Nuuksio Classic Trail Ultra 70 2022

Ennakkovalmistelut ja reitti:

Tämä kerta oli jo neljäs Nuuksion 70km ultralla, jatkoksi sarjaan 2017, 2019 ja 2020. Kisa ei ollut nytkään alun perin kalenterissa, mutta lunastin noin kaksi viikkoa ennen kisaa kaverilta Nuuksio Classic Maratonin paikan ja tein upgraden ultralle. Reitti on varsin tuttu ja olen sen eri pätkiä juossut treenilenkkinä silloin tällöin.

Heinäkuun pitkissä kisoissa (Nuts Distance 300, 24h SM-Rogaining) ei ole tarvittu lainkaan VK-vauhteja, joten vauhtikestävyyttä en ollut harjoitellut sitten huhtikuun muutaman semivauhdikkaan 20-30km pitkiksen. Oli melko selvää, ettei kisa kulje omalla ennätysvauhdilla. Juoksin viikkoa ennen testinä ultramatkan ensimmäisen lisälenkin, jota muutettiin 2021. Vauhti oli odotuksiani hitaampi eli 6:50 min/km.

Reitti oli nopeassa kunnossa, kun maasto oli täysin kuiva. Ehdin myös keventää harjoituskuormaa toisin kuin 2020, jolloin otin paikan kahta päivää ennen kisaa. Ennakkoarvioni oli, että noin 7h loppuaika olisi mahdollinen.

Kärkisijoille laskin itse hyvä tuloksen kesällä Hetta-Pallas 66km kisassa juosseen Jani Virran, jolle olen hävinnyt selvästi lyhyillä ja keskipitkillä polkumatkoilla sekä kokeneen Lari Koivun. Kisaennakossa oli mukana nuoremmat Eemil Heiskanen ja Casper Höglund.

Ennen kisaa:

Kävin perjantaina Esportin ohjatulla venyttelytunnilla alkuillasta. Hain sen jälkeen Siikajärveltä numeronlaput itselleni ja perheen muille juoksijoille. Juoksin kevyen verryttelylenkin No, löytyi myös useampi pari tarjoushintaisia Salomonin testikenkiä :)

Poikkesin samalla Nuuksio Classicin Facebook Livessä. Marko Krapu haastatteli, miten kesä on sujunut ja millä mielellä starttaan ja koska herätyskello on soimassa. Kisakamojen keräily jäi iltaan ja nukkumaan pääsin noin klo 23:15. Herätystä siirsin vartilla eteenpäin (4:25). Sain siedettävät yöunet, vaikken heti nukahtanut.

Kahvin valuessa ja aamupuuron kypsyessä mikrossa jalkojen ja muiden hiertymille herkkien paikkojen rasvaus. Klo 5 hyppäsin pyörän selkään ja polkaisin sinkulalla 2,5km bussipysäkille Kehä II:n varteen. Olin etsinyt itselleni autokyytiä kisapaikalle. Se löytyi Espoo Trail Running Facebook-ryhmän kautta, kiitos Tommi Lindroos!

Kisapaikalla olimme n 5.30. Ehdin hyvin vielä säätää kengännauhat, käydä vessassa ja kuoriutua untuvatakista ja tuulihousuista sekä muistin laittaa ajoissa GPS:n päälle. Lari Koivulla oli ohut takki ja pitkät trikoot, joten moikatessa hiukan vinoilin, onko hän kenties lähdössä naparetkelle. Eturivissä ei muutoin paljoa näkynyt vaatetta kisaajien päällä varsin viileästä ilmasta huolimatta - monilla oli kesäisesti t-paitoja ja shortseja.

Kisan kulku:

Klo 6 kisan startatessa kirkkaan yön ansiosta oli jo melko valoisaa. Startista lähdettiin varsin reippaasti liikkeelle. Polulle siirryttäessä annoin jo kärkiryhmän karata, sillä sykkeet alkoivat kivuta liian korkealle. Alkumatkan etenin samaan tahtiin Kristo Halmeen kanssa. Hänellä oli VJ Ultrat ja itselläni MAXx't. Kristo arveli, ettei loppuun asti pysy vauhdissani, mutta tavoittelee M50 voittoa, mikä häneltä onnistui.

Vaikka yritin ottaa alun maltilla, Swinghillin päällä (n 9,5km) olin alle 52 min ajassa eli yllätyksekseni lähes samassa ajassa kuin 2019. Olin arvellut ajaksi 54-55 min eli kuten 2020 kisassa. Väliajoista katsoen eroa kärkeen oli tästä huolimatta jo 4 minuuttia. En tätä juostessa tiennyt. Olin itse IG-stoorissa arvioinut, että eroa on Swinghillillä 5 minuuttia ja sitten loppumatkasta katsotaan, tuleeko selkiä vastaan.

Päätin Swinghillin mäen jälkeen hiukan keventää menoa. Sykkeet tahtoivat silti huidella VK2-alueella eli vähän korkeammalla kuin aiempien kisakertojen keskisyke. Kristo tuli alamäkiä rohkeammin alas, joten yritin niissä itsekin skarpata, etten jarruttele liikaa. Kaikki jyrkemmät ylämäet kävelin, myös lyhyet.

Tekniset pätkät eivät myöskään menneet lennokkaasti. Juurien tai kivien takia tällaisilla pätkillä tarvitaan rytminvaihtoa askeleen pituudessa ja korkeudessa enemmän kuin neulaspolulla. Pienemmillä poluilla mutkittelu puiden välistä tai polun yli kaatuneiden runkojen ylitys vaatii koko vartalolta ketteryyttä, jota ei ollut liiaksi. Kristo alkoi kuitenkin hissukseen jäädä.

Kahden tunnin kohdilla omaa kisaenergiaa oli kulunut vasta melko niukasti, 500ml lötkö urheilujuomaa, yksi geeli ja pari Vihreää kuulaa. Energiataso tuntui kuitenkin ihan hyvältä. Juomapisteellä (n 20km) tankkasin urheilujuomaa lötköön. Jäi kysymättä, oliko Nosthin urheilujuoma Endurance Mixiä vai uudempaa high energy -versiota, mutta hyvin se upposi. Kuulemma kärki oli mennyt lujaa ohi - ajasta ei ollut puhetta, mutta oli selvää, että ero on kasvanut.

Ultran ensimmäisen lisälenkin jälkeen Lari Koivun selkä tuli vastaan tasaisemmalla pätkällä ennen nousua kohti Espoon korkeinta kohtaa. Lari nousi mäet hiukan nopeammin ja sain eroa kiinni tasaisella. Sarkkisen ja Suolikkaan kierrossa oli hitaampaa pätkää, kumpikaan meistä ei loistanut tässä.

Jatkoimme yhtä matkaa, kunnes huomasin, että Polar Vantage V2 oli tiltannut ja näytti treenisuorituksen sijasta kellonaikaa. Kello on minulla kaatuillut varsin usein, kun reittiseurannassa on pitkähkö reitti (isokokoinen gpx-tiedosto) - melkeinpä joka kisassa. Jätin factory resetin tekemättä, kuten ennen Nuts300:aa - koska se tuntuu tarpeettoman tyhmältä tavalta nollata laitteen muistia. Ei ole vielä tullut firmware-päivitystä, joka tuon bugin poistaisi, mutta vielä jaksan toivoa, että sekin tapahtuu. Firmware V4.1 on juuri julkaistu - kenties, kenties.

Otin nopean pitstopin. Kalibroin samalla kompassin pyörittelemällä kelloa - Polar-käyttäjät tietävät kyllä ne rannemoovit. Käynnistin reitin seurannan ja suorituksen tallennuksen uudelleen. Lari ehti muutaman sadan metrin päähän, mutta pysyi avokallioilla näkökentässä.

Suolikkaan polkupätkän lopussa Poppis Suomela oli kuvaamassa. Lari kääntyi tästä vahingossa oikealle, mutta ehdin huutamaan perään. Metsäautotiepätkän aikana Lari jäi kyydistä eikä näkynyt takana Antiaksen rantapolullakaan, missä polku hiukan mutkailee ja kipuaa muutaman kallion yli.

Otin Högbackan pisteellä nopeasti lötkön täyteen Noshtia. Ehdin jatkamaan matkaa ennen kuin Lari ehti huoltoon. En hötkyillyt, vaan kävelin rauhassa jyrkähkön mäen ylös Haukkalammelle vievällä polulla. Tällä kertaa mutustelin Jellybeanseja. Haukkalammen jälkeen puoliväli oli ylitetty. Kellonajasta päätellen ensimmäinen puolikas vei n 3h 34min, mutta tiltanneen kellon takia tuo aika ei ole kovin tarkka. Vaikutti siltä, että 7h aikatavoite ei toteudu.

Ultran toisen lisälenkin alku on helppoa sorastettua polkua, kunnes päästään könyämään Ison Parikkaan rantakallioita ja rannan polkua. Hidasta oli. Lammen pohjoispäässä oli järjestäjä ohjaamassa juoksijoita katoksen vierellä takaisin lampea kiertävälle polulle. Kärki oli kuulemma mennyt 20 minuuttia aiemmin ohi. Pohdin, onko kärkiporukka mennyt yhdessä ohi vai viittasiko kärki ensimmäiseen juoksijaan. Keskittyminen juoksuun herpaantui hetkeksi ja samassa lensin ja olinkin jo pitkälläni maassa. Kompastuin ensimmäiseen mahdolliseen juureen. Huikkasin, ettei hätää, voin jatkaa. Vauhtia oli kuitenkin hetkeksi hidastettava, mutta hölkkäsin eteenpäin.

Jossain noin 47km kohdalla olleessa juomahuollossa otin pari nököstä Noshtin marmeladia ja 500ml urheilujuomaa. Mietin hetken, että pitäisikö juoda heti puoli lötköllistä ja ottaa lisää, mutta jatkoin suoraan matkaa kyselemättä edes tilanteesta kisaajiin edessäni. Tiesiirtymiä ja polkupätkiä rullailin vauhdikkaammin hyödyntäen omia vahvuuksiani.

Aurinko alkoi lämmittää. Klassarinkallion kohdilla loppui lötköstä neste - taas, olisi pitänyt lukea huolellisemmin oma kisaraportti vuodelta 2020. Valklammentien huoltoon oli n 5km, joten ajattelin ottavani matkalla lammesta vettä. Missasin paikan, josta se olisi helpoiten onnistunut, joten jatkoin tyhjällä lötköllä.

Ultran toisen lisälenkin jälkeen tiesin samalla reitillä takaa tulevan maratonin kärkipään juoksijoita. Nopeimmat olivat jo ehtineet ohi, mutta takaa tuli n 3:30 loppuaikaan juoksevia. Yritin hetken ottaa peesiapua, mutta vauhtiero oli liian suuri ja jäin nopeasti näistä kyydeistä.

Valklammentien huollossa (n 63km) join ensin 350ml urheilujuomaa ja otin toiset 350ml pulloon loppumatkalle. Kestävyysurheilun moniottelijat eli Mäkelän veljekset olivat kannustamassa huollossa. Jäi kysymättä, mikä on tilanne. Tosin en tiedä, olisinko tiedolla mitään tehnyt, ei ollut hirveästi reserviä jäljellä. Matka maaliin kulki kuitenkin suht hyvin muutamia käveltyjä ylämäkiä lukuunottamatta.

Hiukan ennen Soidinsuon loppulenkkiä Anna-Stiina Erkkilä tuli takaa ohitse. Muutama sana vaihdettiin, mutta koko ajan välimatka kasvoi. Ehkäpä kilsan tai puolitoista pidin lähes samaa vauhtia, mutta sitten Tinttikin katosi näköpiiristä kohti naisten maratonin voittoa ajalla 3:34 (kovempi kuin oma aikani 3:40 vuodelta 2015).

Soidinsuon länsipäässä kannustamassa ollut Paula Havu vinkkasi, että kolmas sija ei olisi kauhean kaukana. Kiristin taas hiukan vauhtia, mutta kun Soidinsuon reunalta ylös nousevalla polulla ei yhtään selkää näkynyt edellä kipumassa melko jyrkässä mäessä, arvelin, ettei viimeisellä kilometrillä yhtään selkää tule vastaan.

Ei tullut, ei myöskään enää kukaan maratonin juoksija takaa ohi. Onnittelin maalissa Casperia, joka makoili vielä nurmikolla. Kuulemma hän oli monta kertaa jo vilkuillut taakseen, tulenko jo, mutta nyt matka loppui hiukan kesken. Eroa jäi reilu minuutti.

Lapsista kaksi oli vastassa (7v ja 12v). He olivat hölkkäilleet keskenään yhdessä lasten minimaratonin, sillä aikaa kun me vanhemmat kisasimme omilla matkoillamme. Hetken huilin ja mutustelin sipsejä penkillä. Siirryin suihkun puolelle tarkistamaan vahingot. Polvesta oli lähinnä vain ihoa kurtussa ja verta levinnyt ympärille. Oikean silmän näkö oli lievästi sumentunut, mutta tämän huomasin kunnolla vasta katsomalla peilistä peittäen vuorollaan toisen silmän. Tuskin olisin edes tutkinut silmien eroa peilin kanssa, ellei naisten maratonilla kisanneella Pauliina Pohjalla olisi ollut voimakkaampana sama ilmiö. Kävin ensiavussa kertomassa, että itselläni tällainen näön sumentuma on poistunut itsekseen muutamassa tunnissa. Näin kävi nytkin ja ajoin autoa pari tuntia kisan jälkeen.

Analyysi:

Loppuaika 7:06:39 jäi vajaat 2min vuoden 2020 ajasta. Alle 7h aikaan olisin ollut tyytyväinen, mutta nyt ei jaloissa ollut parempaan vetoon potkua tai pää ei riittänyt käskyttämään juoksijaa pysymään epämukavuusalueella pidempään. Polarin taltioiman reilun 4h ajalta keskisyke oli 146 (2020 sama). Koko kisan keskisykettä en tiedä kellon tilttaamisen takia, mutta lienee korkeampi. 2019 kisan keskisyke oli 148. Silloin siis samoilla sykkeillä Nuuksion ultran reitti kulki noin 20 minuuttia nopeammin!

Energian tankaamisen suhteen olin hiukan ylioptimistinen. Melkein puolet tuli kuljetettua lähdöstä maaliin asti. Geelejä kului yksi kolmesta, geelikarkeista 3/4:aa ja Vihreistä kuulista 5/8. Jelly beanseista jäi suurin osa ja hätävarakarkit kokonaan. Toisaalta join koko ajan urheilujuomaa, kun olen aiemmin ottanut vettä lötköön. Kenties enemmän olisin saanut alas, mutta en tiedä, olisiko se vauhtiin mitenkään vaikuttanut. Ei jäänyt tunne, että energiasta oli pulaa.

Oma vauhdinjakoni oli vahvuuksieni mukainen, etenin hitaammin ne itselleni vaikeat ylämäet ja tekniset polut. Helpoilla pätkillä juoksin kovempaa. Alkuvauhtini oli hiukan liian kova suhteessa päivän tasoon. Jäin aiempien vuosien vauhdistani suhteessa eniten ultran molemmilla lisälenkeillä. Kisan loppu kulki lähelle 2019 etappiaikaa. Tasaisempi juoksu olisi ollut mahdollinen.

Taulukossa alla on ultran neljän parhaan väliajat sekä ero tämän vuoden väliajoistani omaan ennätykseeni ja voittajaan (Jani Virta). Suhteessa kärkikolmikkoon, aloitin kisan selvästi hitaammin ja ennen puoltaväliä eroa on ollut noin 15 minuuttia. Olen jäänyt vähemmän kisan loppupuolella. Viimeisellä n 8,5km pätkällä Valklammen juomahuollosta maaliin olen kaventanut eroa kärkeen 1,5-3,5 minuuttia. Tämän saa toki tulkita niin, että minun olisi pitänyt kiristää vauhtiani jo aiemmin.

Yleinen näkemys on, että ultran 2021 uusittu ensimmäinen lisälenkki on hiukan hitaampi kuin vanha lesälenkki, jota juostiin pienin muunnoksin 2017-2020. Tuo ero lienee parin minuutin luokkaa eikä ole kovin merkitsevä kokonaisuuden kannalta. Enemmän merkitsee, onko reitti kuiva vai täynnä lätäköitä. Tältä osin pidän aikoja 2019 ja 2022 ihan vertailukelpoisina.

Loppumietteet ja fiilikset:

Juoksu kulki paremmin 2019, vaikka silloinkaan Nuuksion ultra ei ollut mikään päätavoite. Panokset olivat Ultra Trail Tour Finlandin kokonaiskisassa. Kenties nuo ylipitkät 200 mailin kisat ovat vieneet hiukan matkavauhdista pois tai sitten se on sopivan treenin puutetta tai sekä että. Tai se on vuosi vuodelta karttuva ikä - mutta voi Jani minkä teit! Voitto kotiin ajalla 6:47 ja sarjana on samainen M45. En voi nyt piiloutua iän taakse ja valitella, että kyllähän sitä nuorempana kovempaa kulki tällaiset lyhyet ultrat. Se on nyt nöyrin mielin palattava tekemään treenejä ja miettimään uusia haasteita.

Olin viimeksi sijalla neljä kevään 2019 Karhunkierroksella. Itsestäni se silloin tuntui voitolta, kun paransin nelisen tuntia aikaani ja sain ensimmäisen kokemuksen hyvin onnistuneesta perusmatkan kisasta. Jos en huomioi kahta turistiluokan starttia Trans Gran Canarialla ja keskeytyksiä Markkasen maratonilla (DNF by default), 2021 Karhunkierroksella ja 2021 Nuts300:lla, katkesi varsin hyvä sarja podium-sijoituksia ultramatkoilla. Jos lasken mukaan muutamat rogat ja Synkät Syysunelmat, tulin 2019 NUTS Ylläs-Pallaksen perusmatkan (166km) voitosta alkaen 15 ultramatkan kisaa maaliin asti sijoilla 1.-3. Vain isommat kotimaiset polku-ultrat laskien luku lienee 8 kertaa palkinnoilla.

Ajan kysymys tämän putken katkeaminen oli kuten oli myös ensimmäinen keskeytys (DNF). Karhunkierroksella 2021 päätin keskeyttää sijalta 4. enkä välttämättä olisi ollut top 3:ssa, vaikka reidet olisivat kantaneet pidemmälle. Vaarojen maratonilla olin kolmas melko niukasti, minuuttien erolla, en kymmenien. On lajille hyvästä, että taso pysyy korkealla ja tulee uusia nimiä kotimaan ultramatkoille. Parhaat polku-ultraajat siirtyvät kansainvälisille kentille.

Useampia vuosia on M45:ssa tahkottava vielä ennen kuin voi M50-sarjasta huudella kisaavansa lähinnä pappasarjan voitosta. Ehtii Mr Sauvakävelijä huomauttamaan, että vasta M60 lasketaan pappasarjaksi. Sinne on vielä todella paljon aikaa. Ehtii poistua scenestä vaikka ultrapyöräilyn puolelle ja tehdä seniorina comebackin? Vai pitäisikö yrittää tehdä Juusot ja kisata kolme kautta vain lyhyillä ultramatkoilla? Vai pitäisikö hyväksyä hitaus ja pysyä monen vuorokauden kisoissa?

Tulokset

Kansikuva: Miska Koivumäki