Markkasen Maratonin pakoretki 2021

Tavoite ja ennakkovalmistelut:

Sain peruutuspaikan kisaan vajaata viikkoa ennen. Kun nyt sattuu Volvo-Markkasen nimikirjoituskin löytymään arkistosta (joskus n 12v iässä osuin kirjakauppaan, jossa hän signeerasi kirjojaa), oli sekin hyvä syy lähteä kisaan. Lähtötieto on, että DNF-riski on hyvin korkea, mutta tavoite oli kuitenkin ehtiä maaliin 12 tunnissa. Parini oli kisan selvittänyt maaliin asti eikä ollut edes ainoa viime vuonna tässä onnistunut. Arvelimme, että vaikeustasoa on kuitenkin hiukan nostettu ensimmäisen kisan kokemusten perusteella.

Markkasen Maratonin tarina:

Saimme la aamuna klo 9 puhelimeen vinkin, että pakomatkamme alkaisi klo 12.15 Kellonummen hautausmaalta. Saavuttuamme paikalle tasan klo 12 tunnistimme muitakin pakkotöihin määrättyjä kelmejä. Starttipaikalla naispuolinen virkavallan edustaja, joka oli selvästi meidän kelmien puolella, antoi lähtöluvan ja vinkin, mihin suuntaan kannattaa lähteä. Karkurijoukon kiinnijääntiä vähennettiin viiden minuutin lähtöväleillä ja olimme loppupuolella joukkoa. Käytimme maskeja liikkeellelähdössä, kunnes pääsimme pois hautausmaan alueelta. Pian löysimmekin sinne tänne oksiin ripoteltuja muovinauhoja, joiden selkeä tavoite oli varmistaa, että kelmien jälkien seuraaminen olisi mahdollisimman vaikeaa - kipusimme ylös ja alas rinteitä. Nauhoitus teki äkkinäisiä suunnanmuutoksia eikä suinkaan seurannut liiaksi polkuja, vaan ylitti kaatuneita puita ja soita.

Nauhoituksen päästä löytyi ensimmäinen pako-ohjeeseen kuuluva kartta. Hiukan epäämääräinen alkupiste ei meitä lannistanut, otimme suunnan pohjoiseen ja luotimme saavamme kiinni selkeästä maastonkohdasta. Alkupuoli pakomatkaa sujuikin hyvin ja sadekin lakkasi.

Saimme useita edellämme edeneitä kemejä tai kelmijoukkoja kiinni ja jatkoimme omaa pakomatkaamme vielä hyvin luottavaisin mielin. Suunnistus sujui hyvin, kun kummallekin oli tarjolla oma kartta. Noukimme järjestyksessä rastit, mikä edesauttoi merkittävästi yhden alkupään kätkön avautumista - tarjottu oikaisuyritys olisi tuottanut oletusarvoisesti n 5000 kombinaation kokeilu-urakan kätkön lukkoon tai paluun kiltisti rastien numerojärjestyksen mukaiseen kiertoon. Hetken aikaa kisatessa oli lämmin, kun sade piti taukoa ja etenimme suht avarissa metsissä. Ensimmäiset kätköt (rastit -2 ... 5) löytyivät hyvin ja dokumentoimme kelmeille jätettyä kirjallisuutta Nokian kameralla.

Toisen kartan kohdalla pakoretkeä parilleni alkoi käydä selväksi, että toisin kuin edellisellä onnistuneella pakoreissulla, nyt ei olisi juurikaan polkuja ja teitä tarjolla. Kyttien harhauttamiseksi pakoreitille oli selvästi suunniteltu toistuvia rymyämisiä pusikoissa tai rinteissä etsien kätköjä jyrkänteillä.

Takki alkoi vettyä läpimäräksi, kun tiheissä kuusikoissa tuli niskaan jatkuvasti uusia sadekuuroja - myös silloin, kun sade piti taukoa. Sormet alkoivat jo muutaman tunnin jälkeen kohmettua. Jalat olivat kastuneet heti alussa, mutta pidimme hyvää vauhtia yllä eikä jaloista ollut lainkaan kylmä.

Hiukan ennen rastia 5 Velskolan kartanon lähellä harhautimme virkavallan edustajaa suoralla reitinvalinnalla muiden kelmien ilmeisesti suosiessa polkukiertoa. Saatoimme silti päätyä kameranlaukaisun kohteeksi pitkän zoomin takia. Rastiympyrä rastilla 5 löytyi helposti, mutta rastiympyrässä olikin sitten satakunta puuta nurin. Kätkö 'kaatunut puu' kuitenkin löytyi suht nopeasti ja jatkoimme matkaa ennen kuin paikalla ollut virkavallan edustaja ehti kuvaamaan meidät.

Rasti 7 'kirjahylly' näytti olevan erittäin selkeä piste. Rannassa tai lähellä rantaa ja Nuuksion kansallispuiston rajalla, mutta olisihan se ollut liian helppo paikka. Parini kaivoi kuoritakin päälleen. Löysin lopulta rastin kallion kolosta. Eteneminen kätkölle 8 sujui mallikkaasti, mutta itse kätkö romutti vakavasti luottamustamme onnistuneeseen pakokeikkaan. Käytimme luokkaa 20min sen etsimiseen ja kätkö löytyi vasta toisten kelmien ehdittyä paikalle. Tässä rymyssä iski kylmä varsin pahasti päälle ja oma suunnistus alkoi kärsiä, kun kartasta oli vaikea pitää kiinni eikä märkää neopreenihanskaa saanut enää puettua.

Kätköllä 10 'kaunis sammaleinen puto' puskimme läpi tiheän kuusikon, joka oli paikoin niin tiivistä, että oli helpompi astella kahareisin pitkin upottavia ojan reunoja kuin puskea läpi. Tässä kyllä mahdolliset poliisikoiratkin saatiin varmasti pudotettua kannoilta, mutta kääntöpuolena oli täydellinen kastuminen ja hillitön kylmyys. Yritimme kiristää vauhtia, mutta se hiukan kostautui.

Kaitalammen länsipuolella juoksin kelmiparini perässä, mutta en tarkkaillut suuntaa. Teimme koukkua ja kävimme kartan reunan ulkopuolella emmekä sen jälkeen onnistuneet hyvin monimuotoisessa kalliomaastossa paikantamaan itseämme. Palasimme suunnalla takaisin tunnettuun kohtaan polulle ja otimme uuden suunnaan ja pääsimme kätkölle, josta löytyi seuraava kartta.

Sade oli lakannut, mutta ilta alkoi jo hiukan hämärtyä. Uudella kartalla ei ollut mitään mainintaa dropbagista. Ei auttanut kuin jatkaa pakomatkaa mukana olevin eväin ja märin varustein. Etenimme jonkin aikaa yhden Niilo-kelmin ja mahdollisesti Turun suunnasta olevan kelmijoukon kanssa. Välillä itse kukin teki omia reitinvalintoja, mutta kätköjen haku yleensä keräsi porukan kasaan.

Hiukan ennen Velskolaa oli ystävällismieliset tahot jättäneet vettä ja energiaa pakeneville kelmeille. 100g suklaalevyn puolitimme parini kanssa. Vettä en ottanut, sitä ei ollut mennyt kahta desiä enempää, vaikka aikaa oli mennyt jo yli 8h. Vettä sai suuhun muutenkin, kun repi litimärkiä hanskoja kätköillä kädestä pois tai käteen (sormissa ei ollut enää voimaa siihen).

Muut kelmit olivat kaivaneet jo lamppuja päähän tai saaneet niitä puhuttua itselleen ystävällismielisiltä tahoilta. Seuraavalla kätköllä noin klo 21 aikaan kaivoin pienen varavalon päähäni kartanlukuun ja otin kuoritakin. Se hiukan lämmitti, mutta hiukan heikosti, sillä, että kuoritakin alla kaikki oli litimärkää. Märkää oli myös rastilla 'rantapuu' - se löytyi puun juurelta mättäältä suolampareen keskeltä löytyen vasta, kun takanamme tulleet kelmit paremmilla valoillaan saivat kätkön valokeiloillaan antautumaan.

Henkistä kanttiamme koeteltiin vähän myöhemmin kätköllä 'koivikko' (19). Rastipiste oli sijoitettu aivan kartan yläkulmaan ja kartan ulkopuolelle. Teimme ensin suuntavirhettä ja sitten samaistusvirheen myötä päädyimme kartan ulkopuolelle hyvin samanoloiseen paikkaan (lahdenpohjukka, polku rannassa, rantakallio ja suunnatkin täsmäsivät varsin hyvin). Näimme niemenkärjestä muutamia mökkien valoja. Kesti tovin ennen kuin järkeilimme olevamme kartan ulkopuolella. Ajatus ei leikannut enää parhaalla tavalla. Vähätehoisilla valoillamme näki kartan, mutta eipä sitten juuri mitään ympärillä, joten oli hyvin vaikea saada käsitystä, missä olimme. Onneksi pilviverho oli repeillyt ja hetkittäin oli hiukan kuutamoa. Seuraamalla järven rantaa löytyi kolmas lahdenpohjukka ja tunnistin järven Saarijärveksi.

Päästyämme oikeaan lahdenpohjukkaan löytyi suo ja reilusti koivikkoa. Kätkökin löytyi ja seuraava kartta - eikä vieläkään mainintaa dropbagista, joten oli pakko jatkaa - minä Petzlin 34g otsavalon pienimmällä valoteholla ja parini katsoi karttaa ja näki n metrin edessään olevia kohteita Nokian peruskännykän "taskulampun" led-valolla. Arvelimme, että pakomatkan aikarajan (12h) aikana olisimme sentään ehtineet dropbagille saakka, mutta näin ei kävisi. Pääsimme kaksi seuraavaa väliä etenemään hiukan helpommalla, kun etenimme Nuuksio Classicin kisareitin tuttua polkua ja kätköt olivat suht lähellä polusta.

Teimme kuitenkin sen jälkeen vielä kätkölle 22 edetessä matkan arvioinnissa virheen ja etenemimme liian pitkälle Pöksynhaaran lammen ohi, koska valoillamme ei nähnyt, oliko vierellä kallion alla suota vai lampea eikä sillä hetekllä ollut kunnon kuutamoa. Tässäkin meni ehkä vartti hukkaan. Hidastelut eri kätköillä tarkoittavat, että meidät oli saatu pakoretkeen varatun 12h aikana paikannettua teletiedoin (tai sitten joku oli ujuttanut matkaamme jonkinlaisen gps-trackerin). Ystävällinen ääni kehotti antautumaan. Vastasimme jatkavamme pakoa vielä seuraavalle kätkölle (23), jossa olisi tarjolla uusi kartta.

Löysimme matkalla sinne pari merkkinauhaa, jotka saattoivat olla kätkön merkkejä, mutta emme pysähtyneet tutkimaan. Kätkö 23 löytyi noin 10min haun jälkeen. Ei ollut heijastinnauhaa. Vihreä/harmaa melontapussi kuusen juurella ei hevin osu haaviin, jos karkulaisilla on valotehoa olemattomasti. Tällä uudella kartalla oli löytämämme kätkö 24 (siinä missä nauhan näimme) sekä olisi ollut dropbag-kätkö 25.

Saimme seuraavan ystävällisen soiton, jossa kehotettiin lopettamaan virkavallan pakoilu ja saapumaan tielle pidätettäväksi. Yritimme viimeisenä harhautuksena juosta pidmmälle ja suoremmin kohti dropbagia, mutta hyvästä juoksuvauhdista huolimatta meidät saatiin kiinni. Kylmissään tuntui toisaalta helpottavalta nousta lämpimän ajoneuvon kyytiin.

Tuli DNF, sille ei nyt mahtanut mitään. Toisaalta ei myöskään yksikään toinen kelmi päässyt aikarajan puitteissa edes dropbagille (25) asti (edellämme 1-2 konnaa ehti oletettavasti 24:lle?) saati sitten pakoretken maaliin ja vapauteen. 12h aikarajassa ehdimme melkein kätkölle 23 (mutta emme ehtineet aloittaa hakea sitä). Virallisessa kisa-ajassa gepsiin tuli 54,6km ja 1415 nousumetriä. Lisätunnin aikana tuli 3 kilsaa lisää, koska aikaa tuhraantui sen verran paljon kätkön 23 etsimiseen.

Analyysi:

Kätköjen hakuun kului oletettua enemmän aikaa. Tähän pitää vain varautua. Olimme liian luottavaisia, että pääsemme dropbagille ennen pimeää. Tämä kostautui pahasti ja eteneminen pimeällä heikoin valoin hidasti menoa liikaa. Paremmilla valoilla ja niiden avulla paremmalla suunnistuksella juoksuvauhdin puolesta dropbagin saavuttaminen olisi voinut olla mahdollista. Hitaimmat kokonaiset 5km pätkät olivat viimeiset (1h:33min ja 1h:48min), mutta ei viimeinen vajaakaan juuri nopeampi ollut.

Suunnistuksellisesti nappisuorituksella lähtisi n 60min ajasta pois, jos olisimme välttäneet kolme isointa pummia. Pieniä virheitä tuli, mutta vaikea on virheettä edetä peruskartalla näin pitkää matkaa.

Keskisyke oli matalahko 118 - osin koska lopussa oli pakko kävellä,kun ei nähnyt enää eteensä juostakseen. Energiaa kului niukasti, koska siitä puolet jäi dropbagiin ja alkumatkalle varatuista marmeladipakkauksista yhtä minigrippiä en saanut auki kylmillä sormilla enkä enää ihan lopussa sitä viitsinyt repiä hampailla rikki. Nestettä kului aivan olematon määrä (3dl 13h aikana). Viileässä ilmassa ei juuri ollut tarvetta ja halua juoda.

Matkateko hidastivat myös kylmyys, erityisesti sormista. Vaatteita oli liian vähän matkassa ja puin kuoritakin liian myöhään päällleni. Näin seuraavana päiväkin sormissa tuntuu kihelmöintiä eikä tuntoaisti ole palautunut normaaliksi.

Kuten Synkkistä, voin lämpimästi (kylmänsietoiselle?) suositella tätäkin kisaa, jos kartta pysyy kädessä ja tuollainen seikkailullinen kätköjen haku sopii luonteelle eikä DNF-riski liiaksi pelota.

Kisasivu: https://volvomarkkanen.sillisatama.fi

GPS-seuranta: https://www.tulospalvelu.fi/gps/2021markkasenmaraton/