Vaarojen Maraton 130km 2020

Ennakkovalmistelut ja reitti:

Ennen kisaa oli jännitystä ilmassa jo sen osalta, saadaanko polkujuoksukisojen kotimainen klassikko ylipäätään järjestettyä. Lieksaan osui vielä koronatartuntojen rypäs sahalla reilua viikkoa ennen kisaa, minkä takia Lieksassa asetettiin erilaisia rajoituksia kokoontumisille viikon ajaksi. Kisa onneksi pystyttiin järjestämään ja pääsin toista kertaa ottamaan mittaa Kolin vaaroista. Viime vuonna satoi lunta juuri kisan alla, mutta tälle vuodelle osui huippukeli, joka oli omiaan ennätystehtailuun. Yö olisi kuitenkin pimeä ja mäet yhtä isoja, joten asian mukaisella vakavuudella oli taas valmistauduttava.

Pe aamuna startattiin autolla kavereiden kanssa Espoosta. Matkalla hoidin useamman etäpalaverin läppärillä, ja Kajaanissa syötiin kahvilalounas. Kisanumeron ja GPS:n noukin heti klo 15 ennen ajoa tuttavan mökille Loma-Kolilla. Tankkasin hiilareita puurona ja pastana sekä hoidin vielä yhden puhelun. Sitten olikin jo aika pukea kisakamat päälle, sillä startti oli tänä vuonna 2h aiemmin eli klo 18.

Tavoite:

Ennakkospekulaatiossa Tomi Mikkola sai toimia voittajasuosikkina. Kärkijuoksijoista Antti Itkonen joutui perumaan osallistumisensa hiukan kisan alla. Palkintopallisuosikkeihin laskettiin myös kokenut Ville Maksimainen. Heinäkuun kisassa Ylläksellä Tomi pääsi kovalla vauhdillaan hiukan yllättämään, mutta nyt tiesin, että Tomin vauhtiin ei todennäköisesti ole asiaa. Päätavoitteeni oli saada tasaisemmat kierrosajat, parantaa omaa aikaani suhteessa ensivierailuun Vaaroilla 2019 sekä samalla tavoitella kisan hopeasijaa.

Kisan kulku:

Jos jotain kokemusta olen pitkistä kisoista saanut, pitkä kisa pitäisi aina aloittaa maltilla. Tomi Mikkola otti startista odotetusti keulapaikan. Kukaan ei kuitenkaan keulinut eikä nyt nähty 4min/km alkuvauhteja tai viime vuoden reittisekoilua Ikolanaholla. Hain sopivaa omaa juoksurytmiä. Ylämäissä porukka tuntui pyrkivän ohi. Mäkrän laella Mikkolan ohella Tuomas Viskari oli edellä. Sykkeet heiluivat keltaisella (140 +/-5), vaikka kävelin muutkin isommat mäet ylös. Alkuvauhti oli taas ultralle turhan kovaa, vaikka juoksu tuntui hyvin helpolta.

Edellä mennyt Viskari saatiin jossain vaiheessa kiinni. Takana tullutta porukkaa asettui letkaksi taakseni. Hämärä alkoi kietoa syleilyyn. Kuusikkoisilla pätkillä pienessä letkassamme valokeilojen määrä kasvoi ja minäkin lopulta laitoin otsavalon päälle. Tomin valo vilahti kerran edellämme jossain jyrkässä nousussa, olikohan Jauholanvaaralla. Pitkässä Vesivaaran nousussa Viskari ohitti minut taas juoksemalla ja kiskaisi selvän eron vetämääni letkaan. Samban paita katosi pimeyteen, mutta arvelin Viskarin selän tulevan kuitenkin ennemmin tai myöhemmin uudelleen vastaan enkä lähtenyt perään.

Viskari löytyi heti Herajoen ylityksen jälkeisestä huollosta. Täytin nopeasti yhden tyhjän lötkön vedellä. Etenimme Jukka Marjolan kanssa yhdessä Eteläpään lenkille, jolla on monta raskasta nousua ja jyrkkää laskua. Ylämäet kipusin pienellä valoteholla kävellen. Vaikka kuutamo valaisi kulkua, oli pimeää ja alamäkiin laitoin ns. pitkät päälle. Monin paikoin oli liukkaita haavanlehtiä mattona polulla ja sai olla tarkkana, mihin astuu, vaikkei tänä vuonna ollutkaan lunta maassa. Suopellon laavun lähellä alkoi kuulua haukuntaa muutoin hiljaisessa yössä. Äänen suunnassa valokeilassani kiilui kaksi vihreää silmäparia. Miehen ääni vakuutteli, ettei hänen koiriaan tarvitse pelätä. Matka jatkui mäennyppylä kerrallaan ylös ja alas. Takanamme vilahti valokeilat pari kertaa edellisellä nyppylällä eli perässämme eteni joku toinen pari. Moisseenvaaralla oli kaksi kannustajaa ja muutamia ulkotulia.

Lupinen valo välähti aivan kuin olisi antanut varoituksen tyhjenevästä akusta. Olin unohtanut kovimman valotehon päälle pidemmäksi aikaa. Mietin, onko akku talven aikana menettänyt näin paljon kapasiteetistaan. Käänsin valon pienelle valoteholle. Lyhyellä tiepätkällä hiukan ennen Eteläpään laavua potkaisin alamäessä oikean jalan isovarpaan johonkin isoon irtokiveen, jota en nähnyt pienellä valokeilalla. Kivi pomppi pitkälle alas tietä kolisten mennessä. Linkkasin hetken ja tunnustelin, voiko kisaa jatkaa. Jomotus onneksi asettui, mutta saatoin aistia, että isovarpaan kynnestä tuli entinen.

Eteläpään laavulla oli seurue majoittuneena ja he kannustivat meitä tulen äärellä. Tästä Kivinimeen on monta teknistä ja hidasta pätkää, vaikka korkeuserot eivät ole järin suuria. Järkeilin, että isossa akussa on pakko riittää edelleen virtaa ja ryhdyin taas käyttämään parempaa valotehoa hankalissa kohdissa. Juostessa muistelin, miten edellisvuonna vauhtini oli tässä paikassa karannut, kun olin saanut selkiä kiinni ja tein pienen irtioton siirtyessäni johtoon. Silloin tämä kostautui vauhdissa toisella kierroksella. Nyt toistelin itselleni, että juoksun pitää tuntua helpolta, enkä välittänyt peesissä tulevasta Marjolasta - toki kysyin, onko mies kunnossa, kun hän jossain kohdassa kompastui.

Kiviniemen huollossa (39 km) eroa Mikkolaan oli jo 15 min. Täytin nopeasti pullot ja Marjola jäi joitain satoja metrejä, enkä häntä tämän jälkeen nähnytkään. Yritin ottaa korkeuseroiltaan suht rankat nousut (Kolinvaara, Sammakkovaara ja Ryläys) maltilla, mutta edelleen syke puski näissä 'keltaiselle'. Ryläyksen jälkeen pitkospuilla T-risteyksessä tarkistin kerran reitin kellostani, mikä on oikea reitti, kun VM-opasnuoli oli hiukan vinksallaan siinä kohdassa.

Tankkasin vettä purosta lötköön jossain Ryläyksen jälkeen. Loppuosa ensimmäistä kierrosta sujui omalla tasaisella vauhdilla. Paha-Kolin portaat ja siitä alamäki satamaan tuntui yllättävän lyhyeltä pätkältä - viime vuonna piti loskan takia enemmän varoa askelta. Puoliväliin saavuin ajassa 8:12 (vuotta aiemmin 8:33). Tämä ei yllättänyt, koska olihan keli nyt selvästi nopeampi.

Huollossa kuulin, että eroa Mikkolaan oli n 20min tullessa ja että Tomi oli lähtenyt suunnilleen 10min sitten. Pyrin mahdollisimman nopeaan huoltoon. Vaihdoin laatikosta liiviin uudet lötköt urheilujuomaa ja geeliä sekä survoin taskuihin marmeladeja ja geelikarkkeja. Vaihdoin myös uuden pienemmän akun lamppuun. Toiselle kierrokselle lähtiessä ero Tomiin oli väliaikojen perusteella 12 minuuttia (mitä en tietenkään tarkasti tiennyt).

Pohdin toisen kierroksen alussa, että vauhdin nostamiseen ei juuri ole varaa tai tulee noutaja toisen kierroksen kuluessa. Päätin silti kuitenkin yrittää Rykiniemeen asti pitää vauhtia yllä hiukan riskillä ja katsoa, saanko kurottua eroa Tomiin pienemmäksi. Lienee paikallaan täsmentää, että vauhti tarkoittaa Vaarojen toisella kierroksella yritystä pitää edes helpoilla pätkillä hyvää juoksuvauhtia ja muuten edetä joten kuten säntillisesti. Ensimmäisen kierroksen väliajan perusteella oli suht selvää, ettei toinen kierros voi mitenkään kulkea yhtä lujaa. Katsoin kellostani, että keskisyke oli edelleen korkeammalla kuin yhdessäkään aiemmassa perusmatkan kisassa, joten oli todennäköistä, että tehotaso laskisi toisen kierroksen aikana.

Toisen lenkin alkupuoli tuntui vielä mukavan juostavalta. Rykiniemessä (84 km) ero Tomiin oli kuitenkin edelleen kymmenen minuuttia. Vaikka olisi tehnyt mieli yrittää puristaa kovempaa, oma meno tuntui jo sen verran väsyneeltä, että Tomin takaa-ajosta oli luovuttava. Siirryin varmistelemaan omaa ennätystä reitille ja toista sijaa kisassa.

Eteläpään lenkillä tuli paljon kävelyä, eikä energia imeytynyt kuten alussa. Aamu-usva laaksoissa oli upea. Puin hanskat ja buffin, kun aamuyön kosteus tuntui viileältä. Syketaso oli pudonnut 130 paikkeille. Eteläpään laavun yläpuolelta otin purosta vettä ja söin suolatabletin. En kuitenkaan saanut tankattua hiilihydraatteja suunnitellusti ja oli säästeltävä voimia.

Kiviniemessä (104 km) en kysellyt, paljonko on eroa Tomiin. Arvelin, että sitä on jo reilusti, sillä huollon kommentti oli, ettei kukaan ole lähellä takana. Otin kahteen lötköön vettä ja jatkoin kohti Ryläykseen huipentuvaa tiukkojen nousujen sarjaa. Jalkapohjiin alkoi muodostua rakkoja. Myös etureidet alkoivat selvästi väsyä, joten alamäkiä astelin jalkoja säästellen. Näissä jyrkissä laskuissa sekä lyhyissä ylämäissä hävisin ajallisesti eniten suhteessa ensimmäisen kierroksen vauhteihin. Eteneminen tuntui kuitenkin koko ajan suht mukavalta verrattuna viime vuoden hyvin voimattomaan olotilaan Kiviniemestä maaliin.

Sain viimeisellä kympillä hiukan kiristettyä vauhtia, kun laskeskelin, että voin juuri ehtiä aiemman reittiennätyksen alle. Pikamatkan eli 13km:n juoksijoista ensimmäiset sujahtivat lentovauhdilla ohi Paha-Kolilla. Alamäessä tiellä kohti satamaa pikamatkan naisten kärki eli Kaisa Mäkäräinen ohitti kevyen näköisesti ja kurvasi juosten ylös mäkeen. Kävelin itse myös toisella kierroksella loppunousun. Se vei hiukan alle 20min eli vähän vähemmän kuin ensimmäisellä kierroksella.

Maalissa tunsin oloni suht hyvävoimaiseksi. Loppuaika 17:48:35 meni vajaat 5 minuuttia Antti Itkosen vuoden 2018 reittiennätyksen alle. Pääsin Jere Pajusen haastateltavaksi Karjalaisen live-streamiin Vaarojen maratonilta. Haastattelussa sanoin, että edellisvuoden loskakeli oli haastavampi. Mukavahan nyt oli auringonpaisteessa juosta, mutta mielestäni Vaaroille sopii kyllä sade tai räntä lisämausteeksi kisaan.

Analyysi:

Ei täydellinen, mutta oli riittävän onnistunut juoksu. Ultramatkan kisat ovat pitkiä eikä ole helppo onnistua aivan täydellisesti. Ajattelin etukäteen pääseväni tasaisempiin kierrosaikoihin toisella kerralla. Tässä mielessä jäi vielä parannettavaa, sillä yli tunti lisää on mielestäni liikaa toiselle kierrokselle. Kenties hiukan parempaan loppuaikaa olisin päässyt, jos en olisi yrittänyt kiristää vauhtia toisen kierroksen alussa (startista Rykiniemeen kavensin eroa Tomiin sen 2min) tai jos takana tullut Ville Maksimainen olisi alkanut lähestyä. Taktisesti juoksu oli onnistunut. Eikä jäänyt jossitelulle sijaa, kun erot olivat selkeät.

Varusteet toimivat hyvin enkä vaihtaisi niissä mitään. Mielestäni pitkähihainen paita ja polvipitkät trikoot ovat pitkään yöhön hyvät, vaikka olikin suht lämmintä. Otsalampun välähdys jäi mysteeriksi, oliko se vain omaa kuvitelmaa. Kuulin kisan jälkeen, että Tomilla oli päävalon kanssa ongelmia ja hän oli tullut ekan kierroksen loppuun varavalolla - paremmalla valolla Tomi olisi kenties mennyt vielä kovempaa?

Sykekäyrästä tuli laskeva kuten viime vuonna. Energian imeytyminen oli yksi pullonkaula jarruttaen menoa toisella kierroksella. Jos energiaa ei saa sisään, vauhtia on pakko pudottaa. En saanut tavoittelemaani 60 g hiilihydraatia tunnissa syötyä kisan alkupuolta lukuunottamatta. Alkuvauhti oli edelleen liian kova ja oletettavasti energiakin olisi imeytynyt paremmin tasaisemmalla menolla.

Odotin NUTS Ylläs-Pallaksen perusteella Tomilta kovaa juoksua, mutta Tomin voittoaika (16:53:26) oli vielä kovempi kuin odotin. Hän kasvatti eroa toisella kierroksella Rykiniemestä maaliin n 45 minuuttia. Jos Ultra Trail Tour Finland olisi kokonaisuutena saatu pidettyä tänä vuonna ja Tomi olisi myös Karhunkierroksen läpsytellyt jollain ajalla läpi, olisi UTTF:n ykkössija mennyt kiistatta Tomille.

Taulukossa alla on kierrosajat tämän vuoden top3, minun 2019 juoksuni ja Antti Itkosen entinen reittiennätys vuodelta 2018. Vauhdinjako on lähes kaikilla perusmatkan juoksijoilla epätasainen eli +1-2h toiselle kierrokselle. Tomin juoksua voi pitää erittäin onnistuneena alle tunnin erolla kierrosajoissa.

Tulokset: https://vaarojenmaraton.fi/tapahtumainfo/tulokset

Graafissa alla on miesten Top5-ajat siltä ajalta, kun 130km kisaa on järjestetty. Tulostaso on viidessä vuodessa parantunut selvästi. Viime vuonna ei tullut reittiennätystä, mutta oli voittoaikani sentään kolmanneksi paras siihen mennessä juostuista ajoista. Kärjen erot ovat venyneet joka vuosi useisiin tunteihin ja keskimäärin eroa on ollut 3h 12min. Vuonna 2018 oli tiukin kisa, kun eroa oli 2h 10min voittajasta viidenteen. Uskon, että mahdolliset parannukset reittiennätykseen syntyvät suht tasaisella menolla. Vaatinee myös hyvän kelin kuten nyt oli.

Kisa vahvisti edelleen tuntumaani, että on ollut oikea valinta panostaa polkujuoksun ultramatkoihin. Tämä oli viides kotimainen yli 100km polkukisa, joka meni hienosti läpi ja omaa aikaa selvästi parantaen. Polku-ultrilla on edelleen puhdas tulosrivi eli ei yhtään DNS:ää (did not start) tai DNF:ää (did not finish).

Ensi vuoden osalta en ole lukinnut vielä kisakalenteria. Karhunkierrokselle on paikka. Tämän vuoden puolella ajatus on suunnata vielä Synkälle Syysunelmalle marraskuun alussa. Se todennäköisesti tarjoaa kylmyyttä ja kurjuutta paljon enemmän kuin Vaarat tänä vuonna. Suunnistus ja eteneminen erilaisten harvennettujen talousmetsien ja pusikoiden läpi tarjoaa myös omat lisähaasteensa, vaikkei nousumetrejä tule läheskään yhtä paljon kuin Vaaroilla.

Banner-kuva: Jere Alen