Trans Gran Canaria Classic 128km 2020

Intro:

Viime talvena vietin koko perheen lomareissuna hyvän 3 viikon pk-treenisetin Teneriffalla ja La Gomeralla pyöräillen ja trekaten (77h). Uusintaan ei nyt ollut mahdollisuutta, mutta sovitin kalenteriin intensiivisemmän oman kuuden päivän leirin. Napakka setti, vaikkei tietenkään samaan volyymiin lyhyessä ajassa yllä:

• ti saapuminen Maspalomas ja kävely kämpille kamojen kanssa

• ke 4km hölkkä pyörävuokraamoon + 144km/3200m pyörä

• to 112km/2200m pyörä (+ 10km pyörän palautus ja 4km kävely kämpille)

• pe ap 4km verryttely, ip lepoa ennen starttia klo 23 (la 01 Suomen aikaa)

• la yö ja päivä TGC:tä (128km/6000m) ja maaliin ennen pimeän koittoa

• su raahautuminen jollain tyylillä lentokentälle kamojen kanssa.

TGC oli ensimmäinen ns. vuoriultrani, joten päätavoite oli kruunata sillä treeniviikko ja samalla hakea tuntumaa pitkästä polkukisasta, jossa on reippaita nousuja ja laskuja. Tavoite oli vetää viikossa ns. överit eli mennä reilusti kuormittavalle puolelle pk-tehoilla.

Rapsakoiden nousumetrien kanssa pitkät pyörälenkit olivat sen verran reilut siivut treeniä (ke 7h + to 5h), että pe ap:n pienellä verryttelylenkillä nämä kilsat huomaa jaloissa ja samaa mieltä oli Polar Flow (kuva alla). Iltapäivästä huilailin n 1,5h, mutta syvään uneen en päässyt.

Reitti:

TGC:ssä juostaan Las Palmasista Gran Canarian poikki usean eri kylän ja mäen kautta Artenaraan (63km puoliväli), siitä saaren maamerkille Roque Nublolle, josta sitten lyhyt matka keskelle saarta drop-bag-huoltopaikalle (Garañon 85km). Tästä kivutaan saaren korkeimman kohdan vieritse ja lasketellaan vauhdikkaasti alamäkeä maaliin (tai ainakin niin saattaa ennen kisaa ajatella). Kisan tarkka reitti ja maalipaikka on vuosien varrella vaihdellut, mutta käsittääkseni reitti on pääpiirteittäin ollut sama usean vuoden ajan (125-128km). Saaren eri maanteitä olen aiemmin jynssännyt pyörällä parilla reissulla (2012, 2015) ja muutaman lyhyen trekkauksen olin saarella tehnyt, mutta yli 95 %:ia reitistä oli tuntematonta.

Tavoite:

Kisa palveli treenitarkoitusta sekä kokemuksen hankkimista. Parhaat suomalaisten ajat ovat Jussi Nokelaisen 15:14 ja Toni Don Validon 17:17 vuodelta 2018. Maailman huiput juoksevat Classic-reitin alle 13h. Arvelin, että voisin selvittää reitin noin 20 tunnissa treeniviikon päätteeksi. Etukäteen tiesin, että jo valmiiksi väsytetyt reidet joutuvat koville laskuissa ja siksi oma aikahaitari oli 20-25h. Etappikohtaista aikataulu-plania en tehnyt, koska mäkisen maaston nopeuksien arviointi on vaikeaa.

Ennen kisaa:

To illan elite-kilpailijoiden esittely ja kisainfo oli melko turha vierailu - ellei sellaiseksi laske espanjan kielen harjoittelua. Saldona oli tärähtänyt selfie Pau Capellin kanssa (alla) sekä omatoimista hierontaa pohkeille istuessani auditorion portailla.

Otin pe iltana majapaikan nurkilta taksin yhden skottilaisen kanssa - hänen matkalaukkunsa oli kadonnut ja oli kerännyt perjantain aikana uusista varusteista (!) uuden setin kisaan. Olivat vielä myyntipakkauksissa kassissa. Toivotin kovasti onnea - aika reipasta lähteä testaamaan kenkiä ja muita uusia varusteita suoraan 128km matkalle.

Olin kisakeskuksessa hyvissä ajoin paikalla, mutta olin jotenkin missannut ohjeen huoltokassin osalta, että ne piti toimittaa numerolappujen haun yhteydessä (hain omani jo ke iltana). Huoltokassien kyyti Garañoniin oli jo lähtenyt. Ystävällinen vapaaehtoinen sanoi, että yrittää antaa kassin aamulla lähtevien maraton-matkalaisten bussikyytiin. No, en ollut ainoa, jolle kävi tämä vahinko.

Starttipaikalle Las Palmasin hiekkarannalle oli järjestäjän bussikuljetus. Matka kesti vajaan tunnin. Luin matkalla Mikael Heermanin ja Toni Don Validon kisatarinat uudelleen. Olimme rannalla n 20.40. Olisin voinut statata saman tien.

Suuntasin tappamaan aikaa kahvilaan, mutta sekin sulkeutui klo 22. Rannalla näin suomalaisista Antin, joka oli starttaamassa kisaan jo kolmannen kerran - Antti varoitti, että paukusta alkaa hirveä rynnistys. Kuoro lauloi taustalla ja show-hehkutus pyöri kovalla. Luovuin tuulitakista viime minuuteilla ja kävin heittämässä varustepussin järjestäjille kuljetettavaksi maaliin. Ryhmityimme lähtökarsinaan ja kuuntelimme muutamia puheita ennen lähtölaskentaa ja lähtöä säestänyttä ilotulitusta.

Kisan kulku:

Laitoin karsinassa Polarista follow trackin päälle. Järjestäjän GPS-reitti ilmeisesti alkoi n 100m taaempaa ja Polar olisi halunnut ohjata minut alkupisteeseen, mutten päässyt enää liikkumaan. Olisi pitänyt älytä nopeasti valita 'aloita kesken reitin / start from middle point', mutta lähtölaskenta alkoi jo pyöriä espanjaksi. Polarista ei ollut siten apua reitin seuraamisessa tällä kertaa.

Alkurynnistys oli reipas. Fillaroinnit alla takasivat, että starttasin maltilla. Satoja kisaajia meni ohi ensimmäisellä kilometrillä hiekkarannalla. Ekassa suht loivassa nousussa avautui näkymä taakse - Las Palmasin valot sekä hieno, jo pitkäksi venynyt valonauha kisaajia. Edessä meni lähes yhtä pitkä letka punaisia valoja. Kävelin suosiolla suurimman osan noususta. Osa kisaajista puuskutti jo aika kovaa.

Reitti jatkui aina jonkinlainen polunpätkä kerrallaan ja välillä mentiin asutuksien läpi seuraavalle polulle. Nähtävää reitin alkuosalla ei juuri ollut - kuivia joenpohjia, välillä vähän tietä, sitten taas pusikkoa ja takapihoja. Kannustajia oli yöstä huolimatta katsomassa menoa - erityisesti jäi mieleen jossain jyrkässä mäessä mies valtavan rummun kanssa antamassa tahtia.

Ensimmäiseen huoltoon saavuttaessa suurin osa pysähtyi kuin seinään. Osa valitsemaan sopivaa tankattavaa tarjoiluista ja osa juttelemaan kannustajien kanssa. Kukaan ei näyttänyt kaivaneen juomapulloa esiin, saati avaanneen sen korkkia valmiiksi juostessa. Täytin pikavauhdilla yhden tyhjäksi juodun lötkön. Jatkoin heti matkaa ohittaen kymmenkunta juoksijaa.

Tästä retki jatkui suht samanlaisena nousuvoittoisesti kohti seuraavaa huoltoa. Reitti oli varsin hyvin merkattu, mutta paikoin sokkeloisten kylien ja erilaisten takapihojen läpi mentäessä oli apua, jos sai peesata muita. Hereillä kannatti silti olla. Viiden juoksijan ryhmän huikkasin edeltä takaisin oikealle reitille nähtyäni omalla lampullani seuraavan heijastimen tieltä erkanevalla polulla.

Vastaan tuli pari pidempää nousua, joihin otin sauvat avuksi. Vauhdikkaita alamäkiäkin oli - vasta esisoittoa tulevasta. Terorin kylän huollossa (28km) täytin nopeasti kaksi lötköä ja ohitin lisää juoksijoita.

Jalat tuntuivat yllättävän hyviltä - ihan kuin ma-to ei olisi ollut jo sitä 16h treeniä alla. Rullailin vauhdilla alamäkiä pistäen Lupinesta reilusti lisää valotehoja nähdäkseni polkua kauemmaksi. Todella moni oli liikkeellä jollain tuhnuisella minimivaatimuksen pikkulampulla (200 lm).

Ylämäissä huomasin, että sauvakävelyn tekniikka ei ollut monilla hallussa - ei ole hiihtokansoja kaikki kuten Antti oli lähdössä todennut. Tikkasin eteenpäin ohitellen hitaampia. Vaikka sauvakävelin, sykkeet nousivat jatkuvasti keltaiselle. Ajattelin, että Pau Capell (kisan ennakkosuosikki, voitti 4. kerran jaetulla kärkisijalla tänä vuonna) on loikkinut ylös tätäkin mäkeä, joten pitää sitä itse ainakin harppoa.

Kolmannessa huollossa (Moya Fontanales, 40km, korkeus 995m) täytin taas kaksi lötköä urheilujuomalla ja otin pari banaaninpalaa. Pitkä nousuvoittoinen pätkä jatkui jonnekin pilvien sisään. Asutusten valoja näkyi ja satunnaisia kannnustajia yössä.

Lämpötila laski selvästi, joten pidin tehoja yllä - ylämäissä vauhti reipasta sauvakävelyä ja muutoin juoksua. Sykkeet huitelivat keltaisella eli edelleen turhan korkealla, mutta meno tuntui varsin kevyeltä ja vielä kaikin puolin hyvältä. Pohdin himmaamista, koska olen aiemminkin maltilla otetun alun jälkeen lähtenyt kiristämään vauhtia liian aikaisin (esim. Karhunkierros 2018, Vaarat 2019). Mietin, nostaako sauvojen käyttö sykettä hiukan korkeammalle, kun on enemmän lihaksia töissä.

Harjanteen päällä 1300 metrissä tuuli oli varsin kova. Kaivoin irtohihat vauhdissa liivin taskusta ja kiskoin buffin pään suojaksi. Kisaajien valoja näkyi muutama edessä ja muutama takana. Pudottelin vauhdilla alaspäin helppoa polkua.

Tein tämän laskun alkupuolella yli 3min pummin, kun saavuttiin tielle 221, jota ensin pätkä seurattiin ja sitten tiukan U-mutkan jälkeen pienemmällä tiellä kesken alamäen reitti erkani hiukan yllättäen tieltä polulle (tässäkään kohdassa ei ollut sulkunauhaa tien poikki). Jarruttelin mäessä ensin, katsoin sivulle ja taakse, mutta jatkoin vielä pätkän alaspäin, kun edessä valokeilassa jotain heijasteli. Sitten näin oikealla alarinteessä liikkuvia valopisteitä. Juoksin mäen takaisin ylös (yksi turha sykepiikki). Takana tullut parivaljakko sai minut kiinni. Toistin itselleni, että koko kisan kannalta 3 minuutilla ei mitään merkitystä.

Pudoteltiin yhtä menoa alaspäin. Sitten tuli sopivan loiva tiepätkä (kuvan vasen alakulma) ja rullasin omia menojani. Kilsavauhti näytti 4:15 min/km eli aika haipakkaa ultralle. Saavutin taas yhdet edellä menneet valot.

Reitti erkani tieltä pudoten suoraan johonkin rotkoon. Ohitin heti espanjalaiset, joilla oli pienet lamput. Lasku jyrkkeni edelleen varsin tekniseksi pätkäksi. Vastarinteessä näin pari valoa kipuamassa. Kivikkoinen ja hiekkainen polku jatkui ja jatkui jyrkkää Barrancon del Saon rinnettä siksakaten alas n 550m korkeudelle, josta saman tien noustiin lähes yhtä jyrkästi ylös. Tässä vaativassa laskussa etureisissä alkoi tuntua väsymystä, mutta sauvoilla avustettuna nousu vastamäkeen tuntui edelleen ihan hyvältä.

Los Perezin huolto (51km, korkeus 833m) oli ulkoteltassa, jota tuuli riepotteli. Järjestäjien ohella joku kisaaja värjötteli tuolilla avaruushuovassaan. Nopeasti täytin lötköt, pari banaanin ja suklaan palaa poskeen ja puskemaan ylös kohti Tamadaban mäntymetsiä.

Validon kisatarinasta muistin Tamadaban neulaspolut. Minustakin niitä oli mukava rullata sen jälkeen, kun ensin oli pitkä pätkä kivuttu ylös eli barrancon pohjalta 550m etristä reiluun 1400 metriin. Ei Tamadaba tasainen ollut, mutta oli pääosin hyvin juostavaa eli kumpuilevaa polkua ja välillä sauvottavia pikkumäkiä. Aamun sarastus pilvien yläpuolella oli upea. Sulloin otsavalon vyölle. Etenin parin muun kisaajan kanssa suht samaa vauhtia ennen laskettelua Artenaraan.

Artenaraan (63km, korkeus 1195m) saapuessa aikaa oli kulunut vasta 8h 19min ja karkea arvioni oli 9h. Merkkasin kisan numerolapun alareunan reittiprofiiliin vain kaksi väliaika-arviota.

Otin huollossa järjestäjien marmeladeja kourallisen, sillä omat alkoivat olla jo vähissä. Energiaa oli selvästi kulunut. Edellisestä huollosta nousumetrejä oli tullut päälle tonni lisää ja yhteensä niitä oli jo luokkaa 4000m (eli 2/3:aa).

Sijoituksesta (56.) ei silloin ollut mitään tietoa, mutta pohdin, että hyvästä vauhdistani huolimatta edelläni oli vähintään 50 kisaajaa. Yritin käydä hetken keskustelua espanjaksi huollon kanssa - ei ihan onnistunut, kyselivät vain, olenko kunnossa, kun oli verta sormilla ja jossain kaulalla. Olin juossut päin jotain sahattua puun oksaa jossain alkumatkan pusikkopätkällä. Moisesta viis, todo bien vakuuttelin ja eteenpäin.

Ei kuitenkaan niin hyvin ollut kuin olisi pitänyt olla. Sellainen hiukan euforinen olotila oli laskenut ja realismi alkoi hissukseen palata. Alkoi jännittämään, miten tästä selviää vielä yhtä pitkän matkan maaliin. Tunsin, että olin kulkenut liian vauhdikkaasti ja että loppu tulee olemaan paljon vaikeampi - en tosin lähellekään arvannut, miten vaikea loppu vielä olisi.

Huollon jälkeen Artenaran kylässä sain Advanced-matkan (65km) starttia odottavilta osallistujilta kannustusta, myös muutamilta suomalaisilta, jotka minut tunnistivat. Edessä oli hyvin pitkä nousu sauvoen rinnettä itää kohti. Maisemat olivat varsin upeat. Aurinko kohosi. Sain yhden selän hissukseen kiinni pitkässä nousussa. Pitkin harjannetta mentiin tämän espanjalaisen kanssa vuorovedoin.

Cruz de Tedejan jälkeen alkoi jyrkempi lasku Tejedaan. Etureidet ilmoittivat, että verttiä (tarkoittaen vertikaalisia laskumetrejä) olisi jo riittävästi. Hidastin selvästi menoa, jotta etureisien ei tarvitsisi jarruttella niin paljoa. Eroa tuli hetkessä minuutteja espanjalaiseen. Annoin eron kasvaa. Joku toinen kisaaja sai kiinni juuri Tejedan (75km) huoltoon tultaessa. Sijoitukseni näyttää seurannassa silti parantuneen (49.). Arvelen, että tämä on keskeytysten takia eli jo Artenarassa tai ennen Tejedaa olisi pudonnut 5-6 kisaajaa edeltä pois.

Tejedassa nappasin kokeeksi pari kinkun väristä kuutiota - kaiketi ne olivat kinkkua. Söin useita banaaneja, join puoli litraa urheilujuomaa ja täytin lötköt seuraavaa nousua varten. Edessä olisi pitkä matka vielä ja jaloista alkoi selvästi veto loppua.

Pitkä nousu yhdelle saaren maamerkeista eli Roque Nublolle alkoi. Pari kilpailijaa paineli takaa ohi ja yhden varsin uuvahtaneen kisaajan ohitin. Nousun loppupätkän olin kerran trekannut. Muutaman tutun kohdan muistin. Aurinko porotti, vierailut metsän varjossa vähän viilensivät. Yleinen energiataso laski hälyyttävästi, vaikka olin pudottanut vauhtia. Sykkeet eivät kivunneet enää keltaisen puolelle, vaikka yritin sauvoa käsillä mahdollisimmman vahvasti. Arvelen, että aiempi treenikuorma vaikutti siihen, että uuvahdus oli voimakas.

Askel ei ollut lennokas tasaisellakaan. Roque Nublon kivimuodostelman juurella rinnettä kiertäessä ihailin hiukan maisemia ja menin heti nurin ja rähmälleni kivikkoon. Pätkä kävelyä ja sitten varovaista hölkkäilyä eteenpäin. Onneksi vain naarmuja ja mustelmia jalkoihin.

Pakollinen kipuaminen maamerkille väliaikapisteeseen ja takaisin. Odotin kovasti jo Garañonin huoltoa. Muutamat kilsat sinne etenivät kovin hitaasti. Käytin sauvoja jo ihan loivissakin ylämäissä enkä taitellut niitä loppukisan aikana enää ollenkaan pois. Ensimmäisen kerran pohdin, tuleeko nyt tästä retkestä kutsu polkujuoksun DNF-klubiin (did not finish).

Huollossa (n 85km, korkeus 1678m) selvisi, että myöhässä antamani drop-bag ei ollut löytänyt sinne perille. Tämä ei ollut iso takaisku, koska olin henkisesti tähän jo varautunut. Aurinkohattua tai -laseja ei nyt olisi eikä omia energioita. Varaetureidet olisin kyllä kernaasti kassistani ottanut, jos sellaiset olisi ollut tarjolla.

Otin lautasellisen pastaa ja hiukan tonnikalakastiketta sekä join puoli litraa Pepsiä. Yleensä huollan nopeasti, mutta nyt istuin alas tuumaamaan, olisiko paras vaihtoehto keskeyttää. Matkaa oli jäljellä n 43km eli vielä maraton. Huolto vei noin 12-13 minuuttia. Advanced-sarjan kärkeä meni ohi pysähtymättä huollossa.

Tauko hiukan piristi. Lähdin sauvomaan eteenpäin taskussa kourallinen karkkeja huoltopaikalta ja kaikki kolme lötköä täytettynä. Ensin noustiin reitin korkeimmalle kohdalle ja sitten alkoi pitkä laskuvoittoinen osio maaliin - maalia jo odotin, mutta alamäkiä en lainkaan.

Loppuosa oli melko samanlainen via dolorosa ja selvä toisinto parista aiemmasta ultrasta (eka satamailinen Karhunkierroksella 2018, 24h hallikisa, Vaarojen perusmatka). Soimasin itseäni, enkö vieläkään ole oppinut vetämään liian hitaalta tuntuvalla vauhdilla vähintään aina puoliväliin asti pitkää kisaa.

Reitti laskeutui todella hienoa, satoja vuosia vanhaa mukulakivipolkua jyrkästi ylängöltä alas ylittäen Cruz Grandella nykyisen autotien (GC-60), jota olin ke ja to tykittellyt pyörällä alas pitkät pätkät 40-60 km/h. Bussikin veisi siitä helposti ja halvalla Maspalomasiin. Polar näytti kilometrivauhdiksi alamäkeen n 15min/km eli 4km/h. Advanced-juoksijoita meni ohi 4min/km vauhdilla loikkien.

Edessä oli vähintään 6,5 tuntia raahustamista. Päätin sinnitellä, vaikka matkanteko oli melko tuskaista. Kiskoin irtohihat suojaamaan käsiä auringolta ja buffin mummotyylisesti suojaamaan poskia ja hiukan otsaa. Annoin mielen vaipua eräänlaiseen virransäästö-flow-tilaan, en mieti mitään turhaa, vain etenemistä yksi askel kerrallaan.

Jarrutin sauvoilla mahdollisimman paljon. Advanced-juoksijoita meni vähän väliä ohitseni yksittäin tai 2-3 juoksijan ryppäinä. Ohi paineli myös oman sarjan juoksijoita venga venga-kannustuksia huudellen (tule tule, vap. kään. hyppää peesiin). Hiukan hävetti, olinhan heitä ohittanut tunteja sitten jossain kisan alkupuolella.

Siivu Garañonista Hierba Huerton harjanteen telttahuoltoon oli kisan pisin (n 18 km). Tuoreilla jaloilla tätä alamäkipätkää olisi voinut painella n 5min/km, mutta nyt etenin kuin etana 10-15min/km. Juoksin vain muutamia helppoja pätkiä, niillä vauhti näytti n 6:30 min/km. Muitakin väsähtäneitä kisaajia eteni kanssani rauhallista tahtia. Osalla varmasti oli nesteet tai energiat loppu ja huollon jälkeen heidän matkantekonsa piristyi. Join huollossa paljon, kastelin buffin vedellä ja täytin taas kolme lötköä. Pohdin, onko edes hitaalla vauhdilla alle 20h aikaan enää mitään asiaa.

Alamäki jyrkkeni, mikä oikeastaan vain hidasti vauhtiani. Tasanne kerrallaan pääsin juoksemaan ja päästiin lähemmän merta. Välissä noustiin metsäautotietä taas ylöspäin, mikä oli ihan ok. Ennen Ayagauresia tuli ensin yksi tekninen, jyrkkä laskua. Toisen kohdalla jo manailin, miksi päätinkään jatkaa kisaa. Katsoin kellosta, että tähän lyhyeen pätkään meni vartti. Hitaasta askelluksestani huolimatta ohitin pari maraton-matkalaista. Pääosin kuitenkin astuin sivuun, kun takaa tuli nopeampia ohi. Ayagauresissa suomalaisista varmaankin Tapani oli penkillä istumassa, kertoi jonkun kaatuneen ja sitten cut off -aikarajan takia jääneen pois. En pystynyt keskittymään, valittelin vain etureisiäni ja menin juomaan ja napsimaan karkkeja. Poistin vielä kiven kengästä, joka oli alkanut painamaan kantapäätä.

Tasapohjainen nousu kylästä ylös hiekkatietä pitkin oli tylsä, mutta helpohko tikata sauvoilla. En yhtään odottanut alamäkeä harjanteen toiselle puolelle. Aurinko porotti edelleen kuumasti. Muutama ylämäessä ohittamani kisaaja meni alamäessä vaivatta ohi. Lopulta pääsin alas kuivalle joen pohjalle. Se oli kivikkoinen, mutta pystyin juuri juoksuksi kutsuttavissa olevalla etenemismuodolla liikkumaan noin puolet ajasta.

Sain mukaani pari muuta kisaajaa, joiden vauhti oli myös vaatimaton. Kenellkään ei ollut puhehaluja. Maspalomasin asutuksen reunalle ja tasaiselle hiekkatielle päästyämme hipsuttelin tasaista 6:30 min/km vauhtia. GC-1:n moottoritien alituksen jälkeen matka jatkui betonivalettua kuivaa joenpohjaa kohti merta ja majakkaa. Pakollinen kipuaminen portaita ylös viimeiselle väliaika- ja huoltopisteelle ja siitä takaisin. Hölkyttelin viimeiset 3 kilometriä maaliin kävelemättä n 6min/km. Takaa tuli pari classic-juoksijaa ohi, mutta sijoituksesta en välittänyt. Juuri ennen maalia tuli suomalaisista maraton-matkan juoksijoista Kristo vastaan ja juoksimme yhdessä maaliin asti.

Analyysi:

Kun alkuasetelma oli, että joululomalla polvi oli oireillut (kolmessa päivässä 100km juoksua lumisella alustalla) ja edellinen pitkis juosten oli loppiaisrogaine, oli sinänsä positiivinen yllätys, että polvi ei aiheuttanut mitään hidastetta tähän kisaan. Juoksukilsat olivat laskevalla trendillä joulukuu 334km/3400m, tammikuu 320km/3500m ja helmikuu 200km/1800m (ilman mattometrejä). Vältin tarkoituksella yli 10km lenkkejä, koska sain pari kertaa polven ärtymään uudelleen ja viimeisen kerran 2vk ennen kisaa. Spinningistä tuli pääosa alkuvuoden treenitunneista ja loparogan jälkeen ne ainoat vähän pidemmät 2-4h treenit, joiden päälle pyrin juoksemaan 10-20min.

Mäet tekivät tehtävänsä kuten ennakoin. Verttiä tuli todella vähän tätä kisaa ajatellen ja jäi tekemättä sellainen kunnollinen valmisteleva harjoitus jättärillä tai muussa mäessä. Jos kisassa tulee tuplaten verttia päivässä verrattuna koko treenikuukauden saldoon, ei ole ihme, jos jalat pettivät. Pelkkä bodypump-kestovoima ei riitä. Tein juoksumatolla muutamia 30-45min mäkitreenejä vaihdellen kulmaa 5-12,5 % välillä. Ne metrit puuttuvat helmikuulta. En tiedä, oliko näistä lyhyistä vedoista paljoa hyötyä. Ehkä vähän. Sykkeet vain nousevat nopeasti vk-tasolle, joten en pitkään yrittänyt ylämäkijuoksua vetää - pisin veto oli luokkaa 500m nousumetriä. Alamäki 2,5 % matolla ei tuntunut oikein miltään, joten en edes yrittänyt simuloida alamäkijuoksua matolla. Sitä eniten olisi tarvittu.

Rohkeimmat odottivat minulta alle 18h aikaa, vaikka yritin toppuutella, että ajan alle fillarilla reilun treenikuorman ja että mäkinen maasto ei ole vahvuuteni. Juostuani reitin en pidä tuota 18h ajan alitusta mitenkään mahdottomana, koska reitillä on monia hyvin juostavia pätkiä (enemmän kuin Vaaroilla), mutta jalkojen pitäisi kestää paljon paremmin alamäkirynkytystä kovalla vauhdilla.

Vauhdinjako kisassa ei myöskään ollut oikeaoppinen. Sykekäyrä lasketteli taas alaspäin; keskisyke 128 on aika normaalia tasoa, vähän matalampi kuin Vaarojen maratonilla, jossa sykekäyrän alamäki oli hiukan loivempi. Lihasten energiavarastot olivat tähän kisaan startatessa valmiiksi vähäiset - olin ajanut pk-sykkeillä pitkät reenit ja muutamia jyrkkiä ylämäkiä (esim. Sorian laakosta ylös ja käynti Pico de Nievesillä) vk-sykkeillä. Tästä kisasta sai ainakin selvän käsityksen, ettei näillä jaloilla monipäiväiseen vuoriultraan kannata rynnätä, jos yrittää sauvakävelyä kovempaa vetoa tavoitella.

Varusteet pelasivat hyvin. Ei merkittäviä rakkoja tai hiertymiä. Polvet ottivat osumaa yhden kaatumisen verran, mutta melko vähän siis. Turvotusta oli kyllä jaloissa seuraavana aamuna. Käsimatkatavaroilla liikkuen ei kauheasti extraa mahtunut mukaan. VJ MAXxin kengät vapautin reissulla käytöstä tehdäkseni tuliaisille hiukan tilaa. Olihan niillä vedetty jo ennen tätä kisaa Nuuksio Classic 70km, Vaarojen Maraton 130km, Synkkä syysunelma 100km+ ja loppiaisrogaine n 48km sekä jotain luokkaa satakunta kilsaa treeniä. Pohjien vaimennus ei varmasti ollut enää ihan uusien tasolla ja nappulat alkoivat olla hiukan kuluneet.

Leirin tuloksena syntyi mahdollisesti kovin yhden viikon harjoituskuorma (training load) Polarin strain-laskentalogiikalla. Övereitä hain ja överit sain. Nyt on edessä kevyt ja palautteleva viikko - eipä näillä jaloilla kyllä kyykätä tai juosta toviin. Sherwood Trail Keravalla on seuraava lyhyehkö polkukisa toimien vauhtitasotestinä. Toukokuun lopulla on suunnitelmassa sitten seuraava pitkä ultra eli NUTS Karhunkierros. Lunta vai ei, sitä jännittää moni muukin (edit: kisa siirtyi vuoteen 2021).