Vaarojen Maraton 130km 2019

Ennakkovalmistelut ja reitti:

Olin vihdoin mukana polkujuoksukisojen kotimaisella klassikolla. Moni tuttu seikkailu-urheilija on käynyt ottamassa Kolin vaaroista mittaa, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta. Kesällä kävin viikko Ylläksen ultran jälkeen perheen kanssa Kolilla telttailemassa. Kiersin silloin kaksi 30km pk-lenkkiä (8:15 min/km) saaden hiukan tuntumaa Mäkrään, Eteläpäähän ja Ryläykseen heinäkuun helteillä. Nyt sääennuste lupaili lunta maahan kisan alla. Loppiaisrogainessa on kisattu monta kertaa lamppu päässä, joten pimeä ja haastava keli ei sinänsä pelottanut. Hyvähän se oli saada haasteelliset olosuhteet tälle Tourin päätökselle.

Pe aamuna startattiin autolla kaverien kanssa Espoosta. Matkalla töitä läppärin kanssa, lounas ja oma ajovuoro. Kisanumeron ja GPS:n nouto klo 16. Mökille tankkaamaan hiukan lisää hiilareita. Sitten olikin jo aika päättää kisan varusteet sääennusteen mukaan.

Tavoite:

Päätavoite oli päästä maaliin hyvällä ajalla UTTF:n voittamiseksi. Johtoasema ennen viimeistä kisaa oli aika selvä. Minulla olisi ollut varaa hävitä Joni Lepistölle noin 2h ja seuraaville mahdollisille haastajille enemmän. Toki sarjan rankimpana pidetyn kisan voitto olisi mukava päätös kaudelle. Ennakkospekulaatiossa ohellani suosikkeihin laskettiin myös lyhyiden matkojen kova menijä ja polkujuoksun MM-kisoissa Suomea edustanut Eetu Nordman. Jälkikäteen huomasin, että Eetulla oli myös voitto vuodelta 2015 myrskyn takia lyhennetystä ultran 86km versiosta.

Kisan kulku:

Halusin aloittaa maltilla, mikä osin onnistui. Parin kilometrin jälkeen Ikolan ahon ensimmäisessä U-mutkassa kärki oli päätynyt menemään suoraan alas (karttapala alla; kisan reitti tekee toisen U-lenkin samassa paikassa loppupuolella). Ohjaajat olivat epävarmoja, mihin juoksijat pitikään ohjata. Tulin siihen jossain sijoilla 6.-7 ja juoksin itse n 250m väärään suuntaan. Polar Vantage oli asetettu seuraamaan reittiä ja se ilmoitti nopeasti 'wrong direction'. En heti uskonut, koska toisinaan hälytys on vain paikannusvirhe ja laumaeläimenä menin muiden valojen perässä. Pysähdyin toisesta varoituksesta Jere Lallon kanssa, jolla myös oli reitti kellossaan. Tommi ja joitain muita tulikin sitten kohta vastaan perässään Eetu, joka ilmeisesti oli puhelimella hälytetty kääntymään. Palattiin aholle. Edessä oli puolet perusmatkan kisaajista ihmettelemässä, mutta oikea ura löytyi yhteistuumin. Koukku ja ihmettely vei yhteensä n 4 min, mikä on kisan mittakaavassa mitätön asia. Tästä alkoi silti turha rynniminen takaisin kohti keulaa ja sykkeet käväisi 'punaisella' (kisan maksimit 160). Ei järkeä. Eetu paineli minusta ohi Mäkrän nousussa hyvännäköisellä vauhdikkaalla askeleella.

Mäkrän nousun jälkeen ohitin pari juoksijaa ja etenin yli 10 km pätkän omaa vauhtia, mutta sykkeet huitelivat turhan korkealla (145 +/-5). Vesivaaralta alas rullailin yhden kisaajan kiinni. Herajoen yli kahlasin (banner-kuva), kiviä pitkin olisi ehkä voinut astella sivusta, mutta kengät olivat märät jo muutenkin. Nopea pullon täyttö. Kuulin, että eroa Eetuun oli n 10min, joten kipuamaan ylös Hirvivaaralle.

Eteläpään lenkillä on monta raskasta nousua ja jyrkkää laskua, joissa tuli liukasteltua. Sain Jere Lallon kiinni. Hän oli pysähtynyt varmistamaan olevansa oikealla uralla. Jatkettiin yhdessä mun hyvällä valolla. Eteläpään laavulla Lepistö liittyi seuraan, myöskin hyvän valon houkuttelemana. Ekan lenkin puolivälissa aikaa oli kulunut n 4:05. Paluupuoli lenkkiä on raskaampi. Tuumin ekan kierroksen ajaksi tulevan jopa 8:20-8:30 (tavoite 9h), mikä sotki hyvää malttia. Vauhti karkasi ja lähdin omille teille. Sykkeet olivat 15-20min verran 150 +/-5. Liian kovaa.

Kiviniemen huollossa (39 km) oli sama tilanne: 10 min Eetuun ja kylmää vettä. Täytin nopeasti pullot. Lähtiessäni Lepistön valo vilahti. Edessä oli taas rankka pätkä (Kolinvaara, Sammakkovaara ja Ryläys). Sain tasattua vauhtia (laskettua tehoja), mutta edelleen syke puski ylös (140 +/-5) 'keltaiselle'. Vahinkoa oli jo tehty, joten riskillä eteenpäin. Juoksu sinänsä kulki mukavasti, mutta jalat eivät olleet enää lennokkaat. Ryläykselle saakka seurasin Eetun jälkiä lumessa. Niistä näki, ettei enää yhtä lennokasta menoa hänelläkään ollut. Kävelyä mäissä ja itsekin koitin ne kävellä. Ryläyksen päällä Eetun jäljet sekoittuivat muihin jälkiin.

Peiponpellon vesipisteellä (54 km) huolto sanoi, että olen ekana, mitä kummastelin. Hetkeä myöhemmin Ikolan aholla, missä kisan alussa harhauduin reitiltä, ohjaajat ahon kulmalla myös sanoivat, että olen johdossa. Kolin itäpuolen poluilla oli koskematon lumipeite, joten arvelin Eetun keskeyttäneen. Puolivälin huoltoon tulin ajassa 8:33 (eli puoli viisi aamulla) ja sain vahvistuksen asialle.

Puolivälin huolto oli yllätyksekseni sisätiloissa eikä ulkoteltassa. Sisällä ensimmäisenä asiakkaana juttelin ja tuli hiukan laiskan hidas huolto (n 10min). Söin marmeladin ja imeskelin hedelmäsmoothien. Otin laatikosta lötkön geeliä ja 7 pussia geelikarkkeja, vaikka ne jo tökkivät. Vaihdoin pienemmän akun lamppuun ja kuivat hanskat. Puolen litran lötköihin kaadoin Dexalia pohjalle ja vettä täyteen. En mitannut ja tuli turhan vahvaa.

Toisesta kierroksesta tulisi pitkä. Sen alku eteni vielä ihan ok. Sykkeet olivat 'vihreällä' (n 130), mutta energia ei uponnut enää yhtään normaalisti. Koska kummassakin pullossa oli vahvahkoa urheilujuomaa, söin lunta muutamia kourallisia. Arvelen, että kylmä vesi ja mäkien röykytys yhdessä tuottivat pahenevan imeytymisongelman. Yleisen väsymyksen osasyy oli myös alkupuolen liian kovissa vauhtipätkissä. Piristin oloa ja pimeää taivalta jonkin aikaa musiikilla.

Rykiniemeä ja Herajoen ylitystä (84 km) lähestyessä päivä alkoi sarastaa, mutta samaa tahtia oma meno hyytyi. Eteläpään lenkki oli lähinnä kävelyä, paikoin juoksin. Söin ensimmäiseltä kierrokselta jääneen Snickersin. Eteläpään laavun yläpuolelta otin purosta lisää vettä ja suolatabletin, muttei auttanut vatsaan. Mieli siirtyi survival-henkiseen 'maaliin vaikka sitten kävellen' -moodiin. Loppu kisasta oli melkoista raahustamista. Ryhti romahti. Kilsat etenivät todella hitaasti ja vilkuilin kelloa useasti.

Kiviniemessä (104 km) maratonin juoksijoita tuli 42 km reitiltä kevyellä askeleella (myös Team Duroa aikanaan perustanut Hanna Jantunen). Sain kannustusta. Kolinvaaran ylityksen jälkeen 65 km päiväkisaan osallistunut ystäväni Sami Vähänen tsemppasi matkallaan oman sarjan voittoonsa. En jaksanut juosta edes tuossa kohdassa ollutta loivaa ylämäkeä tiellä. Ryläyksen ylitys meni joitain retkisarjalaisia ohittaen ja muutoin väistelin maratoonareita. Etureidet alkoivat olla soosia ja alamäkiä piti loikkimisen sijaan astella.

Odotin Lepistön, Jarkko Aspegrenin tai jonkun muun tulevan takaa ohi paremmalla vauhdinjaolla, mutta jokainen ohittaja oli lyhyempien matkojen kisaaja. Juoksua tuli enää helpoilla tasaisilla pätkillä ja loivissa alamäissä. Geelikarkkeja mutustin vastentahtoisesti pari kerrallaan isolla vesimäärällä laimennettuna ja siksi tyhjennystaukoja metsän puolella tuli monta. Sykkeet olivat reilusti 'sinisen' puolella (120 +/-5). Loppunousussa (Aapo Laihon kuva yllä) yritin tsempata vähän vauhtia ja syke nousi 'vihreälle' (129).

Maalissa (kuva Juha Saastamoinen/Onevision.fi) kehuttiin hyvävoimaiseksi, mutta olin voimiltani varsin lopussa: naama kalpea, sormet turvoksissa ja näkökenttä reunoiltaan sumea. Putsasin lasejakin, mutta ei niissä vikaa ollut. Ajatus sentään pelasi haastattelussa. Pysyin tolpillani ja pian kävelin hotellin span suihkuun omalta maratoniltaan tulleen kaverin kanssa.

Analyysi:

Vaikkei tuo ollut järin kaunis, oli riittävän onnistunut suoritus. Tuli voitto, UTTF:n finisher-liivi sekä UTTF:n ykkössija, mistä tuliaisena melko kookas Suomineito-kiertopalkinto. Vaarojen 130km reitillä 18:44:42 on kelpo aika. Käsittääkseni on all-time 3. eli tätä edellä viime vuoden 2018 kisasta Antti Itkonen ja Pekka Teivaanmäki. Loppuaika alitti tavoitteeni (19-20h) ja eroa Lepistöön jäi hitaasta lopusta huolimatta yli 33 minuuttia.

Energian jääminen vatsaan oli isoin ongelma. Varusteet pelasivat hyvin, myös ohuet neopreenisukat, joiden pelkäsin pitävän liikaa vettä sisällään. Jalkojen rasvaus esti rakot. Nastoilla olisi ehkä voinut jonkun kaatumisen välttää, mutta nastalliset Icebugit olisivat olleet jaloille kovemmat. Hyvä otsalamppu auttoi pimeällä pysymään reitillä ja juoksemaan loivia alamäkiä kovempaa.

Oppeja ja vanhan opin kertausta omalta osaltani:

• ultralla tulisi mennä sykkeet 'vihreällä' kisan ajan, jos haluaa selvitä hyvävoimaisena maaliin

• ultralla ei ole kiire; jos on epävarma reitistä, voi pysähtyä ja katsoa karttaa tai kelloa rauhassa

• etureisiä pitäisi treenata jättärillä (tai muissa jyrkissä alamäissä) paljon enemmän, jos aikoo Kolilla juosta kovempaa tai Alpeilla...

• erilaista energiaa matkaan, vaikka olisikin löytynyt yksi hyvin toimiva (en ole varma, olisiko joku muu energia uponnut sen paremmin, mutta yksien ja samojen colageelikarkkien syönti on tuskaa silloin, kun edelliset vielä tökkivät vatsassa)

UTTF:n kolmesta kisasta Vaarat on varmasti rankin. Vaikka matka on lyhyin, teknistä polkua ja nousumetrejä (Polarin mukaan n 4900 m) on Kolilla muita kisoja enemmän. Lisähaasteeksi osui nyt jokunen sentti lunta, eikä sen alle nähnyt juuria ja lehtiä. Jyrkissä alamäissä menin pepulleen monta kertaa vielä valoisallakin.

Ennen kisaa arvioidessani sopivaa aikatavoitetta katsoin edellisten vuosien kierrosaikoja. Tuloksien perusteella vauhdinjako on lähes kaikilla perusmatkan juoksijoilla epätasainen eli +1-2h toiselle kierrokselle. Tasaisempaa menoa tavoittelin, mutta näin se meni. Kierros 1 oli noin 8:33, 10min taukoa ja kierros 2 vei hiukan päälle 10h. Arvelen, että hiukan tasaisempi suoritus toisi paremman loppuajan.

Yhteenveto kaudesta:

Syksyllä 2018 Slotlannin skyracingin MM-kisojen lyhyen ultran turistimatkan jälkeen asetin tavoitteeksi UTTF:n kiertämisen. Olihan sarjasta vain yksi kisa tuttu ja kaksi kokonaan uusia tuttavuuksia. UTTF sujui kokonaisuutena kaikkia odotuksia paremmin. Jo toinen yritys Karhunkierroksella (ja samalla toinen yli 100km polku-ultramatka) onnistui hyvin (4. sija kovatasoisessa UTTF-kisassa). Tourin kolmesta ultrasta NUTS Ylläs Pallas oli paras ja tasapainoisin suoritus. Sen osalta ei jäänyt mitään hampaankoloon.

Tämän vuoden ensimmäinen pitkä kisa oli helmikuun Endurance 24h rataultra (tulos 203 km). Harjoituskisoiksi lasken viime marraskuun Synkän Syysunelman (100km), Loppiaisrogainen (n 46 km) ja Nuuksio Classic Ultran (70km). UTTF-tourneen kanssa ajalla marraskuu 2018 - lokakuu 2019 yhteensä 7 ultramatkaa. Aika paljon. Nolla triathlonia.

Vuoden 2020 osalta selvä uusi tavoite puuttuu, mutta eiköhän Karhunkierroksella startata perusmatkalle tai ainakin puolikkaalle. Ulkomaillakin on monta hienoa kilpailua. Jostain kyllä joutuu karsimaan, jos uusia kisoja haluaa kokea.

Banner-kuva: Juha Saastamoinen/Onevision.fi