin kisasuoritusta tai tavoiteaikaa. Polkukisoissa en yleensä vaivaudu cut-offien aikatauluja tutkimaan, kun olen ajatellut, että ne eivät tule vastaan. Menomatkalla Kristo ja Ilkka kuitenkin huomauttivat, että vuodesta riippuen Hamperokkenilla kisaajista 30-40 %:ia on jäänyt cutoffeihin tai jättänyt muusta syystä leikin kesken. Ajellassani omalla vuorollani kohti Kilpisjärveä Ilkka kaivoi aiempien vuosien tuloksia. Niiden perusteella päädyin kymmenen tunnin tavoiteaikaan, jolla cutoffit tunnin tai parin marginaalilla välttäisi. 55 kilometrin matkalle 10 tuntia kuulostaa paljolta, mutta minulla oli tuore kokemus jyrkistä nousuista ja laskuita Norjan vuorilla. Perheen kesäreissulla kiersin Hornindal Rundtin, josta kirjoitin myös kisaraportin. Tämä kisa osaltaan auttoi asettamaan tavoitteen tarpeeksi matalalle. 

Reitti 

Race briefing oli hyvä. Reitti ja muutamia sen vaikeampia paikkoja esiteltiin kuvien avulla.  Profiilitaan Hamperokken Skyracen reitti oli yksinkertaistetusti hiukan kahdeksikon muotoinen. Ensin siirtymä sillan yli Tromssan saarelta vuorten puolelle, vastapäivään ylös-Tromsdalstindenille, alas ja siirtymä laakson pohjalla, myötäpäivään ylös-alas Hamperokkenille sekä paluu saman siirtymän kautta ja kipuaminen jyrkästi ylös Tromsdalsstindenille ja sieltä alamäkivoittoinen pätkä ennen paluuta sillan yli maaliin. Kartalta katsoen jyrkimmät rinteet tarjosivat monin paikoin 30-35 asteen kulmaa. 

Kisan kulku

Etappi 1: Tromsdalsstinden

Startti oli klo 8 aamulla. Herätys 6.30. Kaurapuuron keittelyn jälkeen kävelimme Ilkan kanssa starttipaikalle. Huolehdin edellisen kisan unohduksen takia, että drobag tuli nyt mukaan. Jätin sen peräkärryyn. Näin Maija Oravamäen ja kyselin, onko luvassa alle kymmenen tunnin kisapäivä. Maija naurahti, että se päivä oli viisi vuotta sitten, ei varmaan tänään. 

Järjestäytyminen starttiviivalle oli hyvin vapaamuotoinen. Olin 4min ennen starttia vielä kisakeskuksena toimineen Clarion-hotellin vessassa ja minuuttia ennen starttia kiristelin kengännauhoja. Jättäydyin kauas kärkiporukan taakse. 

Edelläni juossut Maija toimi jonkin aikaa sopivana pacerina, mutta hänen selkänsä katosi pian, kun ensimmäinen pitkä nousu alkoi. Kävelin lähes koko mäen, mutta silti sykkeet puskivat 150:n tasolle (VK2). Puurajalla (n 500 metriä) tuuli voimistui ja kiskoin irtohihat käteen ja hetkeä myöhemmin myös hanskat. Ne oli helppo riisua, kun tuulisin laki oli takana. Ensimmäisen nyppylän jälkeen puuttomalla rinteellä alamäessä sain ohitettua muutaman kisaajan. Maijan tunnistin edelläni aloittamassa seuraavaa nousua.

Nousu Tromsdalsstidenille oli kaksivaiheinen. Maija katosi näköpiiristä jo ensimmäisen jyrkemmän pätkän aikana. Välissä oli tasaisempi pätkä ennen nousua huipulle. Kisaajien letka oli hiukan hajaantunut, mutta edessäni ja takanani eteni muita kisaajia. Arviolta puolet tai vähän yli käytti sauvoja. Sykkeet yritin pitää VK-alueen alareunalla, mutta ei se helposti onnistunut tiukassa nousussa. 

Tuulen takia kiskoin taas irtohihat ylös ja otin hanskat käteen. Nousimme pilven sisään. Sen mukana tuli muutama pisara vettä. Ylhäällä Tromsdalstindenin harjanne oli kivikkoinen ja pilvessä. Ilmavia kohtia tässä ei ollut. Tromsdaltindeniltä (1238 m) ei ollut pilvien takia pahemmin näkymiä, joten numerolapun etäskannauksen jälkeen suuntasin nopeasti alaspäin.

Alamäki alkoi jyrkkänä louhikkona. Takaa muutama juoksija ohitti minut edeten helponnäköisesti hypellen alas. Kaatuminen ei houkuttanut, joten astelin ja loikin alaspäin itselleni sopivalla riskitasolla. Sain Maijan kiinni. Totesimme, että joillain toisilla on paremmin tekniikka hallussa. Rinteessä oli muutamia pudotuksia, joissa otin käsillä kivistä kiinni ja liutin takapuoli rinnettä hipoen itseni alas. Ohuistakin hanskoista oli tässä apua. Maijan ja minun taakse tuli hiukan jonoa. 

Ohitin Maijan ja lähdin loikkimaan reippaammin alas, kun pahin ja kivikkoisin kohta oli takana. Etureisille tuli varsin kova jarruttelutyö isoista loikista. Milloin kiviä ei ollut tiellä, yritin tikata nopealla frekvenssillä rinnettä alas, sillä askeltaessa ei oikein tiennyt, pitääkö kenkä vai luistaako sora alla. Lasku oli sellaista hiukan horjuvaista menoa, mutta onnistuin pysymään pystyssä ja ohittamaan useampia juoksijoita. 

Mäen hetkellisesti loiventuessa melko juostavaksi Vantage V2 värähti ranteessa käynnistyessään uudelleen. Näköjään oli taas kovempi kisa kuin mitä tämä kello kestää. Käynnistin uudelleen suorituksen tallennuksen. Polarin temppuilu ei varsinaisesti yllättänyt, sillä Hornindalillakin kello tilttasi kesken kisan ja sitä ennen kesäkuun pitkillä brevet-ajoilla. Perustreenailussa Polar ei bugita, mutta pitkät suoritukset usein keskeytyvät. Syy on joku muistinhallinnan ongelma, josta olen useamman kerran Polarille laittanut palautetta. Reittijälki oli minulla taas vain Garmin Edgessä, koska se on kaatanut Vantagen melkein joka kerta, kun olen sitä pitkässä kisassa yrittänyt hyödyntää. Kisan jälkeen Ilkka totesi, että Polar taitaa olla jumppakello.

Rinteen puolivälissä noin 500 metrin korkeudella oli lyhyt tasaisempi pätkä. Ylitimme puron. Täytin lötkön ja rullasin irtohihat kasaan. Katsoin tässä sykemittaria ja lukema huiteli nopeasta pysähdyksestä huolimatta maksimikestävyysalueen lähellä. Taisi adrenaliinit kohota jyrkässä alamäessä.

Laskun loput 500 verttimetriä puurajan alapuolella edettiin taas varsin jyrkkää rinnettä ensin varvikossa ja sitten vehreämmässä koivumetsässä. Himmasin vauhtia. Tästä huolimatta tasaiselle ja helpolle polulle päästyäni syke ei tahtonut pudota, vaan näytti sitkeästi VK2-lukemia laakson pohjalla juostessa. Työnsin irtohihat ja hanskat liiviin. Juuri ennen dropbag-huoltoa ylitettiin pieni joki kahlaten. Vettä ei nyt ollut edes säären puoleen väliin. Ajattelin, etten turhaan tässä pysähdy, vaan täytän lötköt vasta huollossa. 

Juulia Silvennoinen oli parkkipaikan reunalla kannustamassa. Huikkasin, että Maija tulee varmaan pian perässäni. Huollossa oli tarjolla karkkeja, sipsejä sekä banaanin ja appelsiinin paloja, muttei vettä. Tämä hiukan yllätti minut, mutta vettä saisin seuraavasta purosta kilometrin päästä noin 200 metrin nousun jälkeen. 

Kaivoin dropbagista valmiin läjän energiaa liivin taskuihin ja työnsin tyhjät lötköt takaisin liiviin. Otin myös buffin esiin, koska huipuilla tuulen takia lippis ei tahtonut pysyä päässä. Aikaa oli kulunut noin 3h 20min. 10 tunnin aikatavoite vaikutti vielä mahdolliselta, joten eteenpäin kohti Hamperokkenia.

Etappi 2: Hamperokken

Hamperokkenin lenkki on vain 10 kilometrin mittainen, mutta on vaativa. Olin arvioinut sen vievän minulta kolme tuntia ja aika lailla sen verran se vei minulta. Nousussa muutama juoksija ohitti minut. Katselin Garmin Edgestä korkeuskäyriä. Kunnon karttanäkymältä oli helppoa seurata nousua, vaikkei Garmin näyttänytkään jäljellä olevia metrejä kuten pyöräreitillä.

Kivisellä harjanteella eteneminen on skyracingia parhaimmillaan. Ympärillä näkyi jäätikköjä ja viereisiä huippuja. Otin useita ilmavia paikkoja varovasti eli loikkaamisen sijasta astuin vaikeamman kohdan ohi käsillä tukien ja painopiste alhaalla. Juuri kun ohitin yhtä hitaampaa juoksijaa vähän leveämmässä kohdassa harjannetta, kompastuin ja kolautin polveni kiveen. Astelin hetken varovasti. Polvea jomotti tovin, mutta pystyin pian jatkamaan juosten.

Hamperokkenin teräväpiirteinen huippu lähestyi todella hienon harjannepätkän jälkeen. Viimeisen sadan metrin pätkällä oli muutamissa kohdissa köysiä apuna. Käytännössä kannatti kuitenkin hakea hyviä otteita käsille ja sitten ponnistaa askelma ylöspäin. Liian väsyneenä tai matalilla energioilla tuo ei olisi kovin kiva pätkä.

Pieneltä muutaman neliömetrin huipputasanteelta aukeni hyvät näkymät pilvistä huolimatta. Sinne ei kuitenkaan auttanut jäädä. Miettiessäni olisiko parempi liu'utella itseään alas takapuoleen tukeutuen vai pitäisikö laskeutua selkä edellä kaksi juoksijaa tuli takaa ja hyppeli sujuvasti ohitseni. En tiedä, oliko reitti heille tuttu vai osasivatko he vain hyvin lukea kallion muotoja, mihin oli riittävän turvallista loikata.

Rinne jatkui irtokivisenä. Polun pohjalla oli irtonaista soraa ja louhetta. Samuli Tiainen oli rinteen reunalla kuvaamassa ja huuteli suosituksia hyvästä juoksulinjasta. En uskaltanut loikkia yhtä vauhdikkaasti kuin Tromsdalsstidenin rinnettä. Ohitin kuitenkin yhden naisjuoksijan. 

Laskua kesti pitkään. Juulia oli alempana rinteellä kannustamassa. Hänen kuvaamalla videolla askellukseni näyttää kyllä köpöttelyltä eikä juoksulta. Kärkijuoksijoiden etenemistä teknisessä alamäessä olisi mielenkiintoista seurata livenä. Vauhdin täytyy olla tasoa 5 min/km, kun itse liikuin 10 min/km huonommalla puolella. 

Rinteen loiventuessa aloin taas saavuttaa kuvan vasemmassa alakulmassa olevia juoksijoita, jotka olivat minut Hamperokkenin huipulla ohittaneet. Vauhdin kiihdytys kivikossa kuitenkin kostautui ja kaaduin kerran. Selvisin pintanaarmuilla ja ohitin kummankin juoksijan ennen huoltoa.

Etappi 3: Tromsdalsstinden uudelleen

Huollossa otin dropbagista taas liiviin lisää energiaa sekä hiukan sipsejä. Edessä oli nousu Tromsdalsstidenille takaisin samaa reittiä. Pieneksi hetkeksi kadotin silti reitin. Laakson helpolla polkupätkällä matka taittui siedettävällä 6 min/km vauhdilla, mutta sitten alkoi taas hidas kipuaminen jyrkkkää rinnettä. Alamäessä ennen huoltoa ohittamani naisjuoksija vuorostaan ohitti minut.

Alarinteellä koivikossa hikoilin, mutta puurajalle tullessa puin taas irtohihat ja hanskat. Tasannepätkän jälkeen nousu taas jyrkkeni. Polar tilttasi uudelleen melkein samassa kohdassa kuin tullessa. Käynnistin tallennuksen taas uudelleen. Nousussa Polar näytti hetkittäin nopeudeksi nollaa. Rinteen yläosassa tuuli yltyi ja nousimme pilven sisään. Pysähdyin pukemaan kuoritakin päälle ennen kuin tuli kylmä. Onnistuin kisassa varsin hyvin ennakoimaan, milloin vaatetusta kannatti lisätä ja milloin taas vähentää.

Tromsdalstidenin huipulta alkoi kivikkoinen lasku toista harjannetta sivuten. Sadepilvi sumensi silmälasien linssejä. Toisen linssin läpi en pahemmin nähnyt. Oli pakko pyyhkiä laseja buffilla, että näin juosta ja väistellä kiviä. Rinne ei ollut ihan yhtä jyrkkä kuin lasku alas Hamperokkenilta, mutta kivien takia sitäkin oli haastava edetä juosten. Ohitin matkalla pari juoksijaa.

Riisuin kuoritakin lennossa polun kääntyessä 90 astetta rinteen suuntaiseksi hiukan ennen puurajaa. Saadakseni vedettyä käden pois hihasta jouduin ottamaan ranteesta omatekoisen wrist bandin Garmin Edgelle (pyörätietokoneelle ei ole tarjolla mitään valmista rannenauhaa). Ilmeisesti taitellessani takkia liivin sisään onnistuin pudottamaan Garminin huomaamatta sitä. Jonkin matkaa rinteen suuntaisesti juostuani yritin katsoa, mihin reitti seuraavaksi suuntaa. Ei ollutkaan Garmin ranteessa, joten ei auttanut kuin hölkätä takaisin etsimään. Kymmenkunta juoksijaa ehti ohittaa minut, mikä hiukan harmitti. 

Reitin loppuosa on varsin juostavaa, hiukan kumpuilevaa polkua ja se eteni suhteellisen hyvin. Reitillä oli lyhyemmän matkan eli Tromsdalsstindenin juoksijoita, muttei hidasteeksi asti. Ylämäissä jäin osalle oman sarjan juoksijoita. Alamäissä pystyin kuromaan eron taas kiinni. Karkit edelleen upposivat, eikä energiataso päässyt putoamaan liian alas. Sykkeetkin olivat vielä eloisat suhteessa Hornindal Rundtin lopun hyytymiseen. 

Maaliin oli vielä sama pitkä silta takaisin Tromssan saarelle ja pätkä katuja rannan suuntaisesti. Kurkkasin sillalla Garminista kokonaisaikaa. Tavoite 10h oli jo reilusti ylittynyt, joten ei ollut tarvetta millekäään loppukirille. Maalissa Ilkka oli vastassa. Hän oli jäänyt yhteen cut-offiin ja siksi oli ennen minua Tromssassa. Kävimme kämpillä suihkussa ja syömässä. Kristo tuli lopun hyvin emmekä ihan ehtineet nähdä hänen maaliintuloaansa.

Analyysi

Aika oli 10:16:16. Sijoitus oli 46. ja voittajalle hävisin 2h 41min. Onnistuin vauhdinjaon, energian ja varusteiden osalta hyvin, mutta 10 tunnin tavoiteaika jäi yli vartin päähän. Garmin Edgen haun takia menetin arviolta 9 minuuttia. Vaikka olisin ollut huolellisempi, olisin jäänyt tuosta tavoitteesta. Jälkikäteen arvioiden sauvoista olisi varmasti ollut jonkin verran hyötyä nousuissa. 

Keskivauhti oli 10:53 min/km käytännössä sama kuin Hornindalilla. Vauhtiskaala tällä reitillä oli isompi eli nopein kilsa kisan alkupuolella taittui loivaan alamäkeen 4:07. Hitain eli Hamperokkenin huiputuksen sisältänyt kilometri vei yli 30 minuuttia. Myös Tromsdalsstidenin nousussa tuli kaksi lähes yhtä hidasta kilometriä. Väliajoista katsoen olin suhteessa muihin kisaajiin hitaampi ylämäkipätkillä kuin alamäissä. Helpot alamäet kulkivat paremmin kuin jyrkät kivikot, mikä ei yllätä. Ei tuollaisia paikkoja ole oikein Suomessa. Tosin en tiedä, mikä oli ex-maajoukkuesuunnistaja Tuomas Tervon suorituksen salaisuus. Hän oli miesten neljäs, kokonaiskisan viides ja juoksi reitin ajassa 8h 8min, mikä on varmasti kirkkaasti paras aika suomalaisten osalta.

Maisemat olivat täälläkin upeat. Sain sellaisen kokemuksen, mitä lähdin kisasta hakemaan. Erityisesti Hamperokkenin harjannepätkä oli sykähdyttävä. Täytynee joskus palata sinne ilman kisanumeroa ja paremmalla ajalla maisemia ihaillen. Jos Hornindal Rundtilla oli tiukkoja nousuja ja laskuja, olivat ne Hamperokkenilla vielä astetta tiukempia. Kumpi sitten on rankempi, pidempi Hornindal vai lyhyempi Hamperokken? Hornindalilta puuttuvat nuo kiipeilyä vaativat pätkät, mutta suorituksena se tuntui paljon raskaammalta, koska pitkän päivän aikana energiataso pääsi putoamaan. Toisaalta Hamperokkenilla kivikko tuo lisähaastetta. Se vaati veronsa ja jalka otti kisassa osumaa. 

Kiveen kumauttamani polvi turposi kisaa seuraavana päivänä melkoiseksi palloksi. Kahta päivää myöhemmin turvotus on melkein kadonnut ja jalan saa taas koukkuun. Kisan jälkeen maanantai-iltana nousi kuume ja iski päänsärky. Nukuin huonosti ja Polarin mukaan yön keskisyke oli 76, kun normaalisti se on 42-45 välissä. Tiistaina aamulla korvakuumemittari näytti 38,9 astetta ja ajatustoiminta oli hiukan tiltissä. Päivän aikana olotila onneksi alkoi parantuntua ja sain kirjoitetua tämän kisaraportin loppuun. Vatsa on edelleen täysin kuralla. Kenties kisan jälkeen elimistö ei ollut tarpeeksi vahva torjumaan jotain bakteeria tai virusta.